Hurske juhli Ratinassa – Helander kiri ensimmäisen Kalevan kisojen voittonsa – Rinne & Mononen mestareiksi 1500 metrillä ja Kangas & Sipponen rinkilajeissa

Tampereen Pyrinnön Reetta Hurske juhli kotistadionillaan Tampereen Ratinassa uransa toista 100 metrin aitajuoksun Kalevan kisojen voittoa. Se heltisi ajalla 13,12. Yleisöön menevä oli myös Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Eemil Helanderin mestaruus kiritaistoon päättyneellä 5000 metrillä.

– Startin jälkeen se on tuollaista rytmin ylläpitämistä, joka alkuerässä vähän rikkoutui, kun osuin aitaan. Nyt se meni paremmin, Hurske arvioi finaalia.

Kotivoitto maistui makealta.

– Onhan se hienoa, kun on paljon ystäviä ja läheisiä kannustamassa. Tuskin tulee toista tällaista tilaisuutta omalla uralla, Hurske sanoi.

Espoon Tapioiden Saara Keskitalo kruunasi loistokautensa Kalevan kisojen hopealla ajalla 13,66 ja alle 20-vuotiaiden MM-kilpailujen nelonen Kuivasjärven Auran Sonja Stång oli kolmas ajalla 13,77.

Mitalisuosikkeihin kuulunut Anni Siirtola kaatui alkuerissä, muttei kaikeksi onneksi loukkaantunut pahasti.

– Anni löi vähän päätään, mutta lihas- tai muita vaurioita ei tullut, valmentajaisä Timo Siirtola kertoi.

Hurskeen voittoaika oli varsin hyvä 14 asteen koleudessa juostuksi.

Helander: ”Tämä oli viikonlopun tavoite”

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Eemil Helander  juoksi uransa ensimmäisen Kalevan kisojen voiton tyylikkäästi. Hän lähti erittäin hitaan alun jälkeen rajuun neljän kierroksen kiriin 3400 metrin kohdalla.

Lahden Ahkeran Ossi Kekki pysyi Helanderin kyydissä  loppumetreille asti, mutta taipui kiritaistossa toiseksi. Helander vei voiton ajoin 14.53,96 – 14.54,40.

– Yritin pitää lopussa kovaa vauhtia, mutten sellaista että ihan kaikki olisi pelissä. Ajattelin, että olisi lopussa siellä vielä paukkuja, Helander sanoi.

– Alussa mentiin aika hiljaa eikä oikein kellään näyttänyt olevan vetohaluja. Menin kärkeen, että sain vähän muilta jalkoja alta, Helander sanoi.

Ensimmäinen Kalevan kisojen voitto maistui 20-vuotiaalle lahjakkuudelle, joka keskittyy nyt yksin kestävyysjuoksuun, kun kakkoslaji hiihto jäi ohjelmasta pois.

– Hyvältä se tuntuu, tämä oli viikonvaihteen tavoite, Helander maisteli mestaruutta.

Helanderin kilpailut jatkuvat Tampereella 3000 metrin estejuoksun finaalissa sunnuntaina. Silloin vastassa on Topi Raitanen.

– Haluaisin juosta vielä kovaa aikaa tällä kaudella. Katsotaan, millainen kilpailu sunnuntaina tulee, Helander sanoi.

Kekki, jonka kilpailut jatkuvat sunnuntaina 10000 metrillä, oli koko lailla tyytyväinen 5000 metrin juoksuunsa.

– Hyvä juoksu, vaikka olisihan siinä ollut yksi sija vielä parannettavaa, Kekki sanoi.

Rinne ja Mononen mestareiksi 1500 metrillä

Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne ja Lahden Ahkeran Ilona Mononen kestivät vaivatta suosikin paineet 1500 metrillä. Rinne oli pahasti pussissa, kun viimeinen kierros alkoi, mutta nousi takasuoralla kärkeen ja kiri vaivatta voittoon ajalla 3.50,05.

Joensuun Katajan Konsta Hämäläinen ja ennätyksensä juossut Lempäälän Kisan Aleksi Kivelä olivat toinen ja kolmas ajoin 3.51,36 ja 3.51,71.

– Lähdin seuraamaan miten juoksu ja kehittyy ja olin aika pahasti pussissa ennen viimeisen kierroksen alkua. Ajattelin ettei täältä niin vain tulla pois, mutten silti ollut huolissani, Rinne kertoi.

Takasuoralla Rinne vaihtoi rytmiä ja kiiti voittoon, joka oli kaikkea muuta kuin yllätys. Matkan tällä kaudella 3.38,56 juossut Rinne oli finaalissa suvereeni suosikki, joka tosin ei Rinteen mukaan ole  aivan ongelmaton tilanne.

– Altavastaajana on aina enemmän voitettavaa, viidennen perättäisen 1500 metrin mestaruuden voittanut Rinne sanoi.

Rinne tavoittelee Tampereella toista perättäistä tuplamestaruutta sunnuntaisella 800 metrillä.

– Pettynyt olen, jos se ei onnistu, Rinne sanoi.

Mononen juoksi jatkoa loistokaudelle

Mononen juoksi Ratinassa naisten 1500 metrillä uransa ensimmäisen Kalevan kisojen voiton ja samalla jatkoa loistokaudelle. Hän voitti alle 20-vuotiaiden 3000 metrin Euroopan mestaruuden ja oli saman ikäluokan MM-kilpailuissa Nairobissa 3000 metrillä viides ja 1500 metrillä kahdeksas.

– Kyllä juoksu tuntui nyt helpommalta kuin Nairobissa, Mononen viittasi Nairobin 1800 metrin korkeuteen merenpinnasta.

Lahden Ahkeran Emma Katajalaakso piti juoksussa maltillista matkavauhtia ja oli kolmas ajalla 4.28,29. Savonlinnan Riennon Reetta Joronen kiri toiseksi ajalla 4.27,57.

– Alkuvauhti oli kyllä aika hidasta, mutten halunnut lähteä vetämään, Mononen sanoi.

Katajalaakso otti vauhdittajan paikan, koska se sopi hänelle.

– Minulle on pitkänä juoksijana helpompi olla keulassa. Pidin sen verran vauhtia, että oli helppo juosta. Itselläni ei ollut odotuksia tälle matkalle. Läksin vain nauttimaan, Katajalaakso sanoi.

Chydeniukselle ensimmäinen mestaruus

Gamlakarleby IF:n Nina Chydenius veti naisten 10000 metrin kilpailua koko matkan ja voitti ennätyksellään ja kauden kotimaisella kärkiajalla 33.45,79. Rovaniemen Lapin Johanna Peiponen eı aivan pystynyt vastamaan hyvän vireen tälle kaudelle löytäneen Chydeniuksen vauhtiin. Peiponen oli toinen ajalla 34.15,23.

– Olen juossut kymmenen vuotta ja Kalevan kisojen mitali on ollut tosi pitkään unelmani ja nyt mestaruus tuli, Chydenius hehkutti.

Chydeniuksen mukaan mestaruudesta hän oli varma vasta maalissa.

– Peiponen on vahva juoksija. En ollut varma voitosta, ennen kuin kisa oli ohi, Chydenius sanoi.

Helsingin Kisa-Veikkojen Suvi Miettinen voitti pronssimitalin ennätyksellään 34.34,65. Ennätystään kohensi myös Mikkelin Kilpa-Veikkojen Taru Häyrinen ajalla 34.55,82. Viidenneksi juoksi jo 48-vuotias Helsingin Juoksijoiden Päivi Kauppinen.

Kokemus valttia heittolajeissa: Kangas ja Sipponen mestareiksi

Kokemus oli valttia kuulantyönnön finaalissa. Kankaanpään seudun Leiskun Arttu Kangas voitti uransa seitsemännen mestaruuden työnnettyään ensimmäisellään 18,63.

Lielahden Kipinän Arttu Korkeasalo oli toinen. Hänen parhaansa kantoi 18,31. Mestaruutta puolustanut Porin Yleisurheilun Eero Ahola oli kolmas tuloksella 18,17. Turun Urheiluliiton Nico Oksanen paransi ennätyksensä lukemiin 17,88 ja oli neljäs.

Keuruun Kisailijoiden Salla Sipponen heitti uransa viidennen Kalevan kisojen kultamitalin tuloksella 54,92. Tulostasoltaan vaisuksi jääneessä kilpailussa Joensuun Katajan Katri Hirvonen oli toinen heitettyään 49,97 ja Viitasaaren Viestin Vilma Räsänen kolmas ennätyksellään 49,93.

Alle 23-vuotiaiden EM-mitalisti Helena Leveelahti oli vasta 10:s saatuaan tuloksen vain avausheitollaan, joka kantoi 44,81.

TAMPERE 27.8.2021, Kalevan kisat, 2. päivä

Miehet,

400 m, alkuerät:

  1. alkuerä: 1) Erik Back HIFK 47,72, 2) Eljas Aalto SibVa 47,97, 3) Juho Pirskanen KuopRe 48,17, 4) Joel Turkka TP 48,26, 5) Antti Sainio TP 50,19, 6) Eemeli Välimäki NoormNo 50,37.
  2. alkuerä: 1) Filiph Johansson GamlakarlIF 48,79, 2) Asseri Välimäki NoormNo 48,97, 3) Simo Laine LUU 49,21, 4) Valtteri Keskinen VihdVi 49,41, 5) Pietari Valoranta JKU 49,43, 6) Samuli Losoi TP 49,88.
  3. alkuerä: 1) Benjamin Stendahl BorgåAk 48,19, 2) Viljami Kaasalainen JKU 48,51, 3) Elias Jrad KU-58 48,87, 4) Matias Linkoaho HKV 49,18, 5) Jaakko Lehtilä TP 49,55, 6) Eemil Koso TP 49,66, Konsta Alatupa JKU keskeytti.

1500 m: 1) Joonas Rinne SaarijPu 3.50,05, 2) Konsta Hämäläinen JoKa 3.51,36, 3) Aleksi Kivelä LempKi 3.51,71, 4) Otto Kaario JKU 3.51,97, 5) Panu Jantunen HKV 3.52,82, 6) Leonard Markén IFVOM 3.53,82, 7) Antton Launto SauvU 3.54,85, 8) Samuel Auvinen JoKa 3.55,48, 9) Tuure Haapanen TuUL 3.55,60, 10) Joni Virkkala GamlakarlIF 3.56,83, 11) Samu Heikkonen LUM 4.00,79.

5000 m: 1) Eemil Helander JKU 14.53,96, 2) Ossi Kekki LA 14.54,40, 3) Hannu Granberg LA 15.01,49, 4) Mika Kotiranta JoKa 15.01,57, 5) Tuomas Heikkilä MäntsU 15.06,63, 6) Akseli Ruohola LiePa 15.07,61, 7) Eero Heinonen TuUL 15.08,07, 8) Juuso Hakala TuUL 15.09,63, 9) Ari-Pekka Lassila VetelU 15.16,97, 10) Björn Sandler PedersFa 15.23,11, 11) Juho Ylinen JKU 15.24,81, 12) Leevi Keronen LempKi 15.26,60, 13) Jussi Suna TuTo 15.31,65, 14) Johannes Brunila TuUL 15.38,77, 15) Topi Alahuhta LimingNM 15.39,89, 16) Rasmus Krogell KU-58 15.41,00, 17) Ahmad Arash LA 15.43,76.

Seiväs, karsinta: 1-4) Mikko Paavola AlajAn & Tommi Holttinen SomEsa & Jere Keskinen VaasTo & Tomas Wecksten KarhU 497, 5) Juho Alasaari LaihLu 497, 6) Urho Kujanpää TP 497, 7) Albin Lundberg VasaIS 485, 8) Jesse Salmi VasaIS 485, 9) Anton Kunnas SibVa 485, 10) Einari Välimäki NoormNo 485, 11) Joonatan Kemppainen PihtipTu 485, 12) Johan-Antti Kivilahti HaapajKi 485, 13) Iiro Suutarinen ÄhtärU 473, 14) Mikael Westö VasaIS 473, 15) Tuomas Outinen LUM 473, 16) Miikka Metsäkangas LA 445, Eetu Turakainen TuUL ilman tulosta (497), Matti Leväsalmi KaavKa ilman tulosta (445), Otto Hiivola KalannVa ilman tulosta (445).

Kuula: 1) Arttu Kangas KankaanpSL 18,63, 2) Arttu Korkeasalo LielKi 18,31, 3) Eero Ahola PoYU 18,17, 4) Nico Oksanen TuUL 17,88, 5) Timo Kööpikkä SeinäjSU 17,82, 6) Panu Tirkkonen KeitKu 17,43, 7) Mikko Toiviainen LoimJa 17,09, 8) Mika Flinkkilä SeinäjSU 16,31, 9) Miika Lahtonen MynämIs 15,96, 10) Eero Virtanen ImatrU 14,59.

Kuula, karsinta: 1) Arttu Kangas KankaanpSL 17,78, 1) Arttu Korkeasalo LielKi 17,78, 3) Nico Oksanen TuUL 17,70, 4) Panu Tirkkonen KeitKu 17,54, 5) Eero Ahola PoYU 17,00, 6) Timo Kööpikkä SeinäjSU 16,88, 7) Mikko Toiviainen LoimJa 16,45, 8) Mika Flinkkilä SeinäjSU 16,15, 9) Miika Lahtonen MynämIs 15,89, 10) Eero Virtanen ImatrU 15,30, 11) Niklas Loukola SeinäjSU 15,28, 12) Antti-Pekka Rönkkö KiimingU 15,11, 13) Jussi Tukeva JalasjJa 15,02, 14) Matti Kahilainen PihtipTu 14,91, 15) Aaro Leinonen RymättSo 14,65, 16) Joni Karvinen JoKa 14,03, 17) Jonas Solvin PedersFa 13,80.

Moukari, karsinta: 1) Henri Liipola SomEsa 70,24, 2) Aaron Kangas KankaanpSL 68,63, 3) Tuomas Seppänen NoormNo 68,37, 4) Aleksi Jaakkola VehmaistU 67,32, 5) Tommi Remes KiuruvU 66,54, 6) Markus Kokkonen JoKa 65,73, 7) Max Lampinen SomEsa 64,92, 8) Joni Syrjälä TP 63,75, 9) Marco Kammer HIFK 63,32, 10) Arttu Väänänen VarpaisjVi 61,21, 11) Risto Kauppinen KangKi 61,02, 12) Oskari Lahtinen NoormNo 60,67, 13) Arttu Härkönen SavRi 59,98, 14) Oskari Eskola SäkylU 59,80, 15) Fredrik Fröberg SjundeåIF 57,10, 16) Elmeri Eskola SäkylU 56,71, 17) Petri Rautio OP 55,99, 18) Simon Solvin PedersFa 55,89, 19) Kimi Rinnekari NurmijYU 54,67, 20) Tuomas Kalliovaara LUU 54,24.

Naiset,

400 m, alkuerät:

  1. alkuerä: 1) Milja Thureson TuTo 55,53, 2) Viivi Lehikoinen HIFK 55,62, 3) Jonna Berghem HangöIK 56,51, 4) Silja Kempas JoKa 57,49, 5) Kira Kruuti HKV 58,54, 6) Kaisa Isokääntä KalajJu 59,38.
  2. alkuerä: 1) Aino Pulkkinen JKU 55,30, 2) Veera Mattila VammSV 55,47, 3) Sanna Erkinheimo LA 56,75, (40-v. SE), 4) Teresa Perttilä HIFK 56,90, 5) Laura Andberg HKV 58,63, 6) Riika Tirkkonen JoKa 59,45, 7) Malva Nylund VasaIS 61,17.
  3. alkuerä: 1) Mette Baas VeitsilKV 54,56, 2) Jeanine Nygård VasaIS 55,22, 3) Ella Räsänen EsboIF 56,23, 4) Linne Kallio EurajVe 57,47, 5) Inka Pöyry HIFK 58,49, 6) Hertta Hankimaa KUYU 58,54, 7) Eerika Koivuniemi KauhWi 59,89.

1500 m: 1) Ilona Mononen LA 4.25,35, 2) Reetta Joronen SavRi 4.27,57, 3) Emma Katajalaakso LA 4.28,29, 4) Lotta-Maria Maine TuUL 4.28,81, 5) Veera Mensonen MaaningMa 4.29,24, 6) Nelli Nordlund EurajVe 4.30,25, 7) Kaisa Honkaharju KälvTa 4.30,77, 8) Kiia Keinonen TP 4.31,33, 9) Mona Jäppinen HKV 4.31,65, 10) Roosa Lahtinen YlöjU 4.43,12.

10000 m: 1) Nina Chydenius GamlakarlIF 33.45,79 (kkk), 2) Johanna Peiponen RovanLa 34.15,23, 3) Suvi Miettinen HKV 34.34,65, 4) Taru Häyrinen MiKV 34.55,82, 5) Päivi Kauppinen HeJu 34.56,55, 6) Nerea Abrego HeJu 35.16,84, 7) Aino Niemi TuUL 35.21,14, 8) Katri Niemistö JKU 35.29,91, 9) Anne-Marika Partanen KuopRe 35.38,74, 10) Hanna-Maija Rantakylä EspTa 35.51,82, 11) Emilia Siltanen JKU 36.02,36, 12) Anne Rajaniemi LA 36.03,99, 13) Anna-Elina Heikkinen JKU 36.05,30, 14) Saara Nikander LUU 36.13,17, 15) Iida Haataja OP 36.37,94, 16) Laura Heikkilä HRC 36.55,78, 17) Noora Honkala Endurance 37.06,87, 18) Emma Ranta LempKi 37.09,89, 19) Johanna Sällinen TuUL 37.20,28, 20) Laura Karkkulainen PyhäselU 37.29,53, 21) Anni Kuosmanen KuopRe 37.34,15, 22) Helena Knaapi VasaIS 39.14,78, 23) Natalia Nylund LA 39.20,56.

100 m aj (1,2 m/s): 1) Reetta Hurske TP 13,12, 2) Saara Keskitalo EspTa 13,66, 3) Sonja Stång KuivasjAu 13,77, 4) Iina Holopainen HIFK 14,11, 5) Noora Juslin BorgåAk 14,13, 6) Vilma Väliharju TP 14,20, 7) Nora-Julia Isoluoma JKU 14,26, 8) Olivia Ben Khalifa TP 14,37.

100 m aj, alkuerät:

  1. alkuerä (0,8 m/s): 1) Saara Keskitalo EspTa 13,65, 2) Sonja Stång KuivasjAu 13,67, 3) Olivia Ben Khalifa TP 14,36, 4) Niina Karttunen SavRi 14,52, 5) Heidi Parikka HKV 14,77, 6) Iida Verainen NouSu 14,78.
  2. alkuerä (-0,1 m/s): 1) Reetta Hurske TP 13,38, 2) Nora-Julia Isoluoma JKU 14,15, 3) Stiina Kokkonen TU-38 14,36, 4) Edit Nurminen TuUL 14,43, 5) Reetta Hämäläinen LA 14,58, 6) Roosa Toivonen HKV 14,71, Janika Pulkkinen SavRi hylättiin.
  3. alkuerä (-0,3 m/s): 1) Noora Juslin BorgåAk 14,22, 2) Vilma Väliharju TP 14,29, 3) Iina Holopainen HIFK 14,34, 4) Wilma Jungar EsboIF 14,45, 5) Mari Heinonen KajKi 14,51, Anni Siirtola HKV keskeytti.

Korkeus, karsinta: 1-3) Viivi Voutilainen TuUL & Elin Pajunen VasaIS & Lotta Putkiranta EspTa 170, 4-5) Ella Junnila TP & Johanna Nieminen JKU 170, 6-10) Sini Lällä JKU & Heta Tuuri LA & Miia Lindholm HIFK & Wolferiina Mörönen TuUL & Emma Nyman NärpKr 167, 11) Neea-Maria Joki PohjanKo 167, 12) Saimi Lithovius LimingNM 163, Henni Liimatta MasKa & Katri Katainen KeurKi & Jutta Väkeväinen LappajVe ilman tulosta (163).

Pituus, karsinta: 1) Taika Koilahti TuWe 592 (-0,4 m/s), 2) Kira Kytölä EsboIF 590, 3) Sini Sanaslahti KaipVi 586, 4) Saara Keskitalo EspTa 582, 5) Anne-Mari Lehtiö KU-58 581, 6) Paula Vihtalahti NoormNo 577, 7) Nea Lento TP 575, 8) Meeri Elomaa SeinäjSU 572, 9) Inkeri Ahokas PoYU 570, 10) Neea Käyhkö SavRi 570, 11) Minttu-Maaria Alanen VaasVa 566, 12) Gia Reinholm JKU 562, 13) Jaana Sieviläinen JoKa 559, 14) Jenna Vakkilainen VantSa 557, 15) Henriikka Aaltonen VaasVa 556, 16) Kristiina Vuorvirta EspTa 542, 17) Katja Kangas PohjanKo 539, 18) Milka Riiali ImatrU 522, Jessica Miettinen JoKa ilman tulosta.

Kiekko: 1) Salla Sipponen KeurKi 54,92, 2) Katri Hirvonen JoKa 49,97, 3) Vilma Räsänen ViitasVi 49,93, 4) Pauliina Aalto RaisKu 48,72, 5) Tanja Komulainen TP 48,66, 6) Sanni Kuparinen JanJa 48,06, 7) Elina Mattila TuUL 47,53, 8) Taija Tirkkonen KeitKu 47,08, 9) Tuula Sviili PuumViri 45,26, 10) Helena Leveelahti VirtainU 44,81.

Kiekko, karsinta: 1) Katri Hirvonen JoKa 52,05, 2) Salla Sipponen KeurKi 51,45, 3) Helena Leveelahti VirtainU 51,02, 4) Sanni Kuparinen JanJa 49,75, 5) Tuula Sviili PuumViri 48,39, 6) Pauliina Aalto RaisKu 48,37, 7) Taija Tirkkonen KeitKu 48,07, 8) Vilma Räsänen ViitasVi 47,93, 9) Elina Mattila TuUL 47,11, 10) Tanja Komulainen TP 46,81, 11) Johanna Lehtiö KU-58 45,26, 12) Enni Aula PohjanKo 44,30, 13) Linn Sund VasaIS 43,93, 14) Roosa Naula TuUL 43,57, 15) Nilla Rättyä JanJa 43,20, 16) Tiia Tirkkonen KeitKu 42,64, 17) Piia Koski TeuvRi 42,01, 18) Pinja Karhunen HämTa 40,80, Patricia Kellgren HIFK ilman tulosta.

Keihäs, karsinta: 1) Sanne Erkkola TuUL 57,74, 2) Anni-Linnea Alanen VaasVa 53,65, 3) Emilia Karell SjuIF 52,95, 4) Julia Valtanen RaumU 52,77, 5) Jatta-Mari Jääskeläinen TuUL 52,17, 6) Elina Kinnunen UKK 51,49, 7) Saara Lipsanen LUM 50,31, 8) Jelena Jaakkola SoinSi 50,08, 9) Janette Lepistö LehtimJy 48,80, 10) Vivian Suominen HIFK 48,60, 11) Miia Makkonen SysmSi 48,56, 12) Siiri Elomaa TP 47,88, 13) Laura Pesola ReisjPi 47,76, 14) Minka Nurro VantSa 45,27, 15) Milja Lusila AsikkRa 44,96, 16) Jutta Heikkinen JoKa 43,01, 17) Jenni Kangas LA 42,80, 18) Sofia Pölkky SeinäjSU 42,08, 19) Jemina Ollikka LA 41,98, 20) Merja Perätalo YlikiimNM 39,85.