Hurske hyvässä vireessä kauden avaukseen: ”Tavoite on juosta ennätyksen pintaan”

Pika-aituri Reetta Hurske avaa kilpailukautensa huippuseurassa Timanttiliigan Dohan kilpailussa perjantaina. Qatariin Hurske lensi keskiviikkona Teneriffalla päättyneen harjoitusleirin jäljiltä luottavaisena.

– Leiri meni hyvin. En ole aikaisempina vuosina tehnyt tuollaisia treenejä näin hyvillä vauhdeilla. Sillä lailla nyt on hyvä fiilis kauden avauskilpailua ajatellen, Hurske sanoo.

Hallikauden jälkeen Hurske poti tovin pohjevaivaa, joka esti juoksemisen, mutta Teneriffan leirillä juoksu kulki lupaavasti.

– 60 metrin aidat kulkevat nyt ihan yhtä kovaa kuin hallikaudella, Hurske vertaili.

Syksystä EM-halleihin asti Hurske painotti harjoittelussaan puhtaasti 60 metrin aitoja, sittemmin fokus on ollut 100 metrin aitamatkassa.

– Leirillä kaksi ensimmäistä kymmenen aidan treeniä menivät hyvin. Viimeisissä harjoituksissa alkoi olla jo treenikuormaa, ja ne eivät olleet ihan niin hyviä kuin ensimmäiset, mutta hyvä fiilis vauhdeista jäi. Toivotaan, että saan ulosmitattua sen myös kilpailussa, Hurske sanoo.

”Dohan jälkeen tarkoitus on palata harjoittelun pariin”

Kirittäjistä Hurskeella ei ole pulaa. Naisten 100 metrin aidoissa juoksevat olympiavoittaja Jasmine Camacho-Quinn, joka pinkoi hiljattain myötätuulessa 12,29, ex-maailmanmestari Nia Ali, jonka kevään paras on 12,53 sekä Tonea Marshall, joka juoksi hiljattain 12,61. Mukana Dohan kilpailussa ovat myös Megan Tapper ja Alaysha Johnson, jotka juoksivat viime kaudella 12,51 ja 12,35.

– 100 metrin aidat vaativat yleensä kisoja alle ennen kuin se alkaa kulkea kunnolla, mutta lähelle omaa ennätystä menevää aikaa Dohasta tavoittelen, Hurske sanoo.

Hurskeen 100 metrin aitojen ennätys on neljä vuotta sitten juostu 12,78. Hyvä aika Dohassa edesauttaisi myös ensimmäistä kertaa Timanttiliigassa juoksevan tamperelaisen pääsyä liigan tuleviin kisoihin.

– Katsotaan, mitä kisoja tulee, mutta Dohan jälkeen tarkoitus on palata treenien pariin ja harjoitella vielä toukokuussa kovaa.

Murrolla huippuvastus

Hurskeen ohella kilpailukautensa Dohassa käynnistävät keihäänheittäjä Oliver Helander ja seiväshyppääjä Wilma Murto, joka kohtaa kilpailussa Eugenen MM-kisojen mitalikolmikon Katie Moon, Sandi Morris ja Nina Kennedy. Mukana ovat myös kokeneet arvokisamitalistit Holly Bradshaw ja Tina Sutej.

Dohan Timanttiliigan kilpailun aikataulu ja starttilistat (aikaeroa Suomeen ei ole):

https://doha.diamondleague.com/programme-results-doha/

C-Morella on kilpailusta lähetys klo 18.00 alkaen:

https://www.cmore.fi/ohjelma/10000869/yleisurheilu