Huntington hakee tasapainoista ottelua ja pistesijaa: ”Ei ole vaivoja ja hommat sujuvat niin kuin pitää”

Seitsenottelijoiden pitkät kilpailupäivät Tokion olympiakisoissa eivät huoleta Maria Huntingtonia, mutta riittävän vireystilan varmistaminen toisen kilpaılupäivän aloittavaan pituushyppyyn vaatii hyvää suunnittelua.

– Pituushyppy on aina hankala ja nyt se on aikaisin aamulla. Sitä ennen pitää ehtiä palautua, saada kroppa käyntiin ja itsensä tarpeeksi hereılle, Huntington sanoo.

Keskiviikkona alkavan seitsenottelun avauspäivän päätöslaji on 200 metriä ja se alkaa kello 20.00. Toisen päivän starttaava pituushyppy alkaa kello 9.35.

– Se tarkoittaa, että tehdään tosi tarkka suunnitelma, miten toimitaan ensimmäisen päivän jälkeen. Eli ravintoa kroppaan heti, kun vaan pystyy,sitten  ravisteluun ja toivottavasti mahdollisimman aikaisin nukkumaan, Huntington kertoo.

– Ja vielä niin, että ruuat olisivat mukana kentällä. Ettei kisakylässä tarvitsisi mennä ruokalaan, vaan voisi mennä nukkumaan, kun aamulla on herätys viideltä.

Tavoitteena otella pistesija tai sen tuntumaan

Tokion seitsenottelussa Huntingtonin toiveena on tasapainoinen ottelu, joka siirtäisi kaksi vuotta sitten Lappeenrannassa tehdyn oman ennätyksen 6339 historiaan ja ehkä myös rikkoisi Satu Ruotsalaisen Suomen ennätyksen 6404, joka syntyi Tokion MM-kilpailuissa vuonna 1991.

– Olen parin vuoden ajan ollut maailmantilastossa siellä kymmenennen paikkeilla, mutten ole kahteen vuoteen päässyt näyttämään täyttä potentiaaliani. Jos saan hyvän ja tasapainoisen ottelun, en näe mahdottomana, että sijoitus olisi 8.-10. sijan välillä, Huntington sanoo.

Huntington kokosi keväällä Götzissä 6318 pistettä. Tokion olympiatilastossa hän on kymmenes. Osallistujien ennätysvertailun kärjessä on yhdysvaltalaistrio: Annie Kunz (6703 pistettä tänä vuonna), Kendell Williams (6683) ja Erica Bougard (6667).

Huntingtonin kaksi edellistä arvokisaottelua, toissavuoden alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Gävlessä sekä MM-kilpailuissa Dohassa keskeytyivät takareisivamman ja sairastumisen takia. Nyt kaiken pitäisi olla kunnossa.

– Sagan valmistava leiri meni hyvin eikä ole mitään vaivoja. Ja muutenkin hommat sujuvat niin kuin pitää, Huntington sanoi.

Yli 30 asteen kostea hellekään ei ole Huntingtonille ongelma.

– Jokaisen lajin jälkeen pääsee viileään tilaan. Kentällä on aurinkovarjoja ja meillä on muita viilennyskeinoja, Huntington sanoo.

Kummankin kilpailupäivän avauslajit isossa roolissa

Onnistuminen kummankin kilpailupäivän avauslajeissa on Huntingtonille avain hyvään tulokseen. Ennätyspisteensä 6339 Huntington kokosi kaksi vuotta sitten Lappeenrannassa tulossarjalla 100 metrin aitajuoksu 13,09, korkeushyppy 183, kuulantyöntö 12,67, 200 metrin juoksu 24,29, pituushyppy 643, keihäänheitto 44,20 ja 800 metrin juoksu 2.20,27.

– Kaksi ensimmäistä lajia, 100 metrin aidat ja korkeus ovat ne kaikkein tärkeimmät. Niissä pitää onnistua. Ne ovat ottelun kulmakivi ja tosi kovat pistelajit, Huntington sanoo.

– Koen, että olen sellaisessa kunnossa, että pystyn niissä onnistumaan. Se on enemmän pääkopasta kiinni, miten se näkyy keskiviikkona.

Kuulantyöntöä Huntington pitää seitsenottelun lajeista itselleen vaikeimpana.

– Jos siinä tulos alkaa 13:sta, olen tyytyväinen. Ja 200 metrillä pitäisi juosta kauden parasta vauhtia, kesän mittaan 24,46 matkan juossut Huntington sanoo.

Toisen päivän aloittavassa pituushypyssä Huntington paransi keväällä Götzissä ennätyksensä 653:een.

– Pituus on minun syömähammas ja siinä pitäisi olla mukana lajin kärkikahinoissa, Huntington sanoo.

Kesän mittaan Huntington on painottanut juoksuharjoittela ja heittolajeja, joten Tokion seitsenottelussa tavoitteena on parantaa kesän parasta keihästulosta, joka on 45,01. Seitsenottelun päätöslajiin Huntingtonilla on vain yksi toive:

– Toivon, että 800 metrillä olisi sellainen tilanne, että täytyy juosta kovaa. Että olisi joku pisteraja, joka vaatii jonkun tietyn loppuajan.