Holttinen ja Paavola avasivat kilpailukauden ennätyksellä – Alasaari taivutti 19-vuotiaiden halli-SE:n

Seiväshyppääjät Tommi Holttinen ja Mikko Paavola avasivat olympiakesän kilpailut ylittämällä ennätyksensä 561 helatorstain hallikilpailussa Kuortaneella. Juho Alasaari oli kolmas 19-vuotiaiden halli-SE:llä 540. Elina Lampela taivutti 430 ja voitti naisten kilpailun.

Kuortaneen kilpailun voitti Someron Esaa edustava Holttinen, joka ylitti 561 toisellaan. Samalla hän otti nimiinsä Eemeli Salomäen nimissä olleen seuraennätyksen.

– Sitä tässä on haettu jo muutama vuosi, Holttinen veisteli.

Holttisen, 24, aiempi halliennätys oli 555, joka on kolmen vuoden takaa. Ulkona Holttinen on ylittänyt 552. Ennätys ei Holttisen mukaan tullut yllätyksenä.

– Tiesin, että 555 ja muutama sentti siihen päälle on realismia, Holttinen kuvaili kevään harjoitusten luomaa tuntumaa.

Kuortaneen kilpailu sujui ilman takkuja.

– Juoksu kulki hyvin ja tekniikka toimi. Korkeudessa 550 vaihdoin isomman seipään kuin mitä olen koskaan aiemmin käyttänyt, Holttinen kertaili.

– Tuossa 561:n ylityksessä olisi ollut varaa mennä vielä muutama sentti korkeammalta, mutta hypätään se seuraavissa kisoissa.

Holttinen kokeili Kuortaneella 566:n ylitystä, mutta totesi, että ”puhti oli sen verran poissa, että jätin kisan siihen”.

Kesän tavoite Holttisella on paikka Tokion olympialaisiin lähtevässä joukkueessa. Tulosraja on 580, jonka rikkomisen ohella toinen mahdollisuus nousta joukkueeseen on kerätä riittävästi rankingpisteitä.

– Näitä tuloksia täytyy hypätä useita ja oikeissa kisoissa, jos meinaa olympialaisiin, Holttinen sanoi.

 

Paavola: olympialaiset ovat haaveena

Paavola oli ylittää  561 jo ensimmäisellä yrityksellä, mutta pudotti riman alas tullessaan. Kolmas yritys toi sitten ennätyksen. Paavolan aiempi halliennätys oli 555 viime talvelta. Ulkoratojen ennätys on 546. Kisan päätteeksi Paavola oli kolmannella yrityksellään erittäin lähellä 566:n ylitystä.

– Alemmissa korkeuksissa oli sen verran säätämistä, että 566:n yrityksissä alkoi olla puhti pois. Olen erittäin tyytyväinen, että kahden ”limbon” jälkeen pystyin kolmannella tekemään sellaisen hypyn, Paavola kertaili 566:n hyppyjään.

Paavolaa ennätys 561 ei yllättänyt, vaikka kevään harjoittelussa on ollut omat haasteensa.

– Alkukevät on mennyt tosi hyvin. Lyhyellä vauhdilla hyppy toimi hyvin, mutta täyteen vauhtiin siirtymisessä oli ongelmia ja taustalla oli allergiaa. Kunto on hyvä, Paavola kertaili.

Paavolan, 23, tavoite on taistella paikasta Tokion olympiakisoissa.

– Olympialaiset ovat haaveena, eikä se ihan mahdotonta ole, jos pystyy 560-570 -tuloksiin oikeissa kisoissa, Paavola sanoo.

– Omassa hypyssä on parannettavaa. Hyppäsin nyt 16 askeleella ja treeneissä olen käyttänyt 18 askelta. Siirtyminen 18 askeleeseen kilpailussa tulee myöhemmin, Paavola sanoi.

Holttinen ja Paavola nousivat 561:n ylityksillään jakamaan kotimaan kaikkien aikojen hallitilaston neljättä sijaa Mikko Latvalan kanssa.

Alasaari SE-tuloksesta: Hyvä tsemppitulos kesälle

Laihian Lujan Juho Alasaari, 17, teki Kuortaneella roiman parannuksen ennätykseensä. Hän ylitti 540, jolla Petri Peltoniemen vuonna 1988 hyppäämä 19-vuotiaiden halli-SE 535 siirtyi historiaan.

Alasaaren oma aiempi halliennätys oli 521. Ulkoradoilla hän on hypännyt 525.

– Kisan alussa oli vähän raskaat jalat, mutta kun menin 480 ja 500 puolihelposti, siinä lämpeni hyvin. Kun sitten vaihdoin viisimetrisiin seipäisiin, ei ennätyskorkeudessa tarvinnut kuin juosta vähän kovempaa ja iskeä seiväs kunnolla kuoppaan, Alasaari tuumi.

– 540:n ylitys oli hyvä hyppy. En koskenut rimaan ja hyppy liikkui tosi hyvin. Kesää ajatellen tuo hyvä tsemppitulos.

Alasaari on jo aiemmin rikkonut 19-vuotiaiden EM -ja MM-tulosrajan.

Lampela taivutti 430

Oulun Pyrinnön Elina Lampela voitti Kuortaneella naisten kilpailun ylitettyään 430. Se on Lampelan uran paras kauden aloitus. Hän nosti riman sitten 445:een ja teki hyviä yrityksiä, mutta ei aivan onnistunut ylityksessä.

– Hyppyjen korkeus olisi noissa 445:n yrityksissä riittänyt, mutta etäisyyksien kanssa oli vielä vähän hakemista. Se oli minulta ihan ok kauden avaus, mutta parempaa odotin, Lampela sanoi.

Yleisurheilutuloksia/seiväshyppy

Kuortane:

Seiväshypyn hallikilpailu:
Miehet; seiväs: 1) Tommi Holttinen SomE 561 (kkk), 2) Mikko Paavola AlajA (561 kkk), 3) Juho Alasaari LaihLu 540 (19-v. halli SE) ja Urho Kujanpää TampPy 540, 5) Eetu Turainen TuUL 500, 6) Johan-Antti Kivilahti HaapajKi 500, 7) Jonathan Kemppainen PihtipTui 480, 8) Albin Lundberg Vasa IS 480.

Naiset, seiväs: 1) Elina Lampela OulPy 430 (kkk), 2) Miisa Koskiaho KarijTa  375, 3) Janna-Juulia Mäenpää LappVei 330, 4) Aino Pyykkö LieksU 285.