Heta Veikkola käveli MM-pronssin Muscatin helteessä: ”Olen joskus nähnyt unta tällaisesta”

Heta Veikkola onnistui vauhdinjaossaan ja käveli MM-pronssin alle 20-vuotiaiden 10 kilometrillä kilpakävelyn MM-joukkuekilpailussa perjantaina Muscatissa, Omanissa. Veikkolan aika helteisissä olosuhteissa ja mäkisellä reitillä oli 48.11.

– Olen joskus nähnyt unta tällaisesta. Mutten ole koskaan ajatellut, että voisin olla omassa ikäluokassani maailman kolmanneksi paras, Veikkola purki tuntojaan.

Lapuan Virkiää edustava Veikkola, 18, on ensimmäinen suomalainen naiskävelijä, joka on saavuttanut MM-mitalin sitten vuoden 1993, kun Sari Essayah voitti mestaruuden Stuttgartin MM-kilpailujen 10 kilometrillä.

– Tuntuu uskomattoman hienolta. En olisi etukäteen uskonut, että pystyn tällaiseen, mutta mäet olivat nyt muiden heikkous ja minun vahvuuteni.

Kilpailun voitti Kiinan Jiang Yunyan ajalla 47.48 ennen joukkuetoveriaan Jiang Jinyania, joka oli toinen ajalla 48.03. Veikkola pysyi ainoana mukana, kun kiinalaiskaksikko karkasi muulta joukolta. Viimeisellä kilometrillä Veikkola oli tovin toisena ja maalissa kolmas.

– Lähdettiin liikkeelle tosi hiljaa. Minulle oli sanottu, että kiinalaiset tekisivät irtioton. Mutta päivääkään en ajattelut, että minä olisin siinä mukana. Kävelin vaan enkä ajatellut mitään, Veikkola kertoi.

”Se oli siitä kiinni, kenellä riittävät voimat mäessä”

Viimeisellä kilometrillä Veikkola kiri toviksi toiseksi ja oli maalissa kolmas.

– Pitihän se laittaa jännäksi. Toivoin, että olisin kestänyt kakkosijalla, mutta siinä lopussa se rupesi ottamaan jo aika koville.

Kilpailussa käveltiin kahden kilometrin reittiä, jossa oli kilometri nousua ja toinen laskua.

– Nyt se oli siitä kiinni, kenellä riittävät voimat kävellä ylämäkeen ja minä olen sitä treenannut. Alamäkeä en ole harjoitellut, Veikkola sanoi.

Ellen Seisto oli 33:s ajalla 57.33 ja varmisti Suomelle 6. sijan joukkuekilpailussa.

MASQAT (OMN) 4.3.2022 Maantiekävelyn joukkueiden MM-kilpailut, 1. päivä

Miehet,

M19 10 km kävely: 1) Wang Hongren Kiina 44.06, 2) Diego Giampaolo Italia 44.14, 3) Zeng Yu Kiina 44.14, 4) Heristone Wafula Kenia 45.18, 5) Mateo Romero Kolumbia 45.20, 6) Pablo Pastor Espanja 45.23, 7) Oscar Martínez Espanja 45.25, 8) Nicola Lomuscio Italia 45.33, 9) Sajan Irincheev Suomi 45.54. – (Irincheevin aika sisältää minuutin aikasakon.)

Väliaikoja: Irincheev 3 km 13.55 (6-9 km 12.44). 5 km 23.08 (4-9 km 21.51).

Joukkuekilpailu: 1) Kiina 4 (Wang, Zeng), 2) Italia 10, 3) Espanja 13, 4) Kolumbia 25, 5) Australia 36, 6) Peru 37, 7) Turkki 39, 8) Slovakia 42.

Naiset,

20 km kävely: 1) Ma Zhenxia Kiina 1.30.22, 2) Yang Jiayu Kiina 1.31.54, 3) Kimberly García Peru 1.32.27, 4) Alegna González Meksiko 1.32.45, 5) Nanako Fujii Japani 1.33.16, 6) Antigoni Ntrismpioti Kreikka 1.34.54, 7) Yang Liujing Kiina 1.34.59, 8) Saskia Feige Saksa 1.35.24 … 36) Enni Nurmi Suomi 1.49.06.

Väliaikoja: Nurmi 3 km 15.21. 5 km 25.47.

Joukkuekilpailu: 1) Kiina 10 (Ma Zhenxia, Yang Jiayu, Yang Liujing), 2) Kreikka 30, 3) Intia 61, 4) Liettua 82.

N19 10 km kävely: 1) Jiang Yunyan Kiina 47.48, 2) Jiang Jinyan Kiina 48.03, 3) Heta Veikkola Suomi 48.11, 4) Valeria Sholomitska Ukraina 48.53, 5) Olivia Sandery Australia 49.01, 6) Gangla Meiduo Kiina 49.40, 7) Allanah Pitcher Australia 49.51, 8) Eva Rico Espanja 50.02 … 33) Ellen Seisto Suomi 57.33.

Väliaikoja: 3 km Veikkola 14.42 (6-9 km 13.57), Seisto 15.48). 5 km Veikkola 24.12 (5-10 km 23.59), Seisto 27.37.

N19 Joukkuekilpailu: 1) Kiina 3 (Jiang Yunyan, Jiang Jinyan), 2) Australia 12, 3) Espanja 20, 4) Italia 29, 5) Ranska 34, 6) Suomi 36 (Veikkola, Seisto), 7) Puola 43, 8) Turkki 54.

LIVE-Tulospalvelu: https://www.worldathletics.org/competitions/world-athletics-race-walking-team-championshi/muscat22/results/women/10-kilometres-race-walk/final/result