Hese-kisojen finalistit ovat selvillä!

Hese-kisojen finalistit ovat selvillä!

Kevään 2016 Hese-kisat huipentuvat Tampereella 19.5. kilpailtaviin finaaleihin. Valtakunnallisesta Hese-kisamestaruudesta kilpailevat 17 piirikisan voittajajoukkueet, joista viimeiset saatiin selville eilen.

Hese-kisa on 5-6 luokkalaisille järjestettävä yleisurheilun joukkuekilpailu, jossa kisataan 12 henkisin joukkuein koulun, paikkakunnan, piirien ja valtakunnan mestaruuksista. Huikea valtakunnallinen finaali järjestetään torstaina 19.5.5.2015 Tampereella, jossa piirikisojen voittajat kamppailevat Hese-kisamestaruudesta.

Kuluvalla viikolla kilpailtiin vielä ahkerasti Hese-piirikisoissa eri puolilla Suomea. Tulessa olivat mm. Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Etelä-Savo, Häme ja Pohjois-Karjala. Viimeksi mainitusta finaalin selvisi jo kuudetta kertaa peräkkäin Joensuun Pyhäselän Niittylahden koulu, jolla on vieläpä puolustettavanaan viime vuoden Hese-kisafinaalin voitto.

Mistä ihmeestä pyhäselkäläiset ammentavat menestyksekkäitä joukkueita vuosi toisensa jälkeen?

– Yleisurheilu on Pyhäselällä suosittu laji ja Pyhäselän Urheilijat tekee sen eteen vahvaa nuorisotyötä. Olemme opettaneet koulussa lapsille perusliikuntataitoja: hyppäämistä, heittämistä ja juoksemista, joiden parissa innokkaimmat jatkavat seuran harjoituksissa, Niittylahden koulun vararehtori Jaakko Sivonen kertoo.

Hän kertoo, että vain muutamalla tämän vuoden finaalijoukkueen jäsenellä on lajitaustaa, mutta kaikki lapset liikkuvat innokkaasti jonkun lajin parissa. Puolustava mestari ei ota tulevasta finaalista paineita.

– Tänä vuonna tärkein tavoitteemme on lähteä pitämään hauskaa. Kuutosluokan keväälle tämä hieno yhteinen retki alakoulun muistoksi. Katsotaan sitten tuloksista, miten kilpailuissa käy. Itsellekin joka keväisestä Tampereen reissusta on muodostunut jo mukava perinne, Sivonen naurahtaa. 

Suomen Urheiluliiton projektivastaava Marjaana Pöntinen kertoo kevään piirikisoissa vallinneen iloinen ja tsemppihenkinen tunnelma.

– Fiilis on huikea! Tänä vuonna Hese-kisoissa tapahtui mieletöntä kasvua. Mukana oli peräti neljännes enemmän joukkueita kuin viime vuosina. Joukkuekisa on otettu kouluissa hyvin vastaan: se yhdistää eri lajien harrastajat, vahvistaa luokkahenkeä ja sopii kaikille. Suuri kiitos kaikille piirikisajärjestäjille sekä piirikisoihin osallistuneille joukkueille, tästä on ilo jatkaa!

Hese-kisojen finaalissa kilpailevat:

Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu

Kuloisten koulu, Raisio

Ylikylän yhtenäiskoulu, Kempele

Käppärän koulu, Pori

Kausalan koulu, Iitti

Mansikkamäen koulu, Kouvola

Putaanvirran koulu, Pihtipudas

Ounasvaaran koulu, Rovaniemi

Söderkulla skola, Sipoo

Niittylahden koulu, Joensuu

Valkiavuoren koulu, Nurmo

Raumankarin koulu, Himanka

Kerimäen kirkonkylän koulu, Kerimäki

Europaeuksen koulu, Savitaipale

Kontion koulu, Kuhmo

Lempoisten koulu, Lempäälä

Hamulan koulu, Leppävirta