Hese-kisaan kannattaa ilmoittautua nyt! Nastola ja Karkkila näyttävät mallia!

Hese-kisaan kannattaa ilmoittautua nyt! Nastola ja Karkkila näyttävät mallia!

”Oppilaat päättivät jo viime vuonna, että Hese-kisaan tullaan uudestaan”
Nastolan Kirkonkylänkoulun opettaja Annika Vuori ilmoitti ensimmäisten joukossa luokkansa ensi kevään Hese-kisaan. Hän kertoo, että ilmoittautumisen kimmoke tuli oppilailta.
”Olimme viime vuonna mukana piirikisoissa ensimmäistä kertaa. Oppilaat tykkäsivät tapahtumasta paljon ja sanoivat jo paikan päällä, että tänne tullaan ensi vuonna uudestaan”.
Annika Vuoren mukaan yleisurheilu on Nastolan Kirkonkylänkoulussa kovassa huudossa, sillä monella opettajalla on yleisurheilutaustaa.
–    Mutta on laji toki lapsillekin mieluinen. Harjoittelemme yleisurheilua syksyllä, kun on yleisurheilukausi ja keväällä muutamia kertoja ennen Hese-piirikisoja. Etenkin keihäs on lasten suosikki ja sitä halutaan päästä heittämään.
Vuoren mukaan Pajulahti-hallissa järjestetty Lahden alueen piirikisa oli mainio tapahtuma. Samanlaista iloista meininkiä hän odottaa myös tämän vuotiselta piirikisalta.

Kipinä yleisurheiluun
Myös Karkkilan Nyhkälän koulun opettaja Heli Tirkkonen oli viime vuonna Hese-kisoissa ensimmäistä kertaa. Hän piti Lohjalla järjestettyä kilpailutapahtumaa kivana ja kaikin puolin onnistuneena.
–    Päivä meni todella hyvin ja nopsasti. Oppilaat innostuivat liikkumaan ja joku saattoi saada kipinän yleisurheiluun. Jo viime vuonna päätettiin, että lähdetään myös tänä vuonna luokan kanssa mukaan.
Tirkkosen mukaan viime vuonna kisoihin mentiin ilman sen kummempaa lajiharjoittelua. Tänä vuonna luokka aikoo treenata yhdessä ainakin muutaman kerran ennen piirikisaa.
–    Pääasia on yhdessä tekeminen, sijoituksella ei ole niin väliä, hän vakuuttaa.

Ilmoittaudu vuoden vaihteeseen mennessä – voit voittaa Hese-treenipäivän koulullesi!

Suomen Urheiluliiton ja Hesburgerin yhteistyöohjelman kummiurheilijoina toimivat seiväshyppääjät Eemeli Salomäki ja Minna Nikkanen, jotka toimivat myös Hese-treenipäivän ohjaajina.
Päivä koostu yhteisistä treeneistä ja juttutuokiosta, jossa vaikkapa koko koululla on mahdollisuus tavata kummiurheilija.
Päivä räätälöidään voittajakoulun näköiseksi ja heidän aikatauluihinsa sopivaksi. Hese-treenipäiviä arvotaan kaksi kappaletta ja päivät toteutetaan maalis-huhtikuun 2017 aikana.
Ilmoittautua voit osoitteessa yleisurheilurekisteri.fi: palvelutunnus: 2017HESE
Hese-kisapäivämäärät ja paikkakunnat täältä