Henry Manni kelasi kaksi voittoa Stoke Mandevillessa

Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Henry Manni voitti kaksi matkaa Stoke Mandevillen perinteikkäissä paraurheilukilpailuissa Englannissa. Porin Tarmon Leo-Pekka Tähti oli 200 metrillä toinen ja 800 metrillä neljäs.

Manni voitti luokassa 34 sekä 100 metriä että 400 metriä ajoin 16,36 ja 52,48. Aiemmin tänä vuonna hän on kahdesti parantanut 400 metrin Euroopan ennätystä, joka nykyisin kirjataan 51,38.

– Loppuaika ei nyt ollut niin kova, mutta huippunopeudet olivat kesän parhaita, Manni kertoi.

– Kelasin kolme lähtöä samana päivänä ja 800 metrillä hiukan painoi. Siinä koetin satsata loppukiriin, mutta se ei nyt irronnut.

800 metrillä Manni oli loppukirissä kolmas ajalla 1.47,27. Eroa voittajaan britti Isaac Towersiin oli vain 0,58 sekuntia.

– Tämä on sellainen klassikko, missä kilpailin itsekin ekan kerran jo 2010-luvun alussa. Ehdimme nyt poiketa myös paikkakunnan paraurheilumuseossa, missä oli vanhoja kelaustuoleja ja itsellenikin paljon uutta tietoa.

– Dubain MM-kilpailuihin valmistaudun kotimaassa. Ulkona treenataan niin kauan, kuin on lämmintä ja sen jälkeen Esport-Areenalla hallissa. MM-kilpailuissa kelaan kaikki kolme matkaa 100, 400 ja 800 metriä.

 

Tähti: – Flunssa ja matkustaminen tuntuivat

Leo-Pekka Tähden urakka oli lauantaina vielä Manniakin ankarampi. Hän kelasi jo päiväkilpailuissa finaaliin 100 ja 400 metrin alkueristä ajoin 14,14 ja 48,71. Illalla Tähti oli 200 metrillä toinen ja 800 metrillä neljäs ajoin 25,20 ja 1.36,28.

– Kyllä jo 200 metrillä tuntui, että alkoi painamaan. Viikko sitten kelasin Pariisissa 400 metriä 48,3 ja sen jälkeen sain flunssan, jota on jatkunut tänne asti, Tähti kertoi

– Harjoituksellisesti tämä oli hyvä päivä ja 400 metriä tuntui nyt helpolta, lopussa passailtiin. Matkaväsymys painaa, sillä Pariisin jälkeen piti käydä Tanskassa sovittamassa uutta kelaustuolia ja yksi päivä meni sponsorihommissa.

200 ja 800 metrillä Tähden erät voitti 22-vuotias britti Nathan Maguire. 200 metrillä Maguiren ja Tähden välinen ero oli vain yksi kymmenys. 800 metrillä nopeimman ajan kelasi kokenut britti Richard Chiassaro, joka järjestäjien virheen vuoksi joutui kelaamaan B-erässä.

Kansainväliset kilpailut jatkuvat sunnuntaina. Ensimmäiset paralympiakisat järjestettiin juuri Stoke Mandevillessa vuonna 1948 ja nykyisinkin siellä on vuosittain neljä kansainvälistä paraurheilukilpailua.

– Sunnuntailta odotan tuloksellisesti parempaa. Sillloin ovat 100 ja 400 metrin finaalit, totesi Tähti.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

STOKE MANDEVILLE (GBR) 7.9.2019 Kv. paraurheilukilpailut, 1. päivä

Miehet,

100 m, luokka 34 (1,6 m/s): 1) Henry Manni Suomi (LUU) 16,36, 2) Ben Rowlings Britannia 16,60, 3) Isaac Towers Britannia 16,98.

100 m, luokka 54, alkuerät (1,8): 1) Leo-Pekka Tähti Suomi (PoTa) 14,14, Richard Chiassaro Britannia 14,65.

200 m, luokka 54 (3,0): 1) Nathan Maguire Britannia 25,10, 2) Tähti 25,20.

400 m, luokka 34: 1) Manni 52,48, 2) Towers 53,86, 3) Rowlings 54,41.

400 m, luokka 54, alkuerät: Tähti 48,71.

800 m, luokka 34: 1) Towers 1.46,65, 2) Rowlings 1.46,89, 3) Manni 1.47,27.

800 m, luokka 54: 1) Chiassaro 1.34,99 (B-erässä), 2) Maguire 1.35,09, 3) Dillon Labrooy Britannia 1.35,33, 4) Tähti 1.36,28.