Kolme hyppyä riitti Wilma Heltelälle seiväshypyn karsinnassa. Heltelä ylitti 440 toisellaan, 450 ensimmäisellään ja eteni vakuuttavasti loppukilpailuun. Saga Andersson hyppäsi 425 ja ei selvinnyt loppukilpailuun.
Heltelälle jäi hypyistä ja vireestä positiivinen mieli.
– Pystyin hoitamaan karsintatilanteen aika varmasti. Ei tullut mitään mestariteoksia, aika paljon on vielä varmistelua. Karsintatilanteessa yrittää aina tehdä kaiken mahdollisimman turvallisesti. Tosi luottavaisin mielin olen finaaliin menossa, Heltelä sanoi.
Hänelle jäi 450:n ylityksestä positiivinen fiilis myös teknisesti. Karsinnassa häntä ilahdutti myös suomalaiskannustus.
– On vähän semmoinen fiilis, että olisi kotikenttäetu. Toivottavasti torstaina on sama meininki, Heltelä sanoi iloisena.
Karsinnassa nähtiin myös yllätyksiä, sillä esimerkiksi Slovenian kokenut Tina Sutej ei selvinnyt finaaliin. Sutej hyppäsi 440. Tänä vuonna 470 hypännyt Norjan Kitty Friele Faye puolestaan jäi ilman tulosta.
Karsinnassa oli myös puuskittaista tuulta. Heltelä koki saaneensa hyviä tuulirakoja.
– On tavallaan haastavaa, että tuuli vaihtelee paljon. Tarkoittaa myös sitä, että sinne tulee myös niitä hyviä rakoja. Aika navakkaa sivutuultakin on tarjolla, jos huono tuuri käy. Mutta ei se ole ehkä ihan niin paha kuin mitä odotin.
Finaalista Heltelällä oli selkeä ajatus:
– Ajattelin hypätä korkealta, että sitten katsotaan mitä muut tekee. Katsotaan mikä riittää ja mihin. Ominaisuuksien puolesta olen enkkakuntoinen. Se mitä parhaimmillaan teknisesti osaan tehdä ei estä sitä myöskään, Heltelä sanoi luottavaisena.
Saga Andersson ylitti 425 ja oli karsinnan 16:s.
Yleisurheilun EM-kilpailut, Birmingham:
Naiset, seiväshypyn karsinta (karsintaraja 455): 1) Marie‑Julie Bonnin Ranska ja Aikaterini Stefanidi Kreikka 450, 3) Wilma Heltelä Suomi ja Angelica Moser Sveitsi 450, 5) Elien Vekemans Belgia 450, 6) Margot Chevrier Ranska 450, 7) Kajsa Roth Ruotsi 450, 8) Rugile Miklyciute Liettua ja Marleen Mülla Viro ja Berenice Petit Ranska 440, 11) Ariadni Adamopoulou Kreikka 440, 12) Hanga Klekner Unkari 440,…16) Saga Andersson Suomi 425.




