Helander 80,04: MM-kisojen tulosraja ei ole mahdoton

Helander 80

Oliver Helander kimmahti Pihtiputaan keihäskarnevaalien voittoheitolla 80,04 kotimaisen keihästilaston kakkoseksi.

Uran ensimmäinen 80 metrin puhkaisu nosti IF Raseborgin lahjakkaan heittäjän asemia myös parin viikon kuluttua Puolassa käytävissä 22-vuotiaiden EM-kisoissa.

– Tulihan siinä 3-4 metrin parannus ennätykseen, mutta tiesin pystyväni siihen, Helander tuumi.

Helander heitti sunnuntaina neljä heittoa, joista kolmas toi voiton. Heittäjän mukaan ennätysheitossa suurin ero kesän aiempiin heittoihin oli, ettei tukijalka venynyt.

– Sen lisäksi sain keihään hyvään asentoon, Helander kertaili.

Helanderin, 20, aiempi ennätys oli toissa vuonna heitetty 76,28.

 Takana vain 200 heittoa

Helander on parin viime vuoden aikana kärsinyt erilaisista vaivoista, jotka ovat verottaneet mahdollisuuksia tehdä tulosta. Viime vuoden elokuussa Helander kävi kyynärpääoperaatiossa ja pääsi sen jälkeen heittämään keihästä vasta maaliskuussa. 

– Talvi kuntoutettiin kyynär- ja olkapäätä. Sen jälkeen takana on vajaat 200 heittoa, kertoo Helanderin valmentaja Glenn Lignell.

Suomen Urheiluliiton (SUL) keihäänheiton valmentaja Petteri Piironen ei yllättynyt Helanderin 80 metrin heitosta.

– Yleensä tuollainen heitto vaatii alleen enemmän kilpailua. Se, että se tuli kolmannessa kilpailussa leikkauksesta kuntoutumisen jälkeen, kertoo millainen henkinen ja fyysinen lahjakkuus Helander on, Piironen sanoi.

Helander heitti kauden toisen kilpailunsa torstaina Pihtiputaalla. Silloin kyynärpäässä oli kipuja, mutta Helander sivalsi silti 74,69, joka varmisti paikan 22-vuotiaiden EM-joukkueessa.

Torstain kilpailun jälkeen urheiluhieroja Anssi Liimatta käsitteli Helanderin kättä kahdesti ja mies oli heittokunnossa sunnuntaina.

– Nyt käsi oli parempi. Torstaina kipu tuntui vielä kisan jälkeen, Helander sanoi,

MM-tulosraja ei ole mahdoton

Helander tiesi pystyvänsä 80 metrin heittoon. Kuinka paljon parempaan on mahdollisuuksia kesän aikana? Siitä Helander sanoo vain, ettei 83 metrin MM-tulosraja ole mahdoton, jos kaikki osuu kohdalleen. Lähiaikojen tavoite on pysyä nyt saavutetulla tasolla

– Jos tuollaiseen heittoon pystyn EM-kisoissa, olen tyytyväinen, Helander sanoi 80 metrin kiskaisustaan.

Keihäänheiton ohella Helander pelasi aiemmin käsipalloa SM-liigassa BK-46:n ja Sjundeå IF:n riveissä. Käsipallo jäi viime vuoteen ja nyt Helander rakentaa uraansa keihäänheittäjänä.

– Oliverin perustekniikka on hyvä, vaikka kovien heittojen tekniikka on ollut vielä vähän ruosteessa. Hänellä on hyvät jalat ja ulottuvuutta. Fyysiset ominaisuudet riittävät tällä hetkellä hyvin tämän tason tuloksiin, Lignell kuvaa suojattiaan.

Keihäänheiton harjoittelun ohella Karjaalla asuva Helander käy lukiota ja on kesätöissä golf-kentällä.

Toiseksi Pihtiputaalla heitti ruotsalainen konkari Gabriel Wallin tuloksella 79,95. Lapinlahden Vedon Sampo Lehtola oli kolmas 77,32 kantaneella heitolla.

 

Keihäskarnevaalit

Miehet, Keihäs: 1) Oliver Helander IFRaseb 80,04, 2) Gabriel Wallin SWE 79,95, 3) Sampo Lehtola LapinlVe 77,32, 4) Sami Peltomäki AlajA 77,30, 5) Ivan Zaytsev UZB 76,99, 6) Tanel Laanmae EST 75,84, 7) Jani Kiiskilä VeitsilKV 74,64, 8) Jami Kinnunen ƒänekU 74,54, 9) Eetu Vanhamäki SeinäjSU 72,91.

 B-kilpailu: 1) Teo Takala IFRaseb 72,73, 2) Toni Lifländer ImU 69,61, 3) Tuukka Taitonen HIFK 68,79, 4) Jarmo Marttila KälvTa 68,44, 5) Anssi Liimatta JoensKa 67,54, 6) Tero Nokka KuopRei 64,23, 7) Jona Nylund IKFalken 62,92, 8) Martin Grandell VasaIS 62,11, 9) Philip Talus VasaIS 61,65, 10) Patrik Torn PyhäsU 61,24.

Naiset, Keihäs: 1) Jenni Kangas SeinäjSU 58,71, 2) Heidi Nokelainen JoensKa 58,55, 3) Sofi Flink SWE 57,96, 4) Sanni Utriainen TampPy 56,12, 5) Saara Lipsanen LappUM 55,48, 6) Jelena Jaakkola SoinSi 55,31, 7) Oona Sormunen TohmajU 53,47, 8) Elina Kinnunen UudKK 52,20, 9) Elisabeth Lithell SWE 50,25, 10) Jatta-Mari Jääskeläinen TuUL 48,13, 11) Miia Makkonen SysmSi 45,63.

B-kilpailu; 1) Suvi Kemppainen KajKi 53,00, 2) Sanne Erkkola TuUL 51,20, 3) Julia Valtanen RaumU 50,82, 4) Gerli Israel EST 50,25, 5) Sini Hentilä LaitJy 50,01, 6) Rebecca Ljung LarsmoIF 48,46, 7) Laura Pesola ReisjPi 48,08, 8) Jenna Jaakkola SoinSi 47,03, 9) Milla Koski-Vähälä LimNM 46,15, 10) Milja Lusila AsikkRai 45,54, 11) Roosa Ylönen HankasHa 44,58, 12) Linn Peura SWE 44,45, 13) Emmi Heino KarkkPo 43,63, 14) Heli Liimatta JoensKa 43,44, 15) Sofia Pölkky SeinäjSU 43,36, 16) Anniina Mäkelä AlavU 41,69, 17) Noora Ruuska KannKi 39,89, 18) Heli Pynnönen HankasHa 39,14, 19) Muusa Makkonen KerimU 36,41, 20) Janette Kaukonen KaarUra 35,78.