Heikkisen ennätysvauhti ei aivan kantanut finaaliin: Taktiikka onnistui hyvin

Santtu Heikkinen juoksi ennätyksensä 1.47,97 Chengdun Universiadien 800 metrin välierissä lauantaina. Heikkinen oli erässään kolmas, mutta ei aivan yltänyt finaaliin.

Heikkisen erän voitti Puolan Maciej Wyderka ajalla 1.47,00. Toisen suoran jatkopaikan erässä otti toiseksi sijoittunut Australian Jack Lunn ajalla 1.47,93.

– Neljän sadasosan päähän se jäi, mutta olen tyytyväinen, että pääsin alle 1.48:n, Heikkinen tuumi ja viittasi neljällä sadasosalla suoraan finaalipaikkaan. Aikavertailusta jatkoon vaadittiin 1.47.40.

Heikkisen aiempi ennätys oli viime vuonna juostu 1.48,10. Chengdun välieräjuoksussa Heikkinen onnistui mainiosti.

– Taktiikka onnistui hyvin. Pystyin juoksemaan koko ajan sisärataa, juoksu tuli loppuvahvasti ja siinä oli aika lailla tasakierrokset. Ensimmäinen kierros oli 53,5 ja toinen aika lailla sama, Heikkinen kertaili.

Taistelu kärkisijoista alkoi viimeisellä kierroksella takasuoralla, jossa Heikkinen kiristi vauhtia ja nousi taistelemaan jatkopaikasta.

– Toisella kierroksella letka pääsi vähän hajoamaan ja siinä takasuoralla otin ehkä turhan kovan spurtin, että sain kärkikolmikon kiinni ja vikassa kaarteessa jouduin vähän hidastamaan, Heikkinen muisteli kisan loppuhetkiä.

Heikkinen on tällä kaudella ollut loistokunnossa. 1500 metrin ennätys on pudonnut lukemiin 3.38,17 ja 3000 metrin ennätys lukemiin 7.50,31, eikä kausi ole vielä ohi.

– Seuraavasta kisasta ei ole tietoa, mutta ainakin sitten Ruotsi-ottelussa, Heikkinen tuumi.

Kestävyysjuoksuvalmentaja Petri Kykyri, tuore ennätysmies Santtu Heikkinen ja yleisurheilujoukkueen johtaja Pekka Kelonurmi juoksun jälkeisissä tunnelmissaa.

Suomalaisia finaaleissa tänään

Suomalaisista yleisurheilijoista Universiadeissa tänään kilpailevat vielä Kiira Väänänen moukarinheiton finaalissa kello 13.00, Urho Kujanpää seiväshypyn finaalissa kello 13.05, Jessica Kähärä kolmiloikan finaalissa kello 13.30 ja Helena Leveelahti kiekonheiton finaalissa kello 14.45. Ajat ovat Suomen aikoja.

Chengdu, Kiina:

Universiadit:

Lauantain suomalaistuloksia:

Karsintoja ja alkukilpailuja:

Miehet, 800 m välierät (2+2 finaaliin): Erä 3: 1) Maciej Wyderka Puola 1.47,00, 2) Jack Lunn Australia 1.47,93, 3) Santtu Heikkinen 1.47,97.

LIVE-tulokset

FISU-tv näyttää valikoituja lajeja

Universiadit Eurosportilta