Heikkinen taisteli Dubaissa MM-hopean kostean hellesään kiusaamana: ”Kroppa alkoi keittää”

Pitkä odottelu helteisessä ja kosteassa säässä teki Marjaana Heikkisen kilpailusta ankaran taistelun parayleisurheilun MM-kisoissa Dubaissa. Uran kolmas MM-hopea F34-luokan keihäänheitosta heltisi tuloksella 18,52.

– Kun kehon oma lämmön säätely on rikki, kroppa alkoi niin sanotusti keittää. Kolmesta viimeisestä heitosta en muista mitään, mutta heitettyä ne tulivat, Heikkinen kertaili kilpailun jälkeen.

Heikkinen oli kahdeksan urheilijan kilpailussa heittovuorossa viimeisenä. Kun kentällä ei ollut urheilijoille varjopaikkoja ja helteen ohella kiusana oli erittäin kostea ilma, se söi rajusti voimia.

– Kisa päättyi minun osalta kilpailun järjestäjien lääkintähenkilöstön hoiviin, jossa sain nestettä ja jäähdytystä, Heikkinen kertaili.

© Oliver Kremer, 2019 (sports.pixolli.com)

”Nyt oli tuhannen taalan paikka”

Hellesää puri muihinkin. Keihäänheiton voitti mestaruutta puolustanut Kiinan Zou Lijuan tuloksella 19,33 joka jäi rutkasti hänen kauden parhaastaan.

– Osaan varmasti iloita hopeasta myöhemmin, mutta tuoreeltaan kilpailun tulos jurppi, kun tuntui, että nyt oli tuhannen taalan paikka ottaa mestaruus, Heikkinen viittasi kisan kiinalaissuosikin tulokseen.

Kilpailun Heikkinen selvitti läpi hyvällä peruskunnolla. Toiseksi pisin heitto kantoi 18,39 ja tuli kuudennella kierroksella.

– Valmentaja Kimmo Kinnunen huuteli selän takaa, että ensimmäisellä heitolla varmistetaan mitali ja sitten haetaan heittoa, jolla lyödään kiinalainen. Kisan aikana tuuli pyöri ja vaihdettiin keihästä. Viimeisistä heitoista minulla ei ole mitään käryä.

© Oliver Kremer, 2019 (sports.pixolli.com)

”Jopa vähän pelottava kokemus”

Heikkinen on voittanut luokan kaksi edellistä Euroopan mestaruutta ja oli Lontoon MM-kisoissa toissa vuonna toinen. MM-hopea hänellä on myös Lyonin kisoista 2013.

Ensi kesän iso tavoite Heikkisellä on koettaa menestyä Tokion paralympiakisoissa, jotka kilpaillaan myös helteisissä oloissa.

– Tokiota ajatellen tämä oli jopa vähän pelottava kokemus. Onneksi on pidetty harjoittelussa peruskunto riittävän kovana läpi kauden. Jos sitä ei olisi tehty, tästä ei olisi tullut mitään. Nyt pystyin kuitenkin heittämään tuolla tasolla, Heikkinen sanoi.

Manni kelasi 100 metrin finaaliin

Henry Manni kelasi T34-luokan alkueristä finaaliin. Manni oli omassa erässään neljäs ajalla 16,33, joka vei jatkoon aikavertailusta. Alkuerien nopein oli kilpailun suvereeni suosikki Tunisian Walid Ktila kisaennätyksellä14,89.

Finaali kilpaillaan tänään sunnuntaina kello 17.41 Suomen aikaa.