Heikkilä nautiskeli ratajuoksun tunnelmasta – 5000 metrillä 13:s sija ja pieni bonus tälle kesälle – Mononen varmasti esteiden finaaliin

Tuomas Heikkilä otti reilu kuukausi sitten sprinttisuunnistuksen MM-kisoissa pronssia, nyt hän nautiskeli täysin rinnoin ratajuoksun eurooppalaisten huippujen vauhdista EM-kisojen 5000 metrillä Birminghamissa.

Tuloksena oli komea 13:s sija. Aikaa 13.30,64 voidaan pitää hidasvauhtisessa ruuhkajuoksussa mainiona suorituksena. Hänen ennätyksensä on alkukesästä juostu 13.25,85, jota Heikkinen toivoo kovasti parantavansa jopa vielä tänä kesänä.

EM-kisa oli Heikkilälle ensimmäinen arvokisoissa yleisurheilun puolella. Edustuksia on tullut kuitenkin jo EM-maastoissa ja hallimaaotteluista.

– Kisa jätti kyllä hyvän maun. Sijoitus etenkin oli positiivinen yllätys. Ajattelin, että sinne 20 joukkoon jos pääsisin ja saisin muutaman nimen jätettyä taakse, niin tämä oli siinä mielessä tosi hyvä, Heikkilä kertoi kisansa jälkeen.

Heikkilä kertoi ennakkoon olevansa ennätyskunnossaan. EM-edustus aukesi kuitenkin hieman yllättäen, ja Heikkilä joutui luopumaan suunnistuksen maailmancupin kilpailuista, joissa hän on kärkitasoa.

Ei pelkää juosta keulilla

Heikkilä ei jäänyt kilpailussa vain muiden seuraajaksi, vaan piti matkalla vauhtiakin kilometrin verran. Siihen hän oli varautunut jo ennakkoon, jos muilla ei ole kunnolla menohaluja.

– Alku oli aika rauhallista itsellenikin. Tunnustelin vähän, miltä jalkani alkavat tuntua. Sitten tuli tilaisuus mennä itse kärkeen, ja tein sen peliliikkeen.

Juoksun väliaika 2 kilometrissä oli 5.26 ja 3 kilometrissä 8.26, jotka lupailivat tasaisella vauhdilla 13.30:n loppuaikaa. Eloa ja vauhtia juoksuun tuli vasta kilometri ennen maalia.

– Vähän aloin jo toivoa, että jossain vaiheessa joku alkaisi tulla ohitse. Onneksi kavereita alkoi tulla, ja pyrin pysymään peesissä niin pitkään kuin mahdollista.

Heikkilä on sopeutunut hyvin suunnistajan ja juoksijan kaksoiselämään. Kalevan kisoissa hän otti juuri ylivoimaiset mestaruudet 5000 ja 10 000 metrillä.

– Tämä on ollut erittäin hyvä kausi. Suunnistuksessa pääsin MM-pronssilla siihen tavoitteeseen, minkä olin tälle kaudelle asettanut. Ja tämä reissu oli sitten pieni bonus tälle kesälle.

Ingebrigtsenin metodeilla juoksuvauhtia

Heikkilä koki juoksussa ikimuistoisia hetkiä muutenkin, sillä kilpailun voitti Norjan Jakob Ingebrigtsen, jonka harjoitusmetodeja hän on soveltanut itselleen.

– Olen viimeiset kuusi vuotta treenannut hyvin samalla tavalla kuin hän. Ilman sitä harjoitustapaa en varmasti olisi koskaan päässyt tälle tasolle. Siinä mielessä tosi ikimuistoinen kokemus.

Lähitulevaisuuttaan Heikkilä joutuu pohtimaan, vaikka tulevaisuuden päätähtäin pysynee rastilajissa.

– Loppukesästä olisi vielä jaossa pisteitä suunnistuksen maailmancupissa, mutta nälkää jäi tänne radan puolellekin. Uskon, että olisin vielä ennätyskunnossa, jos tulisi optimikisa.

Ingebritsenille 17:s EM-titteli

Jakob Ingebrigtsenille EM-startti oli ensimmäinen vuoden kestäneen vammatauon jälkeen. Osallistuminen oli kuitenkin pitkään epävarmaa, mutta hän totesi julkisuudessa: ”Jos olen harjoituskunnossa, haluan myös kilpailla”.

Norjalaisen mestaruus tuli loppukirissä ajalla 13.15,29. Hopeaa otti Saksan Florian Bremm ja pronssia Ranskan Etienne Daguinos.

Pian vasta 26 vuotta täyttävän Ingebrigtsenin EM-kisojen saldo ennen tämän vuoden kisaa oli komeat 16 mestaruutta. Niistä kuusi on tullut 1500 ja 5000 metrin tuplana, kolme maastojuoksusta ja seitsemän EM-halleista.

Mononen varmasti esteiden finaaliin – Olen entistäkin innostuneempi juoksemaan kilpaa

Ilona Monosella ei ollut vaikeuksia selviytyä kahdeksan parhaan joukkoon ja finaaliin 3000 metrin estejuoksun alkuerässään. Omassa erässään Mononen oli toinen ajalla 9.32,55.

– Tilanne oli kontrollissa koko kisan ajan. Alussa oli sotkua, kun jokainen juoksija halusi pitää tuntumaa kärkiryhmään. Mutta sitten tuli väljempää ja tilaa juosta, mikä helpotti esteiden lukua, Mononen kommentoi.

Mononen on yksi mitalisuosikeista torstain loppukilpailussa.

– Finaalia kohti olen entistäkin innostuneempi. Veikkaan, että mennään kovaa vauhtia, kun saksalaiset ja britti olivat innokkaita vauhdinpitoon ja nyt alkuerässä. Joku heistä tekee varmaan saman finaalissakin, Mononen ennusti ja puhkui kilpailuhaluja.

Alisa Virtanen oli omassa erässään 15:s ajalla 9.57,19. Tavoitteena oli vähintään oma ennätys (9.54,83).

– Alku oli minulle hyvää ennätysvauhtia. Mutta en ole vielä tottunut juoksemaan esteitä isossa ryhmässä, joten se söi voimia, Virtanen kertoi.

– Pettymys tämä oli. Ennätystä lähdin hakemaan. Ei ollut herkän tuntuista tänään.

EM-kilpailut, Birmingham

Miehet, 5000 m: 1) Jakob Ingebrigtsen Norja 13.15,29, 2) Florian Bremm Saksa 13.15,60, 3) Etienne Daguinos Ranska 13.16,09, 4) Jimmy Gressier Ranska 13.16,36, 5) Magnus Tuv Myhre Norja 13.16,59, 6) Mahadi Abdi Ali Hollanti 13.17,17, 7) Dominic Lokinyomo Lobalu Sveitsi 13.18,24, 8) Nicholas Griggs Irlanti 13.21,07, 9) Isaac Kimeli Belgia 13.23,17, 10) Tim Verbaandert Hollanti 13.23,23, 11) Mike Foppen Hollanti 13.23,67, 13) Tuomas Heikkilä Suomi 13.30,64, 12) James West Iso-Britannia 13.24,63, 14) Brian Fay Irlanti 13.31,15, 15) Joel Ibler Lillesø Tanska 13.32,58.

Naiset, 3000 m ej, alkuerät:

Erä 1: 1) Lea Meyer Saksa 9.32,21… 15) Alisa Virtanen Suomi 9.57,19.

Erä 2: 1) Elise Thorner Iso-Britannia 9.32,40, 2) Ilona Mononen Suomi 9.32,55.

Share post