Hava kuorrutti mestaruuden ennätyksellä – Nurmi vailla vastusta naisten kilpailussa

Espoon Tapioiden kävelijät Joni Hava ja Enni Nurmi ottivat Kalevan kisojen ensimmäiset mestaruudet. Naisten keihäänheiton karsinnassa koettiin yllätys, kun EM-kisoihin valitun Anni-Linnea Alasen heitot eivät riittäneet finaaliin.

Miesten 20 kilometrin kävelyssä oli mukana Münchenin EM-kisoihin matkaava kolmikko Hava, kakkoseksi kirinyt Jerry Jokinen, Naantalin Löyly, ja pronssimies, Havan seura- ja harjoittelukaveri Jaakko Määttänen.

– Tavoitteeni oli kävellä alle 1.24:n, ja se taisi nyt toteutua, hikinen Hava kommentoi tyytyväisenä heti maaliin tultuaan.

Suomen kaikkien aikojen tilastossa uusi mestari sijoittuu kuudenneksi. Hänen entinen ennätyksensä 1.26.18 parani siis reilusti.

Kalevan kisojen mitalistit Jaakko Määttänen, Joni Hava ja Jerry Jokinen.

Aivan tyytyväinen Hava ei suoritukseensa kuitenkaan ollut, sillä matkalla rasitteeksi ilmestyi kaksi varoitusta, vaikka hän tavoitteli puhdasta suoritusta.

– Tekniikka ei ole ollut aivan kunnossa, joten siihen pitää kiinnittää huomiota ennen EM-kisoja. Yleensä olen saanut virheeni kuriin, kun olen keskittynyt asiaan, Valentin Konosen valmennuksessa oleva urheilija kertoi.

Hava harmitteli myös kisan vähäistä osanottoa, sillä mitalikolmikon lisäksi starttiviivalla ei ollut muita kilpailijoita.

– Kyllä porukkaa on ollut mukana, mutta yrittäjiä on tippunut pois monesta eri syystä. Itse aloitin kävelyn vuonna 2013, ja eka kerta oli aika kammottava kokemus. Kun hyvä päivä tulee kohdalle, niin kyllä tästä voi nauttiakin, tyytyväinen mestari pohti.

Sikäli kävelyn tilanne näyttää hyvältä pienestä kilpailijamäärästä huolimatta, että Kalevan kisojen mitalistit ovat nuoria. Hava on 23-vuotias, ja naisten mestaruuden kävellyt Enni Nurmi 24-vuotias.

– Nyt palautuminen tästä kisasta ja sitten virittelyä kohti EM-kisoja, Hava totesi.

Ajatuksenani oli, että ensimmäiset viisi kilsaa otan rauhallisesti muiden tyttöjen kanssa. Mutta kun olo tuntui hyvältä, ajattelin etten turhaan himmaile alussakaan. Sainkin kiihdytettyä hyvin loppua kohti, Nurmi kertaili kilpailua.

Enni Nurmi naisten kympin mestariksi

Naisten 10 kilometrin kävelyn mestaruuden vei nimiinsä Espoon Tapioita edustava Enni Nurmi. Voitto tuli ajalla 46.59, joka jäi vain kuusi sekuntia hänen ennätyksestään.

Hopealle käveli Elisa Neuvonen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet, ajalla 48.45 ja kolmanneksi Laitilan Jyskeen Venla Laiho, 49.37.

Mitalikolmikko kilpailee seuraavan kerran EM-kisoissa, jossa Nurmi ja Laiho ovat 20 km:llä ja Neuvonen kävelee 35 km:n matkan.

Nurmi oli tyytyväinen suoritukseensa.

– Ajatuksenani oli, että ensimmäiset viisi kilsaa otan rauhallisesti muiden tyttöjen kanssa. Mutta kun olo tuntui hyvältä, ajattelin etten turhaan himmaile alussakaan. Sainkin kiihdytettyä hyvin loppua kohti.

Taannoisissa MM-kisoissa Nurmi oli 20 kilometrillä 29:s. Joensuun hopeamitalisti Neuvonen käveli Eugenessa 35 kilometrillä 20:nneksi.

– Tämä kisa oli minulle kysymysmerkki MM-kisoista palautumisen takia. Kun olo tuntui hyvältä, päätin lähteä mukaan. Tämän on myös harjoittelua EM-kisoja varten, ja kova treeni helpottaa usein myös palautumista, Neuvonen kertoi.

– En ole tehnyt 10 kilometrin harjoitteita, sillä tähtäin on 35 kilometrillä. Lajitreeneillä ajasta voisi lähteä minuutin verran pois.

Neuvoselle fysiologia ja palautuminen ovat tuttuja asioita, sillä hän on ammatiltaan lääkäri. Tällä hetkellä hän työskentelee Kuopiossa fysiatrian poliklinikalla 23 tuntia viikossa.

– Ammatillisen pätevyyden ja toimeentulon takia haluan käydä myös töissä, mutta tutkimustyö saa odottaa joskus tulevaisuuteen.

Jääskeläinen voitti karsinnan, Alanen karsiutui

Naisten keihäänheiton karsinnassa nähtiin yllätystuloksia, kun EM-kisoihin valittu Oulun Pyrinnön Anni-Linnea Alanen karsiutui loppukilpailusta. Alasen pisin heitto jäi lukemiin 45,61 ja hän oli karsinnassa 14:s.

– Ei siinä mitään ihmeellistä ollut. Tänään ei vaan loksahtanut kohdalleen. Oli tekniikka vähän hukassa. En huomannut, että tuulikaan olisi vaikuttanut, Alanen sanoi.

Alasella on ollut pieniä murheita käden kanssa, mikä on vaikuttanut heittomääriin.

– Oli aika saada kolmelle heitolle se onnistunut heitto. Se toi oman haasteensa.

Karsinnan voitti Turun Urheiluliiton Jatta-Mari Jääskeläinen, joka sivalsi ensimmäisellään 53,23. Rauman Urheilijoiden Julia Valtanen ja Turun Urheiluliiton Sanne Erkkola olivat toinen ja kolmas tuloksin 52,14 ja 50,25.

Finaalista karsiutui myös kaksi mestaruutta urallaan voittanut Lahden Ahkeran Jenni Kangas, joka on tällä kaudella heittänyt 55,60.

Salminen ja Ollikainen pituuskarsinnan parhaat

Joensuun Katajan Kalle Salminen ja kauden toisen kilpailunsa ponnistanut Helsingin Kisa-Veikkojen Roni Ollikainen olivat miesten pituushypyn karsinnan parhaat tuloksin 758 ja 740. Salmisen tuloksessa myötäistä oli ennätyskelvoton 2,8 metriä sekunnissa.

Kaikki finalistit selvittivät karsintarajan 720 mukaan lukien mestaruutta puolustava Lappeenrannan Urheilu-Miesten Kasperi Vehmaa, joka ponnisti 720.

Miesten seiväshypyn karsinnasta finaaliin riitti tulos 450. Kahdeksan miestä ylitti 465, heidän joukossaan myös kilpailun suosikki Tampereen Pyrinnön Urho Kujanpää.

https://live.time4results.com/yu/2022/kalevankisat/