Harala, Lehikoinen, Koilahti, Francis ja Kuusiniemi mainiossa vauhdissa Espoossa

Lotta Harala alitti tuplasti EM-rajan

Aiturit Lotta Harala ja Viivi Lehikoinen pitivät hyvää vauhtia Espoon Leppävaarassa Tapiot Games -kilpailussa. Harala juoksi 100 metrin aidat kahdesti tuloksin 13,66 ja 13,47.

Haralan kauden avausstartit jäävät kuitenkin tilastoihin myötätuulituloksina. Ensimmäisessä juoksussa myötäistä oli 2,8 ja toisessa 3,8 metriä sekunnissa.

– 7-8 aitaa meni hyvin, mutta vielä en jaksanut kunnolla loppuun asti, kertaili Harala, joka oli vielä toipumassa kahden päivän ärhäkästä vatsataudista.

– Eilen vielä mietin, osallistunko tähän kisaan ollenkaan. Vatsataudin takia nyt on tullut käytännössä kolme päivää lepoa. Se näkyi, juoksusta puuttui terävyyttä.

Tampereen Pyrintöä edustavan Haralan ennätys on viime vuonna juostu 13,41. Espoon juoksut lupaavat hyvää Raaseporissa 4. kesäkuuta käytävään Tähtikilpailuun, jossa hän kohtaa muut lajin kotimaisen kärkinimet alkaen Nooralotta Neziristä ja Reetta Hurskeesta.

– Siellä ovat kaikki paikalla. Kiva päästä katsomaan miten kulkee, Harala sanoi.

Toiseksi Espoon jälkimmäisessä juoksussa tuli Kalajoen Junkkareiden Erika Nevanperä ajalla 14,14.

Lehikoinen juoksi Leppävaaran kentällä 400 metrillä ulkoratojen ennätyksensä 55,57, joka on myös kevään kotimainen kärkiaika. Ulkoratojen ennätys koheni 0,27 sekuntia. Se ei kuitenkaan ole Lehikoisen uran paras aika, sillä hän viiletti viime talvena hallissa ajan 55,30.

– Olen tosi tyytyväinen tuohon juoksuun. Teneriffan harjoitusleirin jälkeen on tuntunut raskaalta, ja niin tuntui vielä verryttelyssäkin. Siksi päätin aloittaa rauhassa, Lehikoinen kertaili kilpailua.

Lehkoisen, 17, kausi päämatkalla 400 metrin aidoissa alkaa Raaseporin Tähtikisoissa.

Omaa ennätystään kohensi Espoossa myös 400 metrin toiseksi parhaan ajan 58,16 pinkonut Tampereen Pyrinnön Sara Jokinen.

Miesten 400 metriä voitti Naantalin Löylyn Markus Teijula ajalla 48,89.

Koilahti ja Kuusiniemi ennätyksiin, Francis kaikkien aikojen neloseksi

Naisten 100 metriä voitti Turun Weikkojen Taika Koilahti omalla ennätyksellään 11,76. Koilahden, 18, aiempi ennätys oli 12,11. Espoon kisojen voittotulos alittaa kirkkaasti 19-vuotiaiden EM-kisojen tulosrajan 11,95 ja on kevään 19-vuotiaiden kotimainen kärkinoteeraus. 

Koilahti juoksi Espoossa alkuerissä 11,74, mutta juoksussa oli myötätuulta 2,3 metriä sekunnissa.

– Lähtö oli hyvä, mutta juoksun lopussa on tekemistä. Se vähän hajosi, kun ei ole oikein tottunut tuollaiseen, pituushyppääjänä paremmin viihtyvä Koilahti kertasi ennätysjuoksuaan.

– Tarkoitus on kuitenkin panostaa tällä kaudella edelleen pituushyppyyn.

Toiseksi naisten kilpailussa juoksi Koilahden seuratoveri Milja Thureson ajalla 11,81. Kiuruveden Urheilijoiden 16-vuotias Sara Francis oli kolmas ajalla 11,84. Nuoren lahjakkuuden ennätys ennen Espoon kisoja oli 12,06. Leppävaarassa hän pudotti sen jo alkuerissä lukemiin 11,86. Francisin ennätysaika nostaa hänet 17-vuotiaiden kaikkien aikojen tilastossa neljänneksi.

Miesten 100 metrillä Lempäälän Kisa Yleisurheilun Santeri Kuusiniemi, 18, pinkoi voittoon ajalla 10,67 juostuaan alkuerissä ennätyksensä 10,64. Tulokset alittavat 19-vuotiaiden EM-kisojen tulostajan 10,70.

Kuusiniemen 10,64 on kevätkesän kotimainen kärkitulos. Se syntyi 1,4 metriä sekunnissa puhaltaneessa myötätuulessa.

Myös toiseksi ja kolmanneksi juosseet Esbo IF:n Jonathan Brace ja Tuukka Huuskola juoksivat finaalissa ajat 10,90 ja 10,92. Brace pudotti alkuerissä ennätyksensä lukemiin 10,88

Kuljukka kukisti Snällin, EM-raja jäi rikkomatta

Lahden Ahkeran Aino Kuljukka voitti ja kukisti tutun kilpakumppaninsa Forssan Salaman Astrid Snällin 3000 metrin estejuoksussa. Kumpikaan ei ollut tulokseensa tyytyväinen, sillä tavoitteena ollut 19-vuotiaiden EM-tulosraja 10.45 jäi rikkomatta.

Snäll oli matkan veturi, mutta maltilla aloittanut Kuljukka nousi lopussa ohi ja voitti ennätyksellään 10.47,58. Snäll oli toinen ajalla 10.50,53.

– Oli sovittu, että mennään vuorovedolla 2000 metriin 10.45:n loppuaikaan tähtäävä vauhtia, mutta heti alkuun lähdettiin liian kovaa. Se oli tietysti kivaa, että pystyin pitkästä aikaa voittamaan Astridin, mutta EM-raja on vielä rikkomatta, Kuljukka kertaili.

Snäll tuumi, ettei halunnut hidasta alkua. Rohkeasti aloittaneen juoksijan puhti kuitenkin hiipui lopussa. Hän arveli, että nyt saattaisi olla syytä levätä pari päivää. Kevään kilpailuturnee on ollut melko vaativa.

Espoon Tapioiden Tomi Lehto jatkoi kevään SM-maantien- ja SM-maastojen voittojen sarjaa radalla. Hän vei 3000 metriä soolojuoksuna kauden kotimaisella kärkiajalla 8.30,62. Oma ennätys on 8.26,31.

Suolahden Urhon Saija Seppä voitti 19-vuotiaiden 800 metriä ajalla 2.08,78, mutta jäi 0,28 sekuntia 19-vuotiaiden EM-tulosrajasta.

Holttinen sivusi kauden kärkitulosta

Someron Esan Tommi Holttinen voitti Espoossa miesten seiväskisan ylittämällä 520 toisella. 

– Tuuli kääntyi sen jälkeen niin rajusti vastaiseksi, että jätin kisan siihen. Viime oli samaa ongelmaa, Holttinen sanoi.

Holttinen tulos sivuaa kauden kärkitulosta, jonka Tampereen Pyrinnön Urho Kujanpää hyppäsi Leiriassa Portugalissa seurajoukkueiden eurocupissa.

Miesten 19-vuotiaiden kolmiloikkakilpailussa 17-vuotias Janakkalan Jana Iikka Alingue hyödynsi hyvin myötätuulet. Hän voitti kilpailun tuloksella 15,37, joka 34 senttiä parempi kuin hänen hallikaudella hyppäämä oma ennätys. Myötätuulta hypyssä oli kuitenkin 2,9 metriä sekunnissa.

 

ESPOO, Leppävaara 28.5.2017 Tapioiden kansalliset kilpailut

Miehet,

100 m (1,1 m/s): 1) Santeri Kuusiniemi 19 LempKi 10,67 (ae. 10,64 kkk & 19-v. EM-raja), 2) Jonathan Brace EsboIF 10,90 (ae. 10,88), 3) Tuukka Huuskola 19 EsboIF 10,92, 4) Willem Kajander BorgåAk 10,97 (ae. 10,90), 5) Aleksi Tuononen ÄhtärU 10,98 (ae. 10,95), 6) Daniel Savolainen 18 JKU 11,00 (ae. 10,90), 7) Lauri Eerola 18 LA 11,02 (ae. 11,00), Viljami Kaasalainen MiKV ei osallistunut finaaliin (ae. 10,76).

1. alkuerä (2,6): 1) Kajander 10,90, 2) Eerola 11,00, 3) Aaro Karjalainen 18 LA 11,03, 4) Lassi Kaukonen 16 HKV 11,13 … 6) Lassi Hirvonen 16 ValkealKa 11,29. – 2. alkuerä (1,4): 1) Brace 10,88, 2) Savolainen 10,90, 3) Valtteri Kalliokulju LiePa 11,04, 4) Tommi Mäkinen 17 HKV 11,05. – 3. alkuerä (0,9): 1) Kaasalainen 10,76, 2) Huuskola 10,98, 3) Eljas Aalto SibVa 11,03 … 5) Juuso Hassi OrivPo 11,22 (moniottelija). – 4. alkuerä (0,4): 1) Riku Illukka 18 VantSa 11,07. – 5. alkuerä (1,4): 1) Kuusiniemi 10,64 (kkk & 19-v. EM-raja), 2) Tuononen 10,95 … 6) Isac Wedenberg 16 BorgåAk 11,25.

400 m: 1) Markus Teijula 19 NaantLö 48,89, 2) Filiph Johansson GamlakarlIF 49,55, 3) Joni Vainio-Kaila LaitJy 50,29 … 22) Samuel Taipale EspTa 74,21 (luokan 38 Suomen mestari). – (Taipale oli C-erän 6:s.)

800 m: 1) Alex Rauhala VasaIS 1.53,59, 2) Antton Launto SauvU 1.54,19, 3) Niko Viljola 17 HKV 1.56,52 … 9) Atte Nevala 15 KU-58 2.01,69 (B-erän voittaja), 27) Samuel Taipale EspTa 2.48,80 (luokan 38 Suomen mestari). – (Taipale oli C-erän 10:s.)

3000 m: 1) Tomi Lehto 18 EspTa 8.30,62, 2) Jimmy Finnholm PedersFa 8.39,32, 3) Wilho Hautala 18 LA 8.56,82.

3000 m ej: 1) Joonas Harjamäki VU 9.15,05 (kkk), 2) Sami Maamela AnjalLi 9.42,39, 3) Henrik Kymäläinen EspTa 10.08,62.

110 m aj (2,1 m/s): 1) Valtteri Kalliokulju LiePa 14,48, 2) Ilari Manninen JKU 14,60, 3) Viktor Kantele BorgåAk 14,86 (2. kilp. 14,55), 4) Tuomas Valle HKV 15,00 (2. kilp. 14.90), 5) Juuso Hassi OrivPo 15,10 … Samuel Rautapalo HKV hylättiin (2. kilp. 14,55). – 2. kilpailu (3,1): 1) Kantele 14,55, 2) Rautapalo 14,55, 3) Manninen 14,62, 4) Valle 14,90, 5) Kalliokulju 16,37, 6) Antti Tanhuamäki SavRi 16,44, Juuso Hassi OrivPo keskeytti.

110 m aj (99 cm, 1,6 m/s): 1) Miska Sundberg 19 JKU 14,38 (19-v. EM-raja), 2) Vertti Viitala 19 HIFK 14,61, 3) Daniel Savolainen 18 JKU 14,87, 4) Mark Szücs-Bártfai 18 EspTa 15,46.

400 m aj (83,8 cm): 1) Chibunna Ezeabasirim 16 HKV 55,98, 2) Eero Ilomäki 16 HIFK 56,11, 3) Samu Laakso 17 TapanilErä 57,63.

Seiväs: 1) Tommi Holttinen SomEsa 520 (kkk), 2) Mikko Paavola 19 AlajAn 505 (19-v. EM-raja), 3) Jere Keskinen 18 VaasTo 470, 4) Tuomas Outinen LUM 450, 5) Sami Laakkonen HKV 390, 6) Lauri Pohto EspTa 310 … Niko Koskinen JanJa ilman tulosta (520-xxx), Eetu Turakainen 19 TuUL ilman tulosta (500-xxx). – Holttinen (500-o, 520-xo, 531-xxx). Paavola (450-o, 470-o, 490-o, 505-o, 515-xxx).

Pituus: 1) Juha Sola NaantLö 695 (-0,7 m/s), 2) Miika Mäkinen RiihimKi 688 (-2,3), 3) Pyry Keränen KarkkPo 678 (-1,5).

3-loikka: 1) Iikka Alingué 18 JanJa 15,37 (ylittää 19-v. EM-rajan, mutta myötätuuleen 2,9 m/s, myös 14,12/1,8), 2) Arttu Tyystjärvi ImatrU 15,14 (1,9 m/s, kkk), 3) Veikko Nugraha EspTa 14,90 (2,5, myös 14,31/1,8), 4) Tommi Huoponen EspTa 14,49 (1,6), 5) Kaius Huoponen EspTa 14,31 (2,3, myös 14,21/0,5).

Naiset,

100 m (1,1 m/s): 1) Taika Koilahti 19 TuWe 11,76 (19-v. ka-7 & 19-v. EM-raja, ae. 11,74/2,3), 2) Milja Thureson TuTo 11,81 (ae. 11,71 kkk), 3) Sara Francis 17 KiuruvU 11,84 (17-v. ka-4 & 19-v. EM-raja), 4) Jasmin Showlah HIFK 12,04 (ae. 11,97), 5) Jenna Jokela HIFK 12,08 (ae. 11,96), 6) Saara Keskitalo 17 EspTa 12,20 (ae. 12,13), 7) Emma Koistinen JKU 12,25 (ae. 12,24), Lotta Kemppinen 19 HIFK ei osallistunut finaaliin (ae. 12,03).

1. alkuerä (-0,3): 1) Koistinen 12,24. – 2. alkuerä (1,4): 1) Thureson 11,71 (kkk), 2) Jokela 11,96, 3) Sara Siltala 16 HKV 12,46 (debyytti). – 3. alkuerä (2,3): 1) Koilahti 11,74, 2) Kemppinen 12,03, 3) Keskitalo 12,13, 4) Annika Mäenpää NoormNo 12,46. – 4. alkuerä (1,9): 1) Showlah 11,97. – 5. alkuerä (1,4): 1) Francis 11,86, 2) Kristiina Vuorvirta EspTa 12,31.

400 m: 1) Viivi Lehikoinen 18 HIFK 55,57 (kkk & 19-v. EM-raja), 2) Sara Jokinen TP 58,16, 3) Reetta Joronen 17 SavRi 59,01 (B-erän voittaja), 4) Heini Ikonen 18 JKU 59,41.

800 m: 1) Saija Seppä 19 SuolUrho 2.08,78 (kkk, paremmin 2.07,03 Kristiina Mäki FIN/CZE 13.5. Praha), 2) Janette Niemi 19 HaminPo 2.14,87, 3) Silja Pelto-Piri TuUL 2.15,43, 4) Venla Saari 14 JKU 2.17,18, 5) Mira Taulavuori OP 2.17,27, 6) Janna Hautala LA 2.18,57, 7) Enni Katajalaakso 15 KannUra 2.18,93 (B-erän voittaja), 8) Marika Aarnio 18 TuWe 2.19,88, 9) Minna Syvälä 38 EspTa 2.21,91 (puolimaratonin SM- 2017). – (Syvälä oli B-erän 2:nen).

3000 m: 1) Minna Syvälä 38 EspTa 10.01,57 (kkk), 2) Maarit Kuhmonen 18 TU-38 10.25,94, 3) Katarina Skräddar 33 HeJy 10.25,98, 4) Salla Laukkanen 17 LA 10.46,35.

3000 m ej: 1) Aino Kuljukka 18 LA 10.47,58 (kkk & 18-v. ka-8), 2) Astrid Snäll 18 FoSa 10.50,53, 3) Anni Suominen RaisKu 11.12,32, 4) Amanda Virtanen TuUL 11.17,57, 5) Emma Katajalaakso 18 KannUra 11.21,88, 6) Linnea Harala SomEsa 11.27,38, 7) Sara-Elise Ruokonen 18 KuusjHu 11.33,19.

100 m aj (2,8 m/s): 1) Lotta Harala TP 13,60 (2. kilpailu 13,47), 2) Erika Nevanperä KalajJu 14,47 (2. kilpailu 14,16), 3) Iiris Peterzéns EspTa 14,75, 4) Reetta Hämäläinen LA 15,21 (2. kilpailu 15,15). – 2. kilpailu (3,8): 1) Harala 13,47, 2) Nevanperä 14,16, 3) Peterzéns 14,84, 4) Hämäläinen 15,15.

100 m aj (76,2 cm, 1,7 m/s): 1) Kia Kemppainen 17 LA 14,08, 2) Jessica Kähärä 16 MiKV 14,22, 3) Camilla Kohl 17 EspTa 14,85.

Pituus: 1) Kristiina Vuorvirta EspTa 589 (2,3 m/s, myös 565/0,7), 2) Anne-Mari Lehtiö KU-58 587 (1,7 m/s, kkk), 3) Jessica Kähärä 16 MiKV 573 (1,4).

3-loikka: 1) Saara Hakanen 18 KUYU 12,79 (ylittää kkk:n ja 19-v. EM-rajan, mutta myötätuuleen 2,6 m/s).

Kiekko: 1) Niina Kelo 37 KUYU 46,65, 2) Susanna Törrönen 19 EsboIF 45,04, 3) Sanni Kuparinen 16 JanJa 43,99 (ent. ennätys 38,91), 4) Sanni Salmio 19 KuusankKi 41,60, 5) Milla Kelo 39 KUYU 39,88. – Ikätasoitus: N.Kelo 49,76, M.Kelo 43,87.

 


Viivi Lehikoinen

– Teneriffan harjoitusleirin jälkeen on tuntunut raskaalta ja niin tuntui vielä verryttelyssäkin. Siksi päätin aloittaa rauhassa, Viivi Lehikoinen kertaili 400 metrin kilpailuaan.

,

 

Tapiot Games, tulokset

Espoo

Miehet:

100 m lk: (+1,1): 1) Santeri Kuusiniemi LempKiYU 10,67, 2) Jonathan Brace EsboIF 10,90, 3) Tuukka Huuskola EsboIF 10,92, 4) Willem Kajander BorgåAk 10,97, 5) Aleksi Tuononen ÄhtU 10,98, 6) Daniel Savolainen JyväskKU 11,00, 7) Lauri Eerola LahdA 11,02, Viljami Kaasalainen MikkKV DNS.

Alkuerät:

Erä 1 (+2,6): 1) Willem Kajander BorgåAk 10,90, 2) Lauri Eerola LahdA 11,00, 3) Aaro Karjalainen LahdA 11,03, 4) Lassi Kaukonen HKV 11,13, 5) Miska Sundberg JyväskKU 11,17, 6) Lassi Hirvonen ValkKa 11,29, 7) Kaius Huoponen EspTa 11,43, 8) Ville Yli-Kivistö VantSa 12,43

Erä 2 (+1,4): 1) Jonathan Brace EsboIF 10,88, 2) Daniel Savolainen JyväskKU 10,90, 3) Valtteri Kalliokulju LiedPa 11,04, 4) Tommi Mäkinen HKV 11,05, 5) Tuomas Hyytiäinen KU-58 11,57, 6) Jaakko Lintula EspTa 11,80, 7) Antti Tanhuamäki SavonlRie 11,97

Erä 3 (+0,9): 1) Viljami Kaasalainen MikkKV 10,76, 2) Tuukka Huuskola EsboIF 10,98, 3) Eljas Aalto IFSibboV 11,03, 4) Viktor Kantele BorgåAk 11,16, 5) Juuso Hassi OrivPo 11,22, 6) Tommi Eerola EsboIF 11,29, 7) Juho Rönkä JanJa 11,60.

Erä 4 (+0,4): 1) Riku Illukka VantSa 11,07, 2) Jesse Lehtimäki HIFK 11,21, 3) Joni Takala LahdA 11,46, 4) Joni Järvinen LahdA 11,53, 5) Tommi Huoponen EspTa 11,69, 6) Iisakki Torppa EspTa 12,18, Aku Kärki VantSa DNS, Daniel Niva BorgåAk DNS.

Erä 5 (+1,4): 1) Santeri Kuusiniemi LempKiYU 10,64 (kkk), 2) Aleksi Tuononen ÄhtU 10,95, 3) Arttu Paananen HKV 11,17, 4) Tuukka Heinonen HelsTa 11,17, 5) Mark Szücs-Bártfai EspTa 11,25, 6) Isac Wedenberg BorgåAk 11,25, 7) Ville Hyttinen KuopRei 11,33, 8) Daniel Ofosu TurWei 11,35.

400 m: 1) Markus Teijula NaantLöy 48,89, 2) Filiph Johansson GamlakIF 49,55, 3) Joni Vainio-Kaila LaitJy 50,29, 4) Eljas Aalto IFSibboV 50,67, 5) Juho Seppänen JyväskKU 50,83, 6) Lauri Hassi OrivPo 50,98, 7) Kalle Raitala KoskKai 51,18, 8) Eemil Koso TampPy 51,22, 9) Christian Vänttinen NaantLöy 51,34, 10) Jonathan Hyvärinen HKV 51,38, 

11) Martin Kidron EspTa 51,41, 12) Iiro Surkka JyväskKU 51,59, 13) Elias Jrad KU-58 51,68, 14) Janne Kanerva LahdA 51,88, 15) Juho Rinne HIFK 52,17, 16) Samuel Kouri BorgåAk 52,46, 17) Marko Vendelin IFRaseb 52,66, 18) Juuso Kolari VarkKV 52,87, 19) Eetu Nyman AnjLi 53,66, 20) Akseli Salin HIFK 53,81, 21) Miikka Järvinen LänsiUU 57,90, 22) Samuel Taipale EspTa 1.14,21. 

800 m: 1) Alex Rauhala VasaIS 1.53,59, 2) Antton Launto SauvU 1.54,19, 3) Saku Lehikoinen TuUL 1.58,08, 4) Robert Hagström GamlakIF 1.58,19, 5) Jere Vilenius KeskiUYU 1.59,51, 6) Pyry Pusa HKV 2.00,62, 7) Jani Henriksson ViipU 2.01,33, 8) Aleksi Uusipere EspTa 2.03,81, 9) Henri Heikkinen PaimU 2.03,89, 10) Jani-Vesa Viljola HKV 2.08,66, 11) Samuel Taipale EspTa 2.48,80.

19-v. 800 m: 1) Lauri Siltanen HIFK 2.04,85, 2) Tuomas Uusitalo EspTa 2.04,87, 3) Mika Huotari KU-58 2.08,03, 4) Miikka Ojala KU-58 2.10,28, 5) Severi Parikka LahdA 2.15,07.

17-v. 800 m: 1) Niko Viljola HKV 1.56,52, 2) Atte Nevala KU-58 2.01,69, 3) Tuomas Myllysilta KU-58 2.05,87, 4) Tuomas Lehto EspTa 2.07,75, 5) Niko Putkinen KarhKa 2.08,02, 6) Matias Äikäs KarkkPo 2.09,62, 7) Emil Hautapakka EspTa 2.11,04, 8) Iiro Virrankoski EspTa 2.11,33, 9) Jaakko Lehtinen KarhKa 2.15,35, 10) Antti Rasehorn EspTa 2.17,58, 11) Aapo Harala KangU 2.29,00.

3000 m: 1) Tomi Lehto EspTa 8.30,62 (kkk), 2) Jimmy Finnholm IKFalken 8.39,32, 3) Wilho Hautala LahdA 8.56,82, 4) Markus Hämäläinen HamPo 9.03,58, 5) Samu Heikkonen LappUM 9.14,92, 6) Simeon Rissanen VantSa 9.18,97, 7) Jani Strömsholm KU-58 9.20,46, 8) Walte Hautala LahdA 9.24,37, 9) Lauri Marekwia EspTa 9.26,43, Joonas Lehtinen TuUL DNF.

3000 m ej: 1) Joonas Harjamäki ViipU 9.15,05, 2) Sami Maamela AnjLi 9.42,39, 3) Henrik Kymäläinen EspTa 10.08,62.

110 m aj 2. Juoksu: (+3,1): 1) Viktor Kantele BorgåAk 14,55, 2) Samuel Rautapalo HKV 14,55, 3) Ilari Manninen JyväskKU 14,62, 4) Tuomas Valle HKV 14,90, 5) Valtteri Kalliokulju LiedPa 16,37, 6) Antti Tanhuamäki SavonlRie 16,44, Juuso Hassi OrivPo DNF.

110 m aj 1. Juoksu: (+2,1): 1) Valtteri Kalliokulju LiedPa 14,48, 2) Ilari Manninen JyväskKU 14,60, 3) Viktor Kantele BorgåAk 14,86, 4) Tuomas Valle HKV 15,00, 5) Juuso Hassi OrivPo 15,10, 6) Antti Tanhuamäki SavonlRie 17,08, Samuel Rautapalo HKV DQ.

19-v. 110 m aj: (+1,6): 1) Miska Sundberg JyväskKU 14,38, 2) Vertti Viitala HIFK 14,61, 3) Daniel Savolainen JyväskKU 14,87, 4) Mark Szücs-Bártfai EspTa 15,46, 5) Jaakko Lintula EspTa 16,97.

 17-v. 400 m aj: 1) Chibunna Ezeabasirim HKV 55,98, 2) Eero Ilomäki HIFK 56,11, 3) Samu Laakso TapE 57,63, 4) Max Koskinen EspTa 1.02,22, Batuhan Yildirim HIFK DNF.

Seiväs: 1) Tommi Holttinen SomE 520 (kkk), 2) Mikko Paavola AlajA 505, 3) Jere Keskinen VaasTo 470, 4) Tuomas Outinen LappUM 450, 5) Sami Laakkonen HKV 390, 6) Lauri Pohto EspTa 310, Jesse Salmi VasaIS NH, Eetu Turakainen TuUL NH, Juho Ruuskanen EspTa NH, Niko Koskinen JanJa NH, 

Pituus: 1) Juha Sola NaantLöy 695, 2) Miika Mäkinen RiihimKi 688, 3) Pyry Keränen KarkkPo 678, 4) Miikkael Lehtinen TurWei 637, 5) Jaakko Lintula EspTa 605, 6) Ilari Keränen KarkkPo 602, 7) Iisakki Torppa EspTa 553, Lauri Arpiainen EspTa NM. 

19-v. Kolmiloikka: 1) Iikka Alingue JanJa 15,37, 2) Arttu Tyystjärvi ImU 15,14, 3) Veikko Nugraha EspTa 14,90, Kilpailun ulkopuolella: Kaius Huoponen EspTa 14,31, Tommi Huoponen EspTa 14,49. 

 Kiekko: 1) Seppälä Jani KerU 38,41. 

Naiset, 100 m lk: (+1,1): 1) Taika Koilahti TurWei 11,76 (kkk), 2) Milja Thureson TurTo 11,81, 3) Sara Francis  KiuruvU 11,84, 4) Jasmin Showlah HIFK 12,04, 5) Jenna Jokela HIFK 12,08, 6) Saara Keskitalo EspTa 12,20, 7) Emma Koistinen JyväskKU 12,25.

100 m:n alkuerät:

Erä 1 (-0,3): 1) Emma Koistinen JyväskKU 12,24, 2) Siiri Karjalainen LahdA 13,03, 3) Wilma Jungar EsboIF 13,24, 4) Johanna Piekkari EsboIF 13,78, 5) Annina Hirvinen EspTa 13,96, 6) Luna Mäkinen VantSa 14,16.

Erä 2 (+1,4): 1) Milja Thureson TurTo 11,71, 2) Jenna Jokela HIFK 11,96, 3) Sara Siltala HKV 12,46, 4) Sanna Pihkala TampPy 12,81, 5) Camilla Kohl EspTa 12,90, 6) Susanna Kumpulainen EspTa 13,27, 7) Jutta Seppänen EspTa 13,66.

Erä 3 (+2,3): 1) Taika Koilahti TurWei 11,74 , 2) Lotta Kemppinen HIFK 12,03, 3) Saara Keskitalo EspTa 12,13, 4) Annika Mäenpää NoormNo 12,46, 5) Veera Miettinen HKV 12,89, 6) Jannika Niemelä EspTa 13,02, 7) Vilma Hakala EspTa 13,35.

Erä 4 (+1,9): 1) Jasmin Showlah HIFK 11,97, 2) Evelina Ojaniittu TurWei 12,61, 3) Petra Häggqvist HKV 12,68, 4) Inka Puumalainen MikkKV 13,11, 5) Saana Pirttijärvi EspTa 13,14, 6) Emelie Österman HIFK 13,37, Eeva Immonen EspTa.

Erä 5 (+1,4): 1) Sara Francis KiuruvU 11,86, 2) Kristiina Vuorvirta EspTa 12,31, 3) Johanna Hokkanen KangasnKa 12,73, 4) Riina Rautelin EsboIF 12,88, 5) Nea Kotilainen EsboIF 13,88, 6) Essi Ukkonen EspTa 14,09.

400 m: 1) Viivi Lehikoinen HIFK 55,57 (kkk), 2) Sara Jokinen TampPy 58,16, 3) Reetta Joronen SavonlRie 59,01, 4) Heini Ikonen JyväskKU 59,41, 5) Jenna Pohjonen JanJa 1.00,74, 6) Emma Falck HIFK 1.01,20, 7) Ella Koskiniemi EspTa 1.01,27, 8) Venla Määttä NaantLöy 1.01,33, 9) Emma Pasanen LahdA 1.08,48. 

800 m: 1) Silja Pelto-Piri TuUL 2.15,43, 2) Mira Taulavuori OulPy 2.17,27, 3) Janna Hautala LahdA 2.18,57, 4) Minna Syvälä EspTa 2.21,91, 5) Laura Valli TuUL 2.24,23, 6) Henna Mäkinen KarhKa 2.27,75.

19-v. 800 m: 1) Saija Seppä SuolU 2.08,78, 2) Janette Niemi HamPo 2.14,87, 3) Marika Aarnio TurWei 2.19,88, 4) Katri Gauriloff KeskiUYU 2.25,86, 5) Monika Piispa KarhKa 2.51,48.

17-v. 800 m: 1) Venla Saari JyväskKU 2.17,18, 2) Enni Katajalaakso KannU 2.18,93, 3) Silja Rönkä LahdA 2.23,90, 4) Sini Tirri ToijVau 2.24,84, 5) Maija Kuisma OrimJy 2.25,77, 6) Essi Heiskanen KU-58 2.26,72, 7) Edith Eikkinen KU-58 2.29,48, 8) Hanna Kokkonen KarhKa 2.33,19, 9) Siiri Reinikainen KU-58 2.34,90, 10) Alisa Pennanen ForssSa 2.35,19, 11) Petra Mannonen KarhKa 2.35,67, 12) Venla Harala KangU 2.42,13, 13) Liisa Timonen EspTa 2.45,61. 

3000 m: 1) Minna Syvälä EspTa 10.01,57, 2) Maarit Kuhmonen TampU 10.25,94, 3) Katarina Skräddar HelsJy 10.25,98, 4) Salla Laukkanen LahdA 10.46,35, 5) Emma Hakala EspTa 11.34,91.

3000 m ej: 1) Aino Kuljukka LahdA 10.47,58 (kkk), 2) Astrid Snäll ForssSa 10.50,53, 3) Anni Suominen RaisKu 11.12,32, 4) Amanda Virtanen TuUL 11.17,57, 5) Emma Katajalaakso KannU 11.21,88, 6) Linnea Harala SomE 11.27,38, 7) Sara-Elise Ruokonen KuusjHu 11.33,19.

100 m aj 2. Juoksu: (+3,8): 1) Lotta Harala TampPy 13,47, 2) Erika Nevanperä KalajJu 14,16, 3) Iiris Peterzéns EspTa 14,84, 4) Reetta Hämäläinen LahdA 15,15.

100 m aj 1. Juoksu: (+2,8): 1) Lotta Harala TampPy 13,60, 2) Erika Nevanperä KalajJu 14,47, 3) Iiris Peterzéns EspTa 14,75, 4) Reetta Hämäläinen LahdA 15,21.

17-v. 100 m aj: (+1,7): 1) Kia Kemppainen LahdA 14,08, 2) Jessica Kähärä MikkKV 14,22, 3) Camilla Kohl EspTa 14,85, 4) Vappu Valtonen EspTa 15,11, 5) Inka Puumalainen MikkKV 15,55, 6) Erin Karjalahti NurmijYU 15,67, 7) Neea Nurmi EspTa 15,86, 8) Ella Pullinen JanJa 17,80.

19-v. 400 m aj: 1) Ruusu Nurmi KeskiUYU 1.11,80.

Pituus: 1) Kristiina Vuorvirta EspTa 589 (kkk), 2) Anne-Mari Lehtiö KU-58 587, 3) Jessica Kähärä MikkKV 573, 4) Riina Rautelin EsboIF 559, 5) Sini Sanaslahti KaipVi 558, 6) Emelie Österman HIFK 495, 7) Saana Ivakko EspTa 479, 8) Petra Kallionpää JanJa 472, 9) Susanna Kumpulainen EspTa 467, 10) Marianna Halmetoja TapE 465, 11) Roberta Normour VantSa 4,36, 12) Anni Yrjälä VantSa 405.

19-v. Kolmiloikka: 1) Saara Hakanen KeskiUYU 12,79, 2) Jannika Niemelä EspTa 10,77.

Kiekko: 1) Niina Kelo KeskiUYU 46,65, 2) Susanna Törrönen EsboIF 45,04, 3) Sanni Salmio KuusKi 41,60, 4) Milla Kelo KeskiUYU 39,88, 5) Andrea Österman HIFK 35,15, 6) Krista Alm LänsiUU 28,05. 

17-v. Kiekko: 1) Sanni Kuparinen JanJa 43,99, 2) Emma Uosukainen EspTa 36,68, 3) Nilla Rättyä JanJa 35,61, 4) Iida Pulkkanen LahdA 35,32, 5) Pinja Pikkarainen RiihimKi 34,30, 6) Rebekka Sukselainen EspTa 33,42.