Hannu Granberg ja Petra Kilpeläinen hyvässä vauhdissa Vantaan maratonilla

Yksi Suomen suurimmista maratoneista juostiin lauantaina Vantaalla jo 54. kerran. Juoksijat etenivät kauniissa ruskaisessa syyssäässä. Lounaistuulta oli viitisen metriä sekunnissa ja lämpötila 13 astetta.

Miesten puolimaratonin voitti monivuotinen maajoukkuejuoksija Hannu Granberg Lahden Ahkerasta, jonka aika oli 1.09.29. Naisten puolimaratonin ylivoimainen voittaja oli urheiluseuroihin kuulumaton Petra Kilpeläinen ennätyksellään 1.17.34.

Kilpeläinen on 25-vuotias helsinkiläinen lahjakkuus, joka juoksi elokuun lopulla maratonin SM-kilpailussakin kolmanneksi parhaan ajan, vaikka osallistui juoksuun tuolloin SM-kilpailun ulkopuolisena harrastelijana.

Miesten täyden maratonin voitti Kuopion Reippaan Väinö Klemola, joka paransi kahdeksan vuotta vanhaa ennätystään 1.48 minuuttia aikaan 2.39.47. Helsinkiläisen Runners Clubin Virpi Göös juoksi 41-vuotiaana ensimmäisen täyden maratoninsa ja voitti naisten sarjan kelpo ajalla 2.53.45.

Vantaalla on juostu maratonia vuodesta 1969 alkaen, jolloin kilpailtiin Korsossa. Tikkurilassa on kilpailtu Vantaan maratonin nimellä vuodesta 1994 alkaen.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

VANTAA, Tikkurila 8.10.2022 Vantaan maraton

Miehet,

Neljännesmaraton: 1) Pekka Kulpakko 39 EspTa 37.39 … 4) Mikko Sallinen 40 Endurance 39.09 (100 km SM-1 -22).

Puolimaraton: 1) Hannu Granberg 32 LA 1.09.29, 2) Jukka Hyttinen 39 KU-58 1.11.03, 3) Antti Hyttinen 39 VaajakKu 1.12.53, 4) Juho Latvala 36 PosPy 1.13.06, 5) Antti Hartikainen 31 AnjalLi 1.13.33.

Maraton: 1) Väinö Klemola 40 KuopRe 2.39.47, 2) Simo Haavisto 35 PoYU/HeJu 2.40.11 (ent. ennätys 2.55.57), 3) Heikki Hakkarainen 36 HippMK 2.40.35, 4) Kuisma Björn JoKa 2.41.36, 5) Manu Kauppila 44 HonkajSU 2.41.53, 6) Aki Hämäläinen 31 HyvinkJu 2.45.10, 7) Tuomas Hyttinen 47 HRC 2.45.48, 8) Harri Parkkonen 46 RauhalRR 2.47.20, 9) Toni Pasanen 30 EspTa 2.48.09, 10) Juho-Kusti Sivosavi 22 TuWe 2.49.39 (debyytti) … 12) Kari Kinnunen 57 JoutsKu 2.50.37, Jiri Karjalainen JoKa keskeytti.

Naiset,

Neljännesmaraton: 1) Päivi Kauppinen 49 HeJu 38.34, 2) Emma Katajalaakso LA 39.53, 3) Siiri Kotamäki 14 KeravU 45.11.

Puolimaraton: 1) Petra Kilpeläinen Helsinki 1.17.34, 2) Emma Hakala EspTa 1.26.42, 3) Tarja Masalin 40 KeurKi 1.28.50, 4) Jenni Muttonen 33 Kitee 1.29.02, 5) Sari Juuti 49 KU-58 1.29.23, 6) Maija Vallinoja 56 HeJu 1.31.43 … 15) Tuula Perkiö 59 TriVa 1.38.22, 17) Soili Kosonen 41 EspTa 1.39.19 (maraton SM-4 -16/18), 22) Seija Nurmi 67 KerkkU 1.40.13, Tiina Alhonen 42 VaajakKu keskeytti.

Maraton: 1) Virpi Göös 41 HRC 2.53.45 (debyytti), 2) Maiju Welling 34 TriSu 2.59.50 (ent. ennätys 3.09.41 -20), 3) Minna Hirvonen 37 Espoo 3.00.41 (ent. ennätys 3.08.26 -21), 4) Veronica Kengo IFNykarl 3.08.26, 5) Kirsi Roine 44 TriVa 3.11.16 (ent. ennätys 3.29.49 -18), 6) Rebekka Naatus 44 YlikiimNM 3.12.26, 7) Änna-Leena Kiviniemi 43 Oulu 3.16.09, 8) Henni Timisjärvi HeJu 3.21.19, 9) Änne Majaniemi 38 TriSu 3.26.19 (debyytti), 10) Heli Markkanen 52 Endurance 3.26.49 (100 km SM-2 -22) … 12) Minna Kainlauri 49 LUM 3.29.30 (SM-4 -10), 13) Riitta Paasio 38 EsboIF 3.29.46 (SM-2 -15/16), 14) Riitta Ristikangas 64 JoutsKu 3.31.23.

(Ajat nettoaikoja.)