Hallimestaruuskilpailut laji lajilta

Hallimestaruuskilpailut laji lajilta

Naisten seiväshypyssä käytiin kaikkien aikojen kotimainen kilpailu Minna Nikkasen, Wilma Murron ja Elina Lampelan johdolla. Ville Myllymäki saavutti 60 metrillä EM-kilpailuiden tulosrajan. Aku Partanen käveli 5000 metriä loistoaikaan. Emmi Mäkinen paransi kauden kärkitulosta pituushypyssä ja Sanni Kämäräinen kuulantyönnössä.

LIVE-Tulospalvelu

 

Latvala ja Myllymäki alkuerien nopeimmat

Mestaruutta puolustavat Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Hanna-Maari Latvala ja Kankaanpään seudun Leiskun Ville Myllymäki olivat naisten ja miesten 60 metrin alkuerien nopeimmat.

Neljättä perättäistä hallimestaruutta jahtaava Latvala voitti Pirkkahallissa eränsä  ajalla 7,40. Kaksi muuta naisten alkuerää voittivat Hangö IK:n Jonna Berghem ja Turun Tovereiden Milja Thureson ajoin 7,54 ja 7,52.

Naisten kilpailussa ei juosta välieriä. Mitalien kohtalo ratkeaa kello 18.45 alkavassa finaalissa.

Latvalan erästä jatkoon pinkoivat myös toiseksi ennätyksensä 7,50 juossut Kannuksen Uran Anniina Kortetmaa ja aikojen perusteella finaalipaikan lunastanut 16-vuotias Kokkolan Veikkojen Henriikka Parpala, joka pudotti ennätyksensä 7,61:een.

Thuresonin erästä kakkosena finaaliin kiihdytti Helsingin IFK:n 16-vuotias Lotta Kemppinen ajalla 7,67 ja Berghemin erästä saman seuran Jasmin Showlah ajalla 7,58. Maarianhaminan IFK:n Hanna Wiss oli kolmas ennätyksellään 7,65.

Hyvätasoisten alkuerien kaikki 20 kilpailijaa juoksivat 7,94 tai sitä nopeammin. Kukaan ei keskeyttänyt eikä ketään hylätty.

 

Miesten kärkinimet ongelmitta välieriin

Miesten 60 metrin alkuerissä ei nähty yllätyksiä, jos sellaisena ei pidetä kisan suosikkeihin lukeutuvan Pudasjärven Urheilijoiden Eetu Rantala täpärää tappiota Ikaalisten Urheilijoiden Samuli Samuelssonille, joka voitti eränsä ajalla 6,97. Rantala meni välieriin erän kakkosena ajalla 7,01.

Alkuerien parasta vauhtia piti Ville Myllymäki, joka kiri erävoittoon ajalla 6,80. Eränsä voittivat myös Valkealan Kajon Visa Hongisto ja Ikaalisten Urheilijoiden Otto Ahlfors ajoin 6,89 ja 6,88. Ahlforsin perässä toiseksi kiirehti Närpiön Kraftin Jonathan Åstrand ajalla 6,88.

16 parasta selviytyi välieriin. Karsiutuneista nopeimman ajan 7,01 juoksi Janakkalan Janan Heikki Nieminen, joka ainoana kilpailijana miesten alkuerissä paransi ennätystään. Miesten pikamatkan välierät juostaan kello 18 ja loppukilpailu kello 19.

 

18-vuotias Hilla Uusimäki ylivoimainen mestari

Naisten 400 metrin ylivoimaiseksi mestariksi juoksi Vantaan Kenttäurheilijat -58:n Hilla Uusimäki uudella ennätyksellään ja kauden kotimaisella kärkiajalla 55,44, joka alittaa myös 19-vuotiaiden EM-rajan. Tuoretta mestaria valmentaa Milla Kelo, joka itse voitti saman matkan hallimestaruuden vuosina 1999 ja 2003.

Mitalikolmikkoon ylsivät lisäksi vuonna 1995 syntyneet Kuopion Reippaan Kirsi Pekkanen ja Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Eveliina Määttänen, jotka hävisivät Uusimäelle jo toista sekuntia. Määttänen juoksi uuden halliennätyksensä 56,93.

Ilahduttavasti seuraaviksi sijoittuivat B-erässä juosseet Lappeenrannan Urheilu-Miehien 17-vuotias Kristiina Halonen ja vasta 15-vuotias Aleksandra Niiranen, jotka suorastaan murskasivat aiemmat ennätyksensä tuloksin 57,08 ja 57,14.

Kilpailu juostiin suoraan finaalina kolmessa erässä. C-erän voittanut IF Nykarlebynejdenin Jonna Julin sijoittui kuudenneksi uudella halliennätyksellään 57,35. Mestaruutta puolustanut Esbo IF:n Eliisa Räsänen sai tänä vuonna tyytyä kahdeksanteen tilaan.

 

Aku Partanen kypsytti muut hurjalla alkuvauhdilla

Miesten 5000 metrin kävelyn mestaruuden voitti Lappeenrannan Urheilu-Miesten Veli-Matti ”Aku” Partanen ajalla 19.32,42. Hän jäi vain kaksi sekuntia kolme vuotta sitten kävelemästään 22-vuotiaiden Suomen halliennätyksestä.

Hopeaa käveli Jalasjärven Jalaksen Jarkko Kinnunen ajalla 20.11,99. Hän hävisi Partaselle peräti 39 sekuntia.  Turun Weikkojen Aleksi Ojala käveli pronssia ennätyksellään 20.28,01. Hän paransi ennätystään 26 sekunnilla.

Partanen aloitti erittäin kovaa. Hän sijoittuu 3000 metrin väliajallaan 11.38,49 Suomen kaikkien aikojen tilastossa toiseksi.  Ykkösenä on Euroopan mestari Reima Salonen entisellä maailman halliennätyksellä 10.56,88.

Partasen vauhti hivenen hidastui kahdella viimeisellä kilometrillä, mutta hän kuitenkin saavutti loppuajan, jota nopeammin ovat kävelleet vain Kononen, Salonen ja Partanen itse.

Ojala sinnitteli Partasen vauhdissa melkein kaksi kilometriä, mutta joutui päästämään lopussa Kinnusen ohitseen. Kinnunen käveli ensin Raahen Vesan Matias Korpelan peesissä, mutta sitten Korpela karkasi häneltä. Korpela ohitti Ojalan ja hetkeä myöhemmin saman tempun teki myös Kinnunen.

Korpela hylättiin 600 metriä ennen maalia ja Kinnunen pääsi nousemaan toiseksi sekä Ojala kolmanneksi. Kinnunen oli siinä vaiheessa 25 metriä Korpelaa perässä. Kinnunen on aiemmin voittanut hallissa neljä mestaruutta. Hän on kävellyt ulkona ajan 19.32,78 eli sekunnin tarkkuudella saman kuin Partanen tänään.

 

Henrika Parviainen karkasi heti alussa

Espoon Tapioiden Henrika Parviainen voitti neljän peräkkäisen hopean jälkeen kultaa naisten 3000 metrin kävelyssä.  Parviainen vei mestaruuden ajalla 13.52,42. Parviainen karkasi kultaan heti alussa.

Vasa Idrottssälskapin Mikaela Löfbacka käveli hopeaa ajalla 14.01,07 ja Espoon Tapioiden 16-vuotias Enni Nurmi pronssia ajalla 14.11,67. Neljän parhaan joukossa oli kolme Espoon Tapioiden kävelijää.

Toukokuussa 18 täyttävä Parviainen oli kävellyt neljissä hallimestaruuskilpailuissa hopeaa.  Valentin Konosen valmentama Parviainen on voittanut yhden hopean ja kaksi pronssia myös Kalevan kisojen 10 kilometrin tiekävelyssä ja kävellyt 19- ja 17-vuotiaiden Suomen halliennätyksen 13.38,04.

Vietnamissa syntynyt hopeamitalisti Mikaela Löfbacka on palkittu kolmesti hopealla 20 kilometrin SM-kilpailuissa.  Heinäkuussa 17 täyttävä Enni Nurmi saavutti ensimmäisen aikuisten SM-mitalinsa.

Ennätyksiään parantelivat neljänneksi sijoittunut Espoon Tapioiden Hele Haapaniemi, viidenneksi ehtinyt Lappeenrannan Urheilu-Miesten Tiia Kuikka, kuudenneksi kävellyt Kuikan seurakaveri Elisa Neuvonen ja seitsemänneksi tullut Laitilan Jyskeen Venla Laiho.  Vasta viime vuonna kävelyn aloittanut 21-vuotias Haapaniemi lohkaisi ennätyksestään kaksi minuuttia.

 

Tammentien 14:s mestaruus

Tampereen Urheilijat -38:n Aleksi Tammentie voitti miesten kolmiloikassa 14:nnen mestaruutensa, joista puolet hän voittanut stadionilla ja puolet hallissa.

Tammentie loikki kolmannella kierroksella 15,87. Tulos on hänen toiseksi paras voittotuloksensa hänen voittamissaan seitsemissä hallimestaruuskilpailuissa.

19-vuotias Simo Lipsanen Lappeenrannan Urheilu-Miehistä paransi halliennätystään 31 senttiä ja sivusi viime kesän ennätystään 15,64. Vantaan Kenttäurheilijat -58:n Tuomas Kaukolahti paransi tulostaan joka kierroksella ja ylsi kolmanneksi tuloksella 15,47.

Ville Mylläri Heinäveden Yleisurheilusta oli neljäs tuloksella 15,35. Muut jäivät alle 15 metrin. 11 vuotta sitten mestaruuden voittanut Janne Harju Viipurin Urheilijoista oli viides ja kymmenottelun Suomen mestari Himangan Urheilijoiden Mauri Kaattari seitsemäs. Kaattari keskeytti kilpailunsa kolmen kierroksen jälkeen.

 

Ville Lampinen voitti uudella ennätyksellään

Miesten 400 metrin juoksu oli kotimaisittain parempitasoinen kuin pitkään aikaan. Vantaan Kenttäurheilijat -58:n Ville Lampinen juoksi mestariksi uudella ennätyksellään 48,05 kilpailussa, jonka 13 nopeinta miestä alittivat 50 sekunnin rajan.

Hopeamitalilla palkittiin uuden ennätyksensä 48,56 juossut Helsingin IFK:n Gustav Klingstedt, jolle Turun Urheiluliiton Ville Wendelin hävisi 0,16 sekuntia. Klingstedt paransi halliennätystään lähes puoli sekuntia.

18-vuotias Ville Aarnivala Tampereen Pyrinnöstä oli neljäs, Oriveden Ponnistuksen kymmenottelija Juuso Hassi viides ja Gamlakarleby IF:n vasta 17-vuotias Filiph Johansson seitsemäs. Kaikkien kolmen ennätys kirjoitetaan nyt uuteen asuun 48,93, 49,02 ja 49,49.

Kilpailu juostiin neljässä erässä. Tampereen Pyrinnön Lauri Alasaukko-oja voitti B-erän kuudenneksi nopeimmalla ajalla 49,29 ja Laitilan Jyskeen Joni Vainio-Kaila D-erän kahdeksanneksi nopeimmalla ajalla 49,61.

Kalevan kisoissa tämän lajin neljästi peräkkäin vuosina 2008-2011 voittanut Noormarkun Nopsan Matti Välimäki hylättiin vilppilähdön takia.

 

Kymmenottelija Kaattari voitti korkeushypyn

Himangan Urheilijoiden Mauri Kaattari voitti uransa kolmannen miesten mestaruuden jälleen uudessa lajissa. Toissavuonna Kaattari voitti mestaruudet Kalevan kisojen kymmenottelussa ja hallimestaruuskilpailuiden seitsenottelussa.

Pirkkahallissa 179-senttinen Kaattari hyppäsi korkeutta 37 senttiä oman pituutensa yli ja voitti ensi kerran myös korkeushypyn hallimestaruuden. Voittotulos 216 sivuaa hänen halliennätystään ja on hallikauden kotimainen kärkitulos.

Vöyriläisen IF VOM:n Richard Östman ylitti uuden ennätyksensä 213 ja palkittiin hopeamitalilla. Pronssimitalikamppailun voitti Salon Vilppaan Samuli Eriksson tasatuloksella 206, kuin neljänneksi sijoittunut Turun Urheiluliiton 33-vuotias Heikki Pärnä, joka ylitti parhaan tuloksensa yhdeksään vuoteen.

Viidenneksi sijoittui vasta 17-vuotias Raision Kuulan Miro Rastas ja kuudenneksi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden kymmenottelija Sami Itani.

 

Kiekonheittäjä Kämäräinen voitti kuulantyönnön

Naisten kuulantyöntö oli kotimaisittain hyvätasoinen kilpailu. Kauden kärkitulos koheni kolmesti. Lapinlahden Vedon Sanna Kämäräinen avasi tuloksella 14,80. Hänet ohitti Joensuun Katajan Katri Hirvonen kolmannen kierroksen työnnöllään 14,99, mutta neljännellä kierroksella Kämäräinen pukkasi jo 15,25.

Kiekonheiton maajoukkuenaisten Kämäräisen ja Hirvosen jälkeen pronssimitalilla palkittiin Oriveden Ponnistuksen 183-senttinen lentopalloilija Kaisa Kymäläinen, joka paransi ennätystään 26 senttiä 14,35:een.

Kuusi naista työnsi yli 14 metriä. Kolmikko Eveliina Rouvali Kuopion Reippaasta, Tara Tuominen Uudenkaupungin Kenttäkarhuista ja Taija Keskinen Ylistaron Kilpa-Veljistä kohensi halliennätyksensä yli 14 metriin. Pyörähdystekniikkaa käyttävä Rouvali ylitti myös tulosrajan 19-vuotiaiden EM-kilpailuihin.

Kuusi peräkkäistä hallimestaruutta vuosina 2001-2006 voittanut Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Niina Kelo sijoittui seitsemänneksi. Vasta 15-vuotias Helena Leveelahti Virtain Urheilijoista kohensi ennätyksensä yli 13 metrin.

 

Suomen pisin hyppy 12 vuoteen

Naisten pituushypyn voitti Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Emmi Mäkinen kovassa kaksinkamppailussa kolmiloikan Suomen ennätysnaista Orimattilan Jymyn Kristiina Mäkelää vastaan.

Mäkisen neljännen kierroksen hyppy kantoi 628 senttiä, mitä pidemmälle on suomalaisista hallissa viimeksi hypännyt Johanna Halkoaho jo 12 vuotta sitten. Kristiina Mäkelä ponnisti kahdella eri yrityksellä 610 senttiä, mikä on hänen ennätyksensä tässä lajissa.

Kuusi metriä ylitti myös kolmanneksi sijoittunut Oulun Pyrinnön Henna Palosaari tuloksella 602. Viime kesänä Kalevan kisojen seitsenottelussa Palosaari palkittiin hopeamitalilla. Neljänneksi sijoittui neljä peräkkäistä pituushypyn hallimestarutta vuosina 2007-2010 voittanut Lahden Ahkeran Noora Pesola.

Kristiina Mäkelän viimeinen yliastuttu hyppy kantoi silmämääräisesti arvioiden lähes yhtä pitkälle, kuin Mäkisen voittotulos.

Maarianhaminan IFK:n Hanna Wiss hyppäsi kolmanneksi parhaan tuloksen 606, mutta hänen suorituksensa mestaruuskilpailusääntöjen perusteella hylättiin, koska hän oli aiemmin illalla selviytynyt 60 metrin finaaliin, mutta jättänyt sen juoksematta osallistumisen varmistamisen jälkeen.

 

Upea seiväshyppykilpailu!

Naisten seiväshyppy oli upea kilpailu, missä Someron Esan Minna Nikkanen joutui parantamaan kauden kärkitulokseksi 445, ennen kuin voitti jo kymmenennen hallimestaruutensa nuoria haastajiaan vastaan.

Vuonna 1998 syntyneet Salon Vilppaan Wilma Murto ja Oulun Pyrinnön Elina Lampela hyppäsivät myös loistavasti. Murto paransi kahdesti ennätystään, ensin 435:een ja sen jälkeen 440:een. Lampelakin ylitti huipputuloksen 430.

Murron tulos on Suomen halliennätys sekä 17-, 19- että 22-vuotiaiden ikäluokissa. Lisäksi se on 17-vuotiaiden ikäluokassa maailman kärkitulos, 19-vuotiaiden ikäluokassa maailman tämän vuoden toiseksi paras tulos ja ylittää myös SUL:n asettaman tulosrajan Euroopan hallimestaruuskilpailuihin Prahaan.

Naisten kautta aikain hallitilastossakin Murto nousi toiseksi Nikkasen jälkeen. Vasa Idrottssälskapin Erica Hjerpe oli erinomaisen kilpailun neljäs kautta aikain viidenneksi parhaalla tuloksella 420. Viidennen tilan jakoivat Helsingin Kisa-Veikkojen Aino Siitonen ja Vasa Irottssällskapin Jatta Salmela.

 

Karin Storbacka kukisti Sara Kuiviston

Naisten 1500 metrillä nähtiin hurja taistelu mestaruudesta. IK Falkenin Karin Storbacka oli loppusuoralla voimakkain ja vei kullan ajalla 4.30,21.

Porvoon Urheilijoiden Sara Kuivisto hävisi vain sekunnin kymmenyksen ja otti hopean uudella pitkien halliratojen ennätyksellään 4.30,31. IK Falkenin Zenitha Eriksson kiri pronssille ennätyksellään 4.30,71. Hän ei ole juossut vielä yhtä lujaa edes ulkona.

Karhulan Katajaisten Oona Kettunen joutui tyytymään neljänteen sijaan ajalla 4.31,01. Hän hävisi pronssin kolmella kymmenyksellä.  Helsingin Kisa-Veikkojen Katja Erävistö tuli viidenneksi ja IK Falkenin Heidi Eriksson kuudenneksi.

Keski-Uudenmaan Yleisurheilun 19-vuotias Noora Wallenius ja Orimattilan Jymyn 18-vuotias Silja Meronen juoksivat ennätyksensä 4.35,02 ja 4.35,70.  Myös Turun Urheiluliiton 17-vuotias Laura Nakolinna teki ennätyksensä.

Heidi Eriksson veti ensimmäisen 300 metrin kierroksen 54 sekuntiin. Zenitha Eriksson veti toisen kierroksen neljä sekuntia hitaammin. Sitten keulaan siirtyi Kettunen, ja vauhti kiihtyi. Neljä juoksijaa säntäsi yhtä aikaa viimeiselle kierrokselle Kettusen johdolla.

Mitalistien ja Kettusen lisäksi myös Helsingin Kisa-Veikkojen Katja Erävistöllä oli sanansa sanottavana.  Kettunen johti vielä loppusuoran alussa, mutta Storbacka ja Kuivisto ohittivat hänet ja aivan lopussa Zenitha Eriksson lensi kaukaa kärkikvartetin takaa ohi Kettusen ja Erävistön.

Storbacka iloitsi mestaruudesta hankalan harjoituskauden jälkeen. Hänen ennätyksensä ylipitkillä halliradoilla on niin kova kuin 4.14,89.

– Akillesjänteen kiinnityskohdan vamman takia en ole pystynyt kovin paljon juoksemaan tänä talvena, mutta olen pyöräillyt, uinut, vesijuossut ja sauvakävellyt, Storbacka kertoi.

– Minulle sopi tänään mainiosti, että alku juostiin hiljaa. Mietin kaksi kierrosta ennen maalia, että minulla on hyvät mahdollisuudet voittaa kilpailu. Olin kuitenkin varma voitostani vasta maaliviivalla.

Storbackan ei pitänyt alun perin edes juosta 1500 metriä. Hän tähtää sunnuntaina mestaruuteen päämatkallaan 800 metrillä. Myös kesän suunnitelmat ovat selvät.

– Aion olla hyvässä kunnossa jo alkukesästä. Päätavoitteeni ovat Euroopan joukkuemestaruuskilpailut ja 800 metrin ennätykseni (2.02,99) parantaminen, kertoi Tom Andtbackan valmentama Storbacka.

 

Ilari Piipponen päihitti Tuomo Salosen

Myös miesten 1500 metrillä nähtiin loppukirikamppailu. Karhulan Katajaisten Ilari Piipponen voitti ajalla 3.54,68. Espoon Tapioiden Tuomo Salonen hävisi hänelle 0,18 sekuntia. Joensuun Katajan Jari Räsänen rutisti pronssille ajalla 3.55,43.

28-vuotias Räsänen kamppaili ennakkoluulottomasti mestaruudesta loppusuoran puoleenväliin saakka.  Porin Yleisurheilun Tommi Sundell sijoittui neljänneksi ja Joensuun Katajan 17-vuotias Jiri Karjalainen viidenneksi uudella halliennätyksellään 3.57,25.

Sundell johti juoksua 600 metriä, sitten kärkeen siirtyi Piipponen. Harjamäki rynnisti keulaan kaksi kierrosta ennen maalia, ja vauhti koveni. Seuraavaksi irtiottoa yritti Parikkalan Urheilijain Panu Jantunen, 450 metriä ennen maalia. Hänen johdollaan lähdettiin myös viimeiselle kierrokselle.

Räsänen otti johtopaikan 200 metriä ennen maalia ja piti sen loppusuoran alkuun saakka. Piipponen ja Salonen olivat lopussa vahvempia. Piipponen tuuletti uransa toista mestaruutta kymmenen metriä ennen maalia. Kaksi vuotta sitten hän voitti 3000 metrin mestaruuden.

– Juoksu meni nappiin. Tiesin, että Tuomo (Salonen) on pahin vastustajani. Kilpailu oli tiukka: pääsin juoksemaan sisäradalla vain lyhyen hetken, kun olin kärjessä 600 metrin jälkeen. Viimeisellä takasuoralla alkoi tuntua hyvältä, Piipponen sanoi.

– Harjoituskausi on sujunut hyvin. Olen ollut terveenä. Kesällä päämatkani on 5000 metriä. Pääkilpailut ovat Kalevan kisat ja Ruotsi-maaottelu, kertoi Lasse Mikkelssonin valmentama Piipponen.

Piipponen tavoittelee sunnuntaina myös 3000 metrin mestaruutta.

 

Ville Myllymäki juoksi Pirkkahallista Prahaan

Miesten 60 metrin ylivoimainen mestari oli Kankaanpään seudun Leiskun Ville Myllymäki uudella ennätyksellään 6,70. Tulos sivuaa SUL:n asettamaa Prahan EM-kilpailuiden tulosrajaa ja kohoaa Suomen kautta aikain tilastossa jaetulle yhdeksännelle tilalle.

Viimevuotisen mestaruutensa uusinut Myllymäki jakaa nyt kautta aikain tilastossa yhdeksännen tilan neljän muun aikaisemman pikajuoksujen Suomen mestarin Nipa Tranin, Visa Hongiston, Hannu Hämäläisen ja Jonathan Åstrandin kanssa.

Ikaalisten Urheilijoiden kevytrakenteinen Otto Ahlfors juoksi uuden ennätyksensä 6,79 ja palkittiin hopeamitalilla. Kolmesti aiemmin tämän lajin voittanut Valkealan Kajon Visa Hongisto hävisi Ahlforsille kaksi sekunnin sadasosaa.

Välierissä seitsemän miestä juoksi alle 6,90 sekunnin, mutta finaalissa enää kolme. Turun Urheiluliiton Lauri Kirkkola selviytyi finaaliin vasta eränsä neljäntenä ajalla 6,88, mutta finaalissa hän ylsi 0,02 sekuntia tätä hitaammalla ajalla samalle sijoitukselle.

19-vuotiaat Kouvolan Urheilijoiden Markus Skyttä ja Ikaalisten Urheilijoiden Samuli Samuelsson olivat viides ja kuudes sekä Helsingin IFK:n aitajuoksija Joona-Ville Heinä seitsemäs. Närpiön Krfatin Jonathan Åstrand oli omassa välierässään toinen ajalla 6,85, mutta äkillisen lonkkasäryn seurauksena jäi finaalissa viimeiseksi.

Välierät olivat epätasaiset. Lahden Ahkeran Samuli Lehtinen ja Ristiinan Urheilijoiden Kasperi Pöntinen karsiutuivat uusilla ennätyksillään 6,89 ja 6,94, vaikka olisivat näillä tuloksilla toisesta erästä selviytyneet suoraan finaaliin. Lehtisen aika olisi vielä finaalissakin oikeuttanut neljänteen tilaan.

Viimekesäinen 100 metrin Suomen mestari Pudasjärven Urheilijoiden Eetu Rantala pettyi yli seitsemän sekunnin tulokseensa alkuerissä eikä osallistunut välieriin lainkaan.

 

Latvala voitti, mutta vain 0,07 sekunnin erolla

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Hanna-Maari Latvala on yhä Suomen nopein nainen, mutta haastajat lähestyvät. Pirkkahallissa Latvala voitti neljännen peräkkäisen 60 metrin hallimestaruutensa ajalla 7,38.

Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet Hangö IK:n Jonna Berghem ja Turun Tovereiden Milja Thureson hävisivät enää varsin vähän. Molemmat juoksivat uudet ennätyksensä 7,45 ja 7,46. Neljäs oli Kannuksen Uran Anniina Kortetmaa, joka alkuerissä paransi ennätyksekseen 7,50. Kaikki kolme ovat nuortensarjalaisia.

Helsingin IFK:n Jasmin Showlah oli hyvätasoisen kilpailun viides ja Kokkolan Veikkojen 16-vuotias Henriikka Parpala kuudes hänkin uudella ennätyksellään 7,58. Maarianhaminan IFK:n Hanna Wiss juoksi alkuerissä ennätyksensä 7,65, muttei osallistunut finaaliin, koska kilpaili samaan aikaan pituushypyn finaalissa.

(Mikko Nieminen. Kestävyysjuoksut ja kävelyt Jyrki Repola.)

 

TAMPERE 21.2.2015 54:nnet Suomen hallimestaruuskilpailut, 1. päivä

Miehet,

60 m: 1) Ville Myllymäki KankaanpSL 6,70 (kkk & Prahan EM-raja), 2) Otto Ahlfors IkaalU 6,79, 3) Visa Hongisto ValkealKa 6,81, 4) Lauri Kirkkola TuUL 6,90 (ve. 6,88), 5) Markus Skyttä KouvU 6,92 (ve. 6,88), 6) Samuli Samuelsson IkaalU 6,94, 7) Joona-Ville Heinä HIFK 6,96, 8) Jonathan Åstrand NärpKr 7,03 (ve. 6,85).

400 m: 1) Ville Lampinen KU-58 48,05 (kkk), 2) Gustav Klingstedt HIFK 48,56, 3) Ville Wendelin TuUL 48,72, 4) Ville Aarnivala TP 48,93, 5) Juuso Hassi OrivPo 49,02, 6) Lauri Alasaukko-oja TP 49,29, 7) Filiph Johansson GamlakarlIF 49,49, 8) Joni Vainio-Kaila LaitJy 49,61, 9) Juho Pirskanen KuopRi 49,63, 10) Eemeli Välimäki NoormNo 49,73, 11) Christoffer Envall PedersFa 49,76, 12) Ismo Pekkanen KarhKa 49,90, 13) Don-Zheni Ekoebve HIFK 49,93, 14) Teemu Keronen OravisU 50,09, 15) Valtteri Toimela TP 50,22, 16) Artem Lopatenko HIFK 50,25, 17) Eljas Aalto SibVa 50,40, 18) Jani Rastas HIFK 50,65, 19) Pekka Sinkkonen HIFK 50,95, 20) Jevgeni Aleksandrov HIFK 51,23, 21) Ville Keskinen KuopRi 51,35, 22) Omar Mountassir HIFK 51,56, 23) Niklas Bryggare HKV 51,71, Matti Välimäki NoormNo hylättiin.

1500 m: 1) Ilari Piipponen KarhKa 3.54,68, 2) Tuomo Salonen EspTa 3.54,86, 3) Jari Räsänen JoKa 3.55,43, 4) Tommi Sundell PoYU 3.55,79, 5) Jiri Karjalainen JoKa 3.57,25, 6) Joonas Harjamäki VU 3.57,82, 7) Panu Jantunen ParikkU 3.58,45, 8) Jimmy Finnholm PedersFa 4.00,13, Anders Lindahl KristinestLä keskeytti (kaatui).

5000 m kävely: 1) Aku Partanen LUM 19.32,42 (kkk), 2) Jarkko Kinnunen JalasjJa 20.11,99, 3) Aleksi Ojala TuWe 20.28,01, 4) Timo Viljanen TuWe 22.04,51, 5) Elmo Koivunen EsboIF 22.49,27, Matias Korpela RaahVe hylättiin. – 1000m Partanen 3.53,98. 2000m Partanen 7.46,42. 3000m Partanen 11.38,49 kkk & kautta aikain 2:nen. 4000m Partanen 15.34,73.

Korkeus: 1) Mauri Kaattari HimangU 216 (kkk), 2) Richard Östman IFVOM 213, 3) Samuli Eriksson SalVil 206, 4) Heikki Pärnä TuUL 206, 5) Miro Rastas RaisKu 202, 6) Sami Itani JKU 198, 7) Valtteri Mattila ÄänekU 198, 8-9) Valtteri Välimäki UKK & Samuli Nurminen NoormNo 198, 10) Jesse Huttunen SavitU 193, Samuli Sievi-Korte ViialVa & Mika Hietaniemi LUU ilman tulosta (193). – Kaattari (202-o, 206-o, 210-o, 213-xo, 216-o, 219-xxx).

3-loikka: 1) Aleksi Tammentie TU-38 15,87, 2) Simo Lipsanen LUM 15,64, 3) Tuomas Kaukolahti KU-58 15,47, 4) Ville Mylläri HeinävYU 15,35, 5) Janne Harju VU 14,89, 6) Tomi Litendahl ViitasVi 14,76, 7) Mauri Kaattari HimangU 14,70, 8) Daniel Sjölind KronÅs 14,59, 9) Arttu Tyystjärvi ImatrU 14,56, 10) Ilpo Kantanen SuonenjVa 14,21, 11) Emil Storlund IFVOM 14,03, 12) Artturi Tiipiö TeuvRi 13,55. – Tammentie (15,30, 15,87, 15,79, x, x, x).

Naiset,

60 m: 1) Hanna-Maari Latvala JKU 7,38, 2) Jonna Berghem HangIK 7,45, 3) Milja Thureson TuTo 7,46, 4) Anniina Kortetmaa KannUra 7,53, 5) Jasmin Showlah HIFK 7,56, 6) Henriikka Parpala KokkVe 7,58, 7) Lotta Kemppinen HIFK 7,69, Hanna Wiss MIFK (IFÅland) ei osallistunut finaaliin.

400 m: 1) Hilla Uusimäki KU-58 55,44 (kkk & 19-v. EM-raja), 2) Kirsi Pekkanen KuopRi 56,51, 3) Eveliina Määttänen KUYU 56,93, 4) Kristiina Halonen LUM 57,08, 5) Aleksandra Niiranen LUM 57,14, 6) Jonna Julin IFNykarl 57,35, 7) Felicia Åbacka KorsnFy 57,68, 8) Eliisa Räsänen EsboIF 58,07, 9) Emilia Borgmästars PedersFa 58,14, 10) Janette Niemi HaminPo 58,87, 11) Marianne Pitkänen KuopRi 58,98, 12) Ella Kumpulainen SavRi 59,43, Mette Paavolainen PedersFa keskeytti.

1500 m: 1) Karin Storbacka PedersFa 4.30,21, 2) Sara Kuivisto PorvU 4.30,31, 3) Zenitha Eriksson PedersFa 4.30,71, 4) Oona Kettunen KarhKa 4.31,01, 5) Katja Erävistö HKV 4.34,45, 6) Heidi Eriksson PedersFa 4.34,50, 7) Noora Wallenius KUYU 4.35,02, 8) Silja Meronen OrimJy 4.35,70, 9) Saara Norrgrann KristinestLä 4.36,14, 10) Maria Murtorinne KuopRi 4.41,57, 11) Hilkka Kontro HKV 4.42,17, 12) Laura Nakolinna TuUL 4.42,91, 13) Anni Suominen RaisKu 4.44,17, 14) Mira Tuominen ValkeakHa 4.45,48.

3000 m kävely: 1) Henrika Parviainen EspTa 13.52,42 (kkk), 2) Mikaela Löfbacka VasaIS 14.01,07, 3) Enni Nurmi EspTa 14.11,67, 4) Hele Haapaniemi EspTa 14.15,80, 5) Tiia Kuikka LUM 14.19,91, 6) Elisa Neuvonen LUM 14.28,44, 7) Sini Jussila VihdVi 14.39,28, 8) Venla Laiho LaitJy 14.56,69. – 1000m Nurmi 4.36,19. 2000m Parviainen 9.12,05.

Seiväs: 1) Minna Nikkanen SomEsa 445 (kkk & Prahan EM-raja), 2) Wilma Murto SalVil 440 (Prahan EM-raja & kautta aikain 2:nen & 22-v./19-v./17-v. halliennätys, ent. 22-v. SE 435 Minna Nikkanen 2009, ent. 19/17-v. SE 432 Elina Lampela 1.2. Oulu), 3) Elina Lampela OP 430, 4) Erica Hjerpe VasaIS 420 (kautta aikain 5:s), 5-6) Aino Siitonen HKV & Jatta Salmela VasaIS 390, 7) Ellinor Kronholm Korsh5 365, 8) Julia Uutela TapanilErä 350, 9) Ida Turunen HIFK 350, 10) Katri Isomäki SeinäjSU 330, 11) Soile Koponen LeppävirrVi 330, 12-13) Laura Sirkiä SalVil & Elina Peltola LUM 330, Alina Strömberg LarsmoIF ilman tulosta (350). – Nikkanen (410-o, 430-o, 445-xo, 450-xxx. Murto (410-xo, 420-o, 430-x, 435-xo SE, 440-o SE, 445-xx, 450-x). Lampela (400-o, 410-o, 420-xo, 430-o, 435-xx, 440-x). Hjerpe (390-0, 400-o, 410-o, 420-o, 430-xxx).

Pituus: 1) Emmi Mäkinen JKU 628 (kkk), 2) Kristiina Mäkelä OrimJy 610, 3) Henna Palosaari KuivasjAu 602, 4) Noora Pesola LA 582, 5) Elina Kostiainen VihdVi 579, 6) Kadi Lindman VasaIS 566, 7) Jonna Kangasniemi NoormNo 564, 8) Tilda Lipasti HIFK 564, 9) Sara Vorselman HKV 561, 10) Tiina Hakanen TP 559, 11) Saara Hakanen KUYU 554, 12) Heta Haapala TP 554, 13) Merika Sumanen TP 551, 14) Miia Kurppa SalVil 551, Hanna Wiss MIFK (IFÅland) hylättiin (606). – Mäkinen (592, 610, x, 628, 614, 599).

Kuula: 1) Sanna Kämäräinen LapinlVe 15,25 (kkk), 2) Katri Hirvonen JoKa 14,99, 3) Kaisa Kymäläinen OrivPo 14,35, 4) Eveliina Rouvali KuopRi 14,32 (19-v. EM-raja), 5) Tara Tuominen UKK 14,31, 6) Taija Keskinen YlistarKV 14,28, 7) Niina Kelo KUYU 13,81, 8) Oona Vilermo NokU 13,72, 9) Maria Pulkkinen MerikarvIn 13,44, 10) Maarit Iso-Jaakkola PunkalKu 13,30, 11) Henna Sallinen SavRi 13,25, 12) Helena Leveelahti VirtU 13,12, 13) Senja Mäkitörmä VarpaisjVi 12,69, 14) Katariina Valla NakkVire 12,61, 15) Minna Henttonen MäntsU 11,58, Salli Kirvesmies LUM & Minna-Marjatta Liimatainen AlajAn ilman tulosta, Sara Oraheimo IFRaseb ei osallistunut. – Kämäräinen (14,80, 14,71, 14,96, 15,25, 15,06, x).

Alkukilpailut ja eräkohtaiset finaalitulokset:

Miehet,

60 m, välierät (erien 4 parasta finaaliin):

1. välierä: 1) Visa Hongisto ValkealKa 6,83, 2) Otto Ahlfors IkaalU 6,84, 3) Markus Skyttä KouvU 6,88, 4) Lauri Kirkkola TuUL 6,88, 5) Samuli Lehtinen LA 6,89, 6) Kasperi Pöntinen RistiinU 6,94, 7) Petteri Monni JKU 7,00, 8) Markus Koivula TP 7,04.

2. välierä: 1) Ville Myllymäki KankaanpSL 6,74, 2) Jonathan Åstrand NärpKr 6,85, 3) Samuli Samuelsson IkaalU 6,96, 4) Joona-Ville Heinä HIFK 6,97, 5) Jaakko Malmivirta TuUL 6,99, 6) Tatu Vähäkangas JKU 6,99, 7) Mikael Vilén VU 7,02, Eetu Rantala PudasjU ei osallistunut välieriin.

60 m, alkuerät (erien 3 parasta ja 4 aikavertailusta välieriin):

1. alkuerä: 1) Samuli Samuelsson IkaalU 6,97, 2) Eetu Rantala PudasjU 7,01, 3) Jaakko Malmivirta TuUL 7,03, 4) Aleksi Haapakoski OP 7,09, 5) Julius Kasule VU (UGA) 7,11, 6) Johan Versluis HIFK 7,12, 7) Tobias Öhman EsboIF 7,18.

2. alkuerä: 1) Visa Hongisto ValkealKa 6,89, 2) Lauri Kirkkola TuUL 6,93, 3) Samuli Lehtinen LA 6,99, 4) Mikael Vilén VU 7,01, 5) Aaro Forss HämTa 7,14, Teemu Veteläsuo LappajVe hylättiin.

3. alkuerä: 1) Ville Myllymäki KankaanpSL 6,80, 2) Joona-Ville Heinä HIFK 6,98, 2) Petteri Monni JKU 6,98, 4) Markus Koivula TP 7,00, 5) Heikki Nieminen JanJa 7,01, 6) Jari Suikka VU 7,03, 7) Markus Kiuru KouvU 7,10, 4. alkuerä: 1) Otto Ahlfors IkaalU 6,88, 2) Jonathan Åstrand NärpKr 6,88, 3) Markus Skyttä KouvU 6,92, 4) Tatu Vähäkangas JKU 6,97, 5) Kasperi Pöntinen RistiinU 6,99, 6) Arttu Seppänen HämTa 7,08.

400 m, eräkohtaiset tulokset:

1. erä: 1) Joni Vainio-Kaila LaitJy 49,61, 2) Valtteri Toimela TP 50,22, 3) Eljas Aalto SibVa 50,40, 4) Jevgeni Aleksandrov HIFK 51,23, 5) Ville Keskinen KuopRi 51,35, 6) Omar Mountassir HIFK 51,56.

2. erä: 1) Ismo Pekkanen KarhKa 49,90, 2) Teemu Keronen OravisU 50,09, 3) Artem Lopatenko HIFK 50,25, 4) Jani Rastas HIFK 50,65, 5) Pekka Sinkkonen HIFK 50,95, 6) Niklas Bryggare HKV 51,71.

3. erä: 1) Lauri Alasaukko-oja TP 49,29, 2) Filiph Johansson GamlakarlIF 49,49, 3) Juho Pirskanen KuopRi 49,63, 4) Eemeli Välimäki NoormNo 49,73, 5) Don-Zheni Ekoebve HIFK 49,93, Matti Välimäki NoormNo hylättiin.

4. erä: 1) Ville Lampinen KU-58 48,05, 2) Gustav Klingstedt HIFK 48,56, 3) Ville Wendelin TuUL 48,72, 4) Ville Aarnivala TP 48,93, 5) Juuso Hassi OrivPo 49,02, 6) Christoffer Envall PedersFa 49,76.

Naiset,

60 m, alkuerät (erien 2 parasta ja 2 aikavertailusta finaaliin):

1. alkuerä: 1) Jonna Berghem HangIK 7,54, 2) Jasmin Showlah HIFK 7,58, 3) Hanna Wiss MIFK (IFÅland) 7,65, 4) Elisa Hakamäki LA 7,85, 5) Emma Koistinen JKU 7,86, 6) Jessi Landström TP 7,91, 7) Annika Haverinen KajKi 7,93.

2. alkuerä: 1) Milja Thureson TuTo 7,52, 2) Lotta Kemppinen HIFK 7,67, 3) Milla Heiskanen IisVi 7,79, 4) Jenni Jokinen NakkVire 7,80, 5) Heli Halonen LA 7,88, 6) Kamilla Nurminen HKV 7,93, Inari Heikkinen JKU ei osallistunut.

3. alkuerä: 1) Hanna-Maari Latvala JKU 7,40, 2) Anniina Kortetmaa KannUra 7,50, 3) Henriikka Parpala KokkVe 7,61, 4) Anna Julin IFNykarl 7,81, 5) Matleena Kuure VeitsilKV 7,86, 6) Aurora Troberg EsboIF 7,91, 7) Kaisa Nurme LA 7,94.

400 m, eräkohtaiset tulokset:

1. erä: 1) Jonna Julin IFNykarl 57,35, 2) Janette Niemi HaminPo 58,87, 3) Marianne Pitkänen KuopRi 58,98.

2. erä: 1) Kristiina Halonen LUM 57,08, 2) Aleksandra Niiranen LUM 57,14, 3) Emilia Borgmästars PedersFa 58,14, 4) Ella Kumpulainen SavRi 59,43.

3. erä: 1) Hilla Uusimäki KU-58 55,44, 2) Kirsi Pekkanen KuopRi 56,51, 3) Eveliina Määttänen KUYU 56,93, 4) Felicia Åbacka KorsnFy 57,68, 5) Eliisa Räsänen EsboIF 58,07, Mette Paavolainen PedersFa keskeytti.


Ville Myllymäki