Haapala haki tuntumaa sadekeliin, neljäs Hengelossa

Haapala haki tuntumaa sadekeliin

Seinäjoen seudun Urheilijoiden Eero Haapala kuvaili itsensä voittamiseksi Hollannin Hengelossa sadesäässä käytyä kilpailua. Hän oli neljäs tuloksella 763.

– Olen tyytyväinen, kun sain hyppyjä aikaiseksi tuollaisessa säässä. En ole moneen vuoteen uskaltanut hypätä sateessa, mutta ajattelin, että nyt pitää hypätä, koska arvokisoissa ei koskaan tiedä mikä on keli. Sieltä voi tulla vaikka sammakoita, Haapala veisteli.

Haapala sai kilpailussa tuloksen vain toisella hypyllään. Se syntyi metrin verran sekunnissa puhaltaneessa myötätuulessa.

Sateen lisäksi hyppääjien kiusana oli kilpailun loppua kohden vastatuuli. Haapala päätti jättää kaksi viimeistä hyppyään väliin.

– Juttelin siinä muidenkin hyppääjien kanssa. Kaikki olivat sitä mieltä, että oli melkein huonoin mahdollinen sää hypätä pituutta. Lopussa vettä tuli niin paljon, että rata oli aivan märkä, Haapala kertaili.

Kilpailun voitti Kiinan Jianan Wang, joka ponkaisi lievään vastatuuleen 791. Ignisious Gaisah oli toinen. Hollantia nykyisin edustava, 32-vuotias kaksinkertainen MM-mitalisti venytti 781.Kolmas oli kiinalainen Yaoguang Zhang tuloksella 773.

Schippers pinkoi kauden kärkiajan

Kilpailun yleisön suosikki Dafne Schippers ei pettänyt hollantilaisten odotuksia. Hän voitti naisten 200 metriä kauden kärkiajalla 22,02  Juoksu oli matkan hallitsevalla maailmanmestarille kauden toinen 200 metrin startti. Aiemmin hän pinkaisi Floridassa matkan aikaan 22,25.

Hengelon pikamatkalla Schicppers oli täysin omaa luokkaansa. Britti Jodie Williams oli toinen ajalla 23,06. Killpailu juostiin lievään (- 0,3 m/s) vastatuuleen. Schippersin kevään kunto on ollut huikea. Kuluvan kuun alussa hän juoksi Dohassa 100 metriä 10,83.

Miesten 100 metriä voitti Hollannin Churandy Martina ajalla 10,12, joka syntyi lievään vastatuuleen (-0,4 m/s). Helsingin 2012 EM-kisojen 200 metrin mestari juoksi Hengelon alkuerissä ajan 10,08.

Ghanan Dean Safo-Antwi oli 100 metrillä toinen ajalla 10,24. Saint Kitts ja Nevisin pikajuoksukonkari Kim Collins oli neljäs ajalla 10,28.

Naisten 5000 metrillä 18-vuotias etiopialainen Letesenbet Gidey pudotti ennätyksensä lukemiin 14.58,44. Omaa ennätystään kohensi myös Ruotsin Sarah Lahti. Hän oli neljäs ajalla 15.10,76. Lahti, 21, juoksi vappuna Stanfordissa Yhdysvalloissa 10 000 metrin ennätyksekseen 31.54,87.

Miesten 5000 metriä voitti etiopialainen olympiamitalisti Dejen Gebremeskel ajalla 13.00,99. Viime kesän MM-kisojen 10 000 metrillä kuudenneksi juossut Eritrean Abrar Osman oli toinen ajalla 13.04,12.

Naisten 100 metrin aidat voitti Kanadan Phylicia George ajalla 12,88. Myötäistä juoksussa oli 0,5 metriä sekunnissa.

Miesten kiekonheiton voitti Yhdysvaltain Rodney Brown, joka heitti 65,70.

Tuloksia