Granberg ja Kiekara puolimaratonin SM-suosikit, Niemisen kisapäätös jäi viime tippaan, Mannisella murhetta veriarvoissa

Puolimaratonin ja maratonin Suomen mestaruuksista juostaan Vantaan maratonin yhteydessä lauantaina. Hannu Granberg ja Puolan Gdyniassa juostavalle MM-puolimaratonille valmistautuva Annemari Kiekara starttaavat suosikkeina puolimaratonille.

Granberg puolustaa puolimaratonin mestaruutta ja hakee jatkoa Kalevan kisojen 3000 metrin esteiden ja maastojuoksun 4 kilometrin Suomen mestaruuksille. Puolimaraton on Lahden Ahkeran juoksijalle uran toinen.

– Aika mielenkiintoinen tilanne. Kilpailu näyttäisi ennakolta aika tiukalta. Arttu Vattulainen ja Jarkko Järvenpää ovat hyvässä kunnossa, mutta oma kesä meni nappiin. Katsotaan jos tästä saisi sille jatkumoa, Granberg ennakoi.

Vuosi sitten SM-puolimaraton juostiin tavalliseen tapaan keväällä. Tänä vuonna koronakurimus siirsi kilpailun syksyyn, joka on Granbergille haastavampi ajankohta.

– Lähtökohta puolikkaalle on nyt erilainen. Vuosi sitten alla oli kevään treeniä, joka sopi hyvin puolimaratonille. Nyt tullaan kesän kisakauden ja vauhtien kautta. Vasta Ruotsi-ottelun jälkeen olen tehnyt muutamia pidempiä treenejä, Granberg sanoo.

Kisan kärkinimiä ovat Granbergin, Järvenpään ja Vattulaisen ohella myös mm. Antti Ihamäki ja Eero Saleva.

Kiekara hakee toista mestaruutta

Kiekaralla on kassillinen mitaleita eri SM-kisoista. Puolimaratonilla häntä on nähty harvemmin. Mestaruuden hän on voittanut vain kerran 2009. Päätavoite Vantaalla on mestaruus, vaikka juoksu palvelee myös Puolan MM-puolimaratonille valmistautumista.

– Johanna Peiponen lähtee tietysti hyvään vauhtiin, ja kun miehet juoksevat samassa kilpailussa, katsotaan jos sieltä löytyisikö sopiva porukkaa. Rentoa juoksua haetaan, Kiekara sanoo.

SM-maastoissa pari viikkoa sitten Kiekara jätti juoksun kesken takareiden tuntemusten takia, mutta viikko sitten Helsinki City 5 -kilpailussa juoksu kulki ongelmitta.

– Se tuntemus on ollut enemmän pakarassa. Magneettikuvien perusteella sinne ei ole tullut mitään uusia ongelmia. Helsingin kilpailusta jäi ihan hyvät tuntemukset. Sen perusteella päätettiin lähteä tähän kisaan, Pudasjärven Urheilijoita edustava kokenut juoksija sanoo.

Nieminen ja Markovaara maratonin Suomen mestarit

Niemisen kisapäätös jäi viime tippaan

Kolme viimeistä ja kaikkiaan neljä maratonin Suomen mestaruutta voittanut Jaakko Nieminen joutui odottelemaan perjantaihin illan suuhun ennen kuin sai tietää, mitkä ovat Latvian uusimmat matkustusrajoitukset.

Riiassa, Latviassa lääkäriksi opiskeleva juoksija katsoi, että jos Suomessa käynti tuo liian pitkän karanteenin, kun hän palaa Latviaan, se häiritsee liikaa opintoja. Kakkosvaihtoehtona hänellä oli juosta Riian maraton sunnuntaina.

– Ensisijaisesti halusin puolustaa Suomen mestaruutta, vaikka Riian maraton on tässä ihan vieressä, Nieminen sanoo.

Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava maratoonari arvioi olevansa paremmassa kunnossa kuin kertaakaan viiteen vuoteen. Oma ennätys on toissa vuoden 2.21.59.

– Alkuvuoden harjoittelu meni erittäin hyvin. Tuli juostua ennätysmääriä. Pääsiäisestä lähtien yliopistossa siirryttiin etäopetukseen, ja minä tulin Suomeen töihin, mutta jatkoin samalla opiskelua. Se oli aika rankka setti, jonka aikana ei ehtinyt treenata kovin paljon, Nieminen sanoo.

– Juhannuksen jälkeen pystyin kuitenkin taas treenaamaan ihan hyvin vaikkakin töiden ohessa. Vantaalla tärkeintä on mestaruus, aika on sivutuote. Katsotaan mitä Aki Nummelaa vastaan vaaditaan.

Alhaiset hemoglobiiniarvot Mannisen kiusana

Naisten maratonin mestaruutta puolustava KU-58:n Laura Manninen startti reitille uteliaana.

– Tässä on vähän kaksijakoiset tunnelmat. Hemoglobiini on ollut pidempään tosi alhainen ja on sitä edelleen. Olen arponut, kannattaako lähteä juoksemaan ollenkaan. Minun piti mennä verikokeisiin jo ennen viime viikon 5 kilometriä kilpailua, mutta en sitten halunnut, kun olin jo päättänyt juosta, Manninen sanoo.

Kolmesti maratonin Suomen mestaruuden voittanut Manninen on kesän mittaan kilpaillut ahkerasti. Maratonin hän on juossut kesän mittaan kerran. Se kulki Porissa kesäkuussa aikaan 2.42.57.

– Minulla on ollut koko kesän vähän ihmeelliset jalat. Maalissa on aina ollut sellainen olo, ettei ole saanut oikein itsestään irti. Veriarvoihin nähden tulokset ovat olleet kuitenkin. hyviä. Uteliaana lähden Vantaan kisaan. Se on minulle etukäteen täysi arvoitus.

SM-maraton ja -maantiejuoksun SM:

SM-maraton ja -maantiejuoksut kilpaillaan Vantaan maratonin yhteydessä. Lähtö ja maali Tikkurilan urheilupuistossa:

Aikataulu:

11.00 SM maraton ja M/N 17, 19 10 km
14.00 SM-puolimaraton

Ilmoittautuneet:

https://kilpailukalenteri.fi/?cs=25&nid=25542

Livetulokset:

http://resultservice.fi/2020/vantaa/

Vantaan maratonin sivut:

http://www.vantaanmaraton.fi