Ex-seiväshyppääjä Strömberg pyyhälsi Tampereella 200 metrin kauden kärkiajan

Alina Strömberg pudotti Tampereella naisten 200 metrin kärkituloksen 24,13:een. Tulos kohensi entisen seiväshyppääjän omaa ennätystä 0,52 sekuntia. Strömbergin aiempi ennätys oli toissa kesältä.

Strömberg, 21, voitti neljä vuotta sitten seiväshypyssä 17-vuotiaiden Euroopan mestaruuden ja oli vuotta myöhemmin Kalevan kisoissa pronssilla. Hän ylitti parhaimmillaan 415, mutta sittemmin seiväshyppy on vaihtunut pikajuoksuun. Sitä hän harjoittelee Mats-Johan Hagmanin valmennuksessa.

– Tämä aika oli kyllä yllätys, Strömberg totesi 200 metrin ennätyksestään.

Tuulimittari näytti nollaa, mutta ensimmäinen 100 metriä mentiin vastatuuleen. Etusuora oli tuuleton.

– 200 metriä on minun matkani, mutta kilpailen myös 100 metrillä. Seiväshyppy sen sijaan ei ole enää ohjelmassa, Strömberg sanoi.

Larsmo IF -seuraa edustava Strömberg oli juoksussa ylivoimainen. Toiseksi sijoittui Tampereen Pyrinnön Alisa Aalto ajalla 25,00.

19-vuotiaiden miesten korkeushypyssä Jouko Kilven valmentama Ville Eikkula vei voiton ylitettyään 205. Hän paransi ennätystään 10 sentillä.

– Kesän tavoite on 210:n haarukassa, Kilpi arvioi suojattinsa näkymiä.

Ville Eikkula teki komean 10 sentin ennätysparannuksen.

TAMPERE 27.-28.6.2020 Pyrinnön kesäkirmaisut

1. päivä 27.6.

Miehet,

110 m aj (100 cm, 0,7 m/s): 1) Aleksi Savolainen TP 15,29.

110 m aj (91,4 cm, -1,1 m/s): 1) Jaakko Linnus 17 TP 15,16, 2) Jere Haapalainen 16 TP 15,94 (debyytti).

400 m aj: 1) Matias Tulokas 17 SibVa 57,37 (debyytti), 2) Kasperi Valonen TP 58,33.

400 m aj (83,8 cm): 1) Haapalainen 56,35 (debyytti), 2) Linnus 56,39.

Kuula (6 kg): 1) Savolainen 13,85 (debyytti).

Kuula (5 kg): 1) Linnus 13,64.

Keihäs: 1) Savolainen 48,78 (debyytti).

Naiset,

100 m aj (0,7 m/s): 1) Sanni Kettunen SalVil 14,53, 2) Stiina Kokkonen TU-38 14,56 (debyytti), 3) Reeta Valve 32 MuuramYr 14,60 (ent. ennätys 14,80 -06), 4) Nea Lento TP 14,81 (debyytti). – (Kokkonen ja Lento juoksivat 19-v. erässä -0,3 m/s.)

100 m aj (76,2 cm, -1,9 m/s): 1) Saga Vanninen 17 TP 13,96, 2) Vilma Väliharju 16 TP 14,19 (debyytti), 3) Vilma Itälinna 17 TP 14,37.

80 m aj (76,2 cm, -1,0 m/s): 1) Emmi Mäkinen 14 VehmaistU 12,02 (debyytti).

60 m aj (6×76,2 cm, -2,2 m/s): 1) Erika Juselius 13 HämTa 9,52.

Pituus: … 8) Vilma Luontila 12 TP 490.

Kuula (3 kg): 1) Vanninen 15,50, 2) Väliharju 12,01.

Keihäs: 1) Siiri Elomaa TP 45,08, 2) Meri Elomaa TP 41,28, 3) Laura Lepistö PoYU 38,59, 4) Lento 35,19 (debyytti).

2. päivä 28.6.

Miehet,

200 m (1,0 m/s): 1) Lassi Kaukonen HKV 21,91 (19-v. erän voittaja, 0,7 m/s), 2) Juho Haapala 18 MasKa 22,33, 3) Heikki Nieminen JanJa 22,62, 4) Joel Turkka 18 TP 22,73, 5) Niklas Viikisalo 16 PoYU 22,92 (17-v. erän voittaja, -0,5 m/s), 6) Savolainen 23,05 (0,7), 7) Linnus 23,06, 8) Santeri Tanner LUU 23,12 (kuurojen Suomen mestari) … 11) Haapalainen 23,76 (-0,5).

800 m: 1) Mohamed Abouettahery Marokko (MAR) 1.53,66, 2) Haapalainen 2.03,50, 3) Konsta Uuttera 15 TP 2.03,74, 4) Antti Sainio 15 TP 2.04,87.

Korkeus: 1) Ville Eikkula TP 205, 2) Savolainen 192.

Seiväs: 1) Jami Siira TP 470.

Pituus: 1) Benjamin Olli 16 VasaIS 660 (2,4 m/s).

Keihäs (700 g): 1) Haapalainen 45,45, 2) Linnus 37,39.

Naiset,

200 m (0,0): 1) Alina Strömberg LarsmoIF 24,13 (kkk), 2) Alisa Aalto TP 25,00, 3) Emma Tainio 17 PaimU 25,31, 4) Sofia Järvelin AlavuU 25,35, 5) Itälinna 25,52, 6) Maisa Laakso VasaIS 25,54 (B-erän voittaja, 1,6 m/s), 7) Frida Hämäläinen TP 25,59, 8) Sofia Määttä 16 EurajVe 25,66 (17-v. erän voittaja, 1,0 m/s), 9) Emmi Savenius 14 VehmaistU 25,94 (ent. ennätys 26,63), 10) Enni Henttonen TuUL 25,95 (1,6, ent. ennätys 26,49), 11) Lepistö 26,05 (19-v. erän voittaja, -0,1 m/s) … 13) Lento 26,09.

800 m: 1) Kiia Keinonen TP 2.16,42, 2) Helmi Vuorimaa LA 2.17,61, 3) Inka Peltola 13 LA (ent. VehmaistU) 2.19,23, 4) Janette Vänttinen 18 PorvU 2.20,15 (B-erän voittaja), 5) Helmiina Saarikunnas 14 LA 2.21,55, 6) Elma Hannikainen 15 HKV 2.21,97.

400 m aj: 1) Martta Rautala VU 61,02, 2) Vilma Väliharju 63,47 (ent. ennätys 67,38), 3) Pinja Heinonen TP 66,72.

Korkeus: 1) Vanninen 169 … 4) Lepistö 145.

Seiväs: 1) Iida Kujanpää 15 TP 320.

Pituus: 1) Oona Hietala TP 574, 2) Paula Vihtalahti NoormNo 554, 3) Valve 544.

Keihäs (500 g): 1) S.Elomaa 48,89.