Eugene sai vuoden 2021 MM-kilpailut, Ruotsissa petyttiin

Eugene sai vuoden 2021 MM-kilpailut

Vuoden 2021 yleisurheilun MM-kilpailut järjestetään Eugenessa Yhdysvalloissa. Kansainvälinen yleisurheiluliitto (IAAF) päätti tehdä MM-kisavalinnan poikkeuksellisesti ilman hakuprosessia.

Eugene haki vuoden 2019 MM-kisoja, mutta hävisi valinnan Dohalle. Se herätti laajaa keskustelua, sillä lajin mahtimaa Yhdysvallat ei ole koskaan järjestänyt ulkoratojen aikuisten MM-kisoja.

Viime kesänä Yhdysvaltain yleisurheilun mekaksi sanotulla Hayward Fieldin kentällä Eugenessa Oregonissa kilpailtiin 19-vuotiaiden MM-kilpailut.

Ruotsin yleisurheiluliiton puheenjohtajalle Björn Erikssonille IAAF:n päätös oli pettymys, koska Göteborg ei näin päässyt edes jättämään hakemusta vuoden 2021 kisaisännyydestä.

– Olemme erittäin pettyneitä ja harmissaan. Odotimme, että olisimme sentään voineet jättää oman hakemuksemme normaaliin tapaan ja siinä aikataulussa, kun IAAF aiemmin ilmoitti, Eriksson totesi insidethegames-sivustolle.

Hansen yllättyi

Euroopan yleisurheiluliiton EA:n puheenjohtaja Svein Arne Hansen oli yllättynyt IAAF:n päätöksestä.

– Onnittelut Yhdysvaltain yleisurheiluliitolle. Täytyy kuitenkin sanoa, että olen hyvin yllättynyt, että IAAF teki moisen päätöksen ilman normaalia proseduuria, Hansen totesi EA:lle.

– IAAF tiesi, että Göteborg on vakavasti otettava ehdokas vuoden 2021 kisapaikaksi. Ruotsin yleisurheiluliitto ja Göteborgin kaupunki tekivät kahden vuoden aikana paljon töitä kasatessaan hakemusta, jota he eivät päässeet edes jättämään.