Etteplan ja SUL yhteistyöhön – Etteplan mukaan kasvattamaan nuorista yleisurheilijoista tulevaisuuden menestyjiä 

Suomalainen kasvuyritys Etteplan käynnistää ensimmäistä kertaa yrityksen historiassa varsinaisen urheilusponsorointiyhteistyön ja aloittaa kolmivuotisen yhteistyön Suomen Urheiluliiton (SUL) kanssa. Yhteistyön keskiössä on nuorten urheiIijoiden kehityksen mahdollistaminen ja Etteplanin henkilöstön hyvinvoinnin ja liikunnan tukeminen. Yhteistyön kummiurheilijana toimii 22-vuotias tekniikan ylioppilas ja 400 metrin aitojen Suomen mestari Nea Mattila.

Etteplan on suomalainen asiantuntijayritys, joka auttaa asiakkaitaan teknologian, innovaatioiden ja digitalisaation avulla kasvamaan, kasvamalla myös itse. Etteplan perustettiin vuonna 1983, jolloin Suomessa järjestettiin myös historian ensimmäiset yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut. Vauhdittaakseen kasvuaan ja juhlistaakseen yrityksen viidettä vuosikymmentä, Etteplan aloittaa pitkäjänteisen yhteistyön SUL:n kanssa.

Etteplanin toimitusjohtaja Juha Näkki näkee nuorten urheilun tukemisessa satsausta tulevaisuuden yhteisölliseen voimaan.

– Olympialaisten aikana näimme, mikä on urheilumenestyksen energisoiva voima meille kaikille. Menestys tulee pitkäjänteisen työn ja kasvun kautta – siksi haluamme olla mahdollistamassa näitä kokemuksia tulevaisuudessa niin yleisölle kuin nuorille urheilijoille. Yhteistyö tukee myös meidän oman henkilöstömme hyvinvointia ja kannustaa liikkumaan, Näkki sanoo.

Yhteistyössä Etteplan ottaa siipiensä suojiin tulevaisuuden yleisurheilutähden, 400 metrin aitojen Suomen mestarin, toisella vuosikurssilla Aalto-yliopistossa Otaniemessä opiskelevan Nea Mattilan. Vuosi 2024 siintää Nealla ja Etteplanilla yhteisenä tavoitteena; Nealla Pariisin olympialaiset ja Etteplanilla 500 miljoonan euron liikevaihto.

Nea Mattila oli iloisesti yllättynyt päästessään mukaan yhteistyöhön:

– Oli todella iloinen asia, että Etteplan etsi tähän yhteistyöhön teknistä alaa opiskelevaa nuorta yleisurheilijaa. Henkisesti yhteistyö tarkoittaa minulle valtavaa tukea myös yleisurheilu-urani jälkeiseen ammatillisen urani mahdollisuuksiin. Tämä on juuri se hetki, jolloin urheilijana tarvitsen eniten tukea urallani siirtyessäni aikuisten arvokisoihin, Mattila sanoo.

SUL:n ja Etteplanin yhteistyö näkyy erityisesti Etteplanin henkilöstölle ja sidosryhmille mielenkiintoisina yleisurheiluteemaisina sisältöinä sekä myös kumppanuutena Olympiastadionille palaavassa Ruotsi-ottelussa, joka tutkitusti Suomen kiinnostavin urheilutapahtuma.

Etteplanin henkilöstön hyvinvointia ja liikuntaa tukeva sisäinen aktivointiprojekti saa myös uutta sisältöä yhteistyöstä. Suomen Urheiluliiton markkinointiyhtiö Track & Field Finlandin toimitusjohtaja Jari Töykkä arvostaa Etteplanin näkökulmaa yhteistyöhön.

– Olemme pitkään etsineet Etteplanin kaltaista kasvuyritystä, joka on kiinnostunut aloittamaan urheilun tukemisen. Voimme yhdessä yleisurheiluenergialla edistää henkilöstön hyvinvointia, kasvattaa myönteistä työnantajamielikuvaa ja tunnettuutta, samalla mahdollistaen nuorten nousevien yleisurheilutähtien urheilullista kasvua. Toivotamme Etteplanin lämpimästi mukaan yleisurheiluperheeseen, Töykkä sanoo.

Lisätietoja:

Etteplan Oyj:

Markkinointi- ja viestintäjohtaja Outi Torniainen, puh. 040 512 1375, outi.torniainen@etteplan.com

Suomen Urheiluliitto ry:

Track& Field Finland Oy / toimitusjohtaja Jari Töykkä, puh. 040 55 33 996, jari.toykka@sul.fi

Etteplan lyhyesti

Olemme nopeasti kasvava teknologiapalveluyritys, joka on erikoistunut ohjelmisto- ja sulautettujen järjestelmien ratkaisuihin, suunnitteluratkaisuihin sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisuihin. Olemme alan edelläkävijä ja erotumme kilpailussa asiantuntijoidemme laaja-alaisen osaamisen avulla. Asiakkaamme ovat maailman johtavia valmistavan teollisuuden yrityksiä. Autamme heitä rakentamaan parempaa maailmaa suunnittelun, innovaatioiden ja digitalisaation avulla.

Etteplan on viitoittanut tietä suunnittelualalla jo vuodesta 1983. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli 300,1 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on yli 3 800 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa, Tanskassa ja Kiinassa. Etteplanin osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETTE. www.etteplan.com