Etelätalo sivalsi toiseksi Orimattilassa: ”Juokseminen oli vähän haaste”

Joensuun Katajan Lassi Etelätalo taisteli tiukasti voitosta Orimattilan Tähtien kisojen keihäskilpailussa keskiviikkona, mutta taipui toiseksi tuloksella 79,61. Japanin Genki Dean vei voiton kymmenen senttiä paremmalla tuloksella.

– Oli sellainen olo, että nyt voisi lähteä, mutta ei, Etelätalo harmitteli.

Etelätalo avasi kilpailukauden Turussa viime viikolla heittämällä 82,63. Nyt tavoite oli parantaa tulosta, mutta heitto ei kulkenut, kuten Etelätalo toivoi.

– Juokseminen oli  vähän haaste. Ei siinä mitään ihmeellistä ole. Jalat ovat ihan kunnossa, mutta eivät nyt vaan tarpeeksi nopeat, Etelätalo veisteli.

Kilpailu heitettiin vastatuuleen, joka tyyntyi kilpailun vanhetessa.

– Välillä huomasi juoksussa, että tuli vastatuuli. Se ei helpota heittämistä, jos siinä on haasteita muutenkin, Etelätalo sanoi.

Etelätalo ei kilpaile viikonvaihteessa Oulussa.

– MM-rankingissa on ihan ok-tilanne. Mitään tarkkoja kilpailusuunnitelmia ei ole. Katsotaan miltä kroppa tuntuu, Etelätalo sanoi.

Kuusela pettyi – Peters keskeytti selkävaivan takia

Kuortaneen Kunnon Toni Kuusela oli kolmas heitettyään 76,50, mikä oli hänelle ankara pettymys.

– Ei se keihäs voi tuollaisella tekemisellä lentää mihinkään. Siinä on teknisesti pielessä kaikki: ajoitus ja lopun tuleminen. Ukko kaatuu vasemmalle ja keihäs lähtee oikealle, Kuusela totesi.

Kuuselan pääsy kilpailemaan heinäkuisissa Eugenen MM-kilpailuissa vaatii käytännössä 85 metrin tulosrajan rikkomista. Hän kilpailee seuraavan kerran viikonvaihteessa Oulussa.

– Ei auta kuin heittää lisää. Sillä se osuu, jos osuu, Kuusela sanoi.

Grenadalainen hallitseva maailmanmestari ja tämän kauden tilastoykkönen Anderson Peters heitti yhden heiton ja jätti sitten kilpailun kesken.

– Selän kanssa on ongelmia. Se tuli jo Kuortaneen kilpailussa. Nyt täytyy antaa sen levätä. Uskon, että MM-kisoissa pystyn heittämään hyvin, Peters sanoi.

Kumpulainen juoksi katsastusvoiton kotikentällä

Orimattilan Tähtien kisojen päälajien välipalana käytiin 19-vuotiaiden miesten 800 metrin juoksu. Kilpailun mielenkiintoa lisäsi katsastuskilpailun arvo heinäkuisiin 17-vuotisten EM-kilpailuihin sekä järjestävän seuran Orimattilan Jymyn 16-vuotiaan Joonas Kumpulaisen osallistuminen.

Tuusulassa asuva Kumpulainen juoksikin rohkeasti pitäen vauhtia melkeinpä koko toisen kierroksen ja ottaen voiton tiukassa loppukiritaistelussa EM-paikasta hänen kanssaan taistelleista Tampereen Pyrinnön Konsta Uutterasta ja HKV:n Oliver Asikaisesta. Kumpulaisen voittotulos 1.55,37 on hänen uusi ennätyksensä.

Kumpulaisen tulos sijoittuu 16-vuotiaiden poikien Suomen kaikkien aikojen tilaston kymmenenneksi.

– Kun kuulin 400 metrin väliajan (57,5), se antoi itseluottamusta. Treeneissä on mennyt sen verran hyvin, että tiesin pystyväni vetämään kovaa toisen kierroksen. Keli oli täydellinen, jalat kevyet ja kotiyleisö, vaikka Tuusulan kenttä onkin minulle tutumpi, iloinen Kumpulainen kommentoi juoksuaan.

Orimattilaan Kumpulaista vetävät hänen sukujuurensa. Muun muassa molemmat isovanhemmat asuvat paikkakunnalla.

EM-kilpailut olivat nuorukaisen tavoitteena, vaikka molempien säärien penikkatauti on kiusannut pitkin kevättä. Vamma äityi niin pahaksi, että edessä on nyt 2 kuukauden juoksutauko ja EM-kisoihin Kumpulainen ei lähde, vaikka valinta osuisikin kohdalle.

Kumpulainen on myös mainio jalkapalloilija. Keväällä hän ehti pelata täyden sarjaohjelman Pallokerho Keski-Uusimaan B-poikien joukkueessa. Kesätauko on mahdollistanut viime aikoina keskittymisen juoksuun.

Orimattilassa hän paljasti myös ilouutisen juoksuväelle:

– Pitää nyt katsoa, jatkanko enää jalkapalloa. Juoksu on kulkenut sen verran hyvin!