Etelätalo päätti upean kauden voitokkaasti – maaottelu keräsi yli 44 000 hengen yleisön – Ruotsin voittosarja jatkui – kävelijöille maaotteluvoitto

Keihäänheittäjä Lassi Etelätalo päätti MM-kisojen pistesijan ja EM-pronssin tuoneen kilpailukautensa Ruotsi-ottelun lajivoittoon reilun 19 000 katsojan edessä Helsingin olympiastadionilla. Etelätalon voittosivallus kantoi 82,30.

– Tuntui, että kroppa oli sen verran hyvässä vireessä, että 82-metrinen oli perussuoritus. Kropassa olisi ollut vähän lisää vielä, jos olisi tarvinnut, Etelätalo sanoi ja kiitteli yleisön kannustusta.

– Paljon oli yleisöä ja tosi hyvä kannustus.

 Kahden kilpailupäivän aika maaottelua oli seuraamassa yli 44 000 katsojaa.

Maaottelun päätöspäivän suomalaisvoittajia olivat Etelätalon ohella pika-aidat voittaneet Elmo lakka ja Reetta Hurske, 1500 metrin voittoon kirinyt Sara Kuivisto, korkeushypyn voiton jakanut Heta Tuuri, naisten mainiosti juossut 4 x 400 metrin viestijoukkue sekä kiekonheiton voittanut Salla Sipponen ja vaikeassa tuulessa ja koleassa säässä seiväshypyn voittanut Tommi Holttinen.

Maaotteluvoittoihin Suomen joukkueiden päätöspäivän kiri ei  kantanut. Miesten ottelun Suomi hävisi 204,5–227,5 ja naisten ottelun niukasti 205,5–225,5. Kilpakävelijät sen sijaan voittivat maaottelunsa 44-21.

– Vähän jäi kokemus vajaaksi, kun voittoa ei maaottelussa tullut. Keihäässäkin meillä oli kolmoisvoitto tavoitteena, mutta sekään ei toteutunut, eli vähän mollivoittoisesti meni, mutta ensi kerralla petrataan ja voitetaan, Etelätalo tuumi.

Miesten keihäänheitossa Ruotsin Jakob Samuelsson oli toinen heitettyään 78,64. Janne Läspä oli kolmas sivallettuaan yhden kauden parhaista kisoista tuloksella 77,86 ja Teo Takala neljäs tuloksella 77,39.

Ruotsin Henrik Larsson hallitsi miesten pikamatkoja

Ottelun miesten pikajuoksukuninkaaksi nousi Ruotsin Henrik Larsson. Lauantaina hän vei 100 metrin voiton Samuel Samuelssonin hyppysistä, sunnuntaina tuli voitto 200 metrillä Samuel Purolaa vastaan tuloksella 20,80.

Purolan oli kakkonen ajalla 20,99, Oskari Lehtonen juoksi kolmanneksi, 21,10 ja Samuli Samuelsson viidenneksi, 21,34.

– Pettymys tämä oli, tunnusti Samuel Purola maalissa.

– Aika hyvin tiesin, ettei tänään kulje. Kaarre meni vielä hyvin, mutta ei ollut minkäänlaista irtiottoa suoralla. Heinäkuun jälkeen tuloskuntoni on laskenut tasaista vauhtia, juoksija totesi.

Heinäkuussa Purola paranteli Suomen ennätystä lukemiin 20,45.

Naisten 200 metrillä Anniina Kortetmaa ja Anna Pursiainen olivat neljäs ja viides ajoin 23,71 ja 23,79. Pursiaisen aika on oma ennätys, joka koheni nyt sekunnin sadasosalla.

Ruotsi otti juoksussa kolmoisvoiton ennätyksensä 23,15 juosseen Julia Henrikssonin johdolla.

Jännittävät 1500 metrin juoksut

Maaottelu päättyi jännittäviin 1500 metrin juoksuihin, joissa mailerit ottivat tosissaan mittaa toisistaan raivokkaissa loppukireissä. Jonkinlainen tasapeli tuli, kun naisten voitto tuli Suomelle Sara Kuiviston ansiosta, ja miesten voitto meni Ruotsiin, kun kaksi päivää sitten Brysselin Timanttiliigassa 5000 metrillä huippuajan ja uuden Ruotsin ennätyksen 13.01 juossut Andreas Almgren kukisti niukasti Suomen Joonas Rinteen.

Kisoissa syntyi myös hyviä aikoja. Almgrenin voittoaika oli 3.39,56, Rinteen kakkosaika 3.39,86, ja kolmanneksi juoksi Suomen nuori Santtu Heikkinen ennätyksellään 3.41,65. Heikkisestä on helppo ennustaa pian seuraavaa suomalaista 3.40:n alittajaa, kenties jo ensi kesänä.

Naisten juoksussa nähtiin toisinto lauantain 800 metriltä: Kuivisto vastaan Ruotsin Hanna Hermansson. Ja lopputaisto päättyi jälleen Kuiviston voittoon. Nyt voittoaika oli 4.14,40 Hermanssonin hävittyä pari sekunnin kymmenystä.

– Nyt olen helpottunut, huokaisi Kuivisto kisan jälkeen ja ennen rientämistään ottelun päätösjuhlallisuuksiin.

Kommentillaan juoksija viittasi menneeseen kauteen, joka sisälsi monia käänteitä. Nyt on aika hengähtää.

Suomen Viola Westling juoksi hienosti neljänneksi ja paransi roimasti ennätystään aikaan 4.19,31.

Pitkät matkat Suomen murheena

Maaottelun pitkät juoksumatkat 5000 metriä, 3000 metrin estejuoksu ja 10 kilometrin katujuoksu olivat suomalaisittain heikkoja. Kaikilla matkoilla sinikeltaiset ottivat selvät kolmoisvoitot, mutta yhdellä positiivisella poikkeuksella, kun miesten 5000 metrillä Eero Saleva rikkoi ruotsalaisrintaman ja otti kakkossijan uudella ennätyksellään 13.50,15. Entinen ennätys parani reilu viisi sekuntia.

Lakka aitoi vakuuttavan voiton

Miesten joukkueen kippari Elmo Lakka juoksi pika-aidoissa uransa seitsemännen voiton Ruotsi-ottelussa hyvällä ajalla 13,66. Ilari Manninen oli kisan kolmas tuloksella 13,85 ja Santeri Kuusiniemi viides, 13,90. Paras ruotsalainen oli kakkoseksi juossut Max Hrelja ajalla 13,79.

– Halusin yrittää ja ottaa ruotsalaisista niskaotteen. Ei näitä otteluja muuten voiteta. Oli mukava, kun sain tehtyä pitkän kauden jälkeen näinkin hyvän ajan, Lakka kertoi.

– Oli sytyttävä hetki ja kylmät väreet, kun tulimme stadionille, kokenut urheilija valaisi tunnelmiaan.

Joukkueen kapteenina hän antoi kiitosta suojateilleen.

– Meillä on hyvähenkinen joukkue. Ilme on positiivinen, meni sitten hyvin tai huonosti.

Hurske uusi lajivoiton, Kähärä ennätysvireessä

Naisten 100 metrin aidoissa Reetta Hurske uusi viime vuoden maaotteluvoiton ajalla 13,23 ja Jessica Kähärä oli kolmas ennätyksellään 13,50. Aiemmin kesällä juostu ennätys koheni 0,04 sekuntia.

Kähärä urakoi maaottelun päätöspäivänä ja oli pituushypyssä viides ponkaistuaan 603. Ruotsi otti pituushypyssä 632 hypänneen Maja Åskagin johdolla kaksoisvoiton. Senni Salminen ponkaistuaan viimeisellään vastatuuleen 608.

Holttiselle vaikean seiväskisan voitto

Miesten seiväshypyssä suomalaiset ottivat komean pistevoiton Tommi Holttisen ja Urho Kujanpään kaksoisvoitolla. Molemmat hyppäsivät tuloksen 532. Joukkueen panosta täydensi Juho Alasaari, joka oli jaetulla neljännellä sijalla 507:n hypyllään.

Holttisen kisa alkoi kuitenkin takelellen, kun 507 ylittyi vasta kolmannella yrityksellä.

– Monessa muussa kisassa olisin varmaan jäänyt ilman tulosta, mutta ei täällä stadionilla voinut epäonnistua. Oli hieno hypätä taas täällä, Holttinen huokaisi kisan jälkeen helpottuneena.

– Vaikeat olivat olosuhteet. Vastatuulta ja kylmää, mutta taistelimme pisteet kotiin.

Naisten korkeushypyssä kilpailtiin samantapaisissa oloissa. Voiton jakoivat 184 ylittäneet Heta Tuuri ja Ruotsin Maja Nilsson.

– Kisa meni ihan hyvin ja tunnelma oli mainio, vaikka kylmyys vähän haittasi, Tuuri totesi.

Naisten moukarissa pisteet Suomelle – Sipponen hyvässä vireessä

Naisten moukarissa käytiin tasokas kilpailu. Suomalaiset heittivät hyvin, mutta voitto meni Ruotsin Grete Ahlbergille tuloksella 69,30. Yllätys hänen suorituksensa ei ollut, sillä tänä kesänä moukari on lentänyt suomalaisten mitoille lähes 71 metriin.

Krista Tervo oli paras suomalainen heitettyään 69,24. Silja Kosonen ja Suvi Koskinen ottivat seuraavat sijat tuloksin 68,92 ja 68,10.

– Olisin mielelläni voittanut tämän kisan, mutta lähelle jäi. Harmittaa, mutta tyytyväinen olen kuitenkin, Tervo kommentoi.

– Parissa viimeisessä kisassa tekniikkani on parantunut. Tiedän mitä minun pitää parantaa, ja ensi talvelle on siinä mielessä selvät sävelet, Kiuru suunnitteli tulevaisuuttaan.

Suomalaiset eivät olleet yllättyneitä Ruotsin Ahlbergin voitosta. Hänen vaarallisuutensa oli tiedossa.

– Hän on heittänyt hyvin, mutta hänellekin 69 metriä tässä vaiheessa kautta on todella hyvin, Kosonen kertoi.

– Luulin, että 67 metriä on minulle tänään vaikeaa, mutta nyt oli parempi tuntuma jaloissa. Viikko sitten nuorten SM-kisoissa oli kankea olo. Nyt heitto oli rentoa ja hyvä fiilis, mutta aloin yrittää jo vähän liikaakin. Mutta kaiken puolin olen tyytyväinen tämän päivän suoritukseeni.

Sipponen mainiossa vireessä, Korkeasalo voitti Ståhlin

Salla Sipponen voitti naisten kiekon kauden toiseksi parhaalla tuloksellaan 59,46, ja Helena Leveelahti oli kolmas kesän parhaallaan 56,34. Sipponen on tällä kaudella heittänyt 60,58. Maaottelussa hän heitti tasaisen sarjan, jonka toiseksi ja kolmanneksi parhaat heitot kantoivat 57,97 ja 57,95.

Miesten kuulassa Arttu Korkeasalo oli toinen kauden parhaallaan 18,32 ja kukisti neljänneksi sijoittuneen Daniel Ståhlin, joka työnsi 18,14. Kuulantyönnön voitti Ruotsin Jesper Arbinge työnnettyään 19,42.

Viivi Lehikoinen petasi Mette Baasille hyvät asetelmat 4 x 400 metrin ankkuriosuudelle.

Naisten viestinelikko voitti ja kiiti loistovauhtia

Naisten 4 x 400 metrillä Aino Pulkkinen, Ronja Koskela, Viivi Lehikoinen ja Mette Baas toivat kapulan maaliin voittajana ja loistoajalla 3.32,40.

– Sellainen perusjuoksu. Oli hyvä paikka lähteä. Ei tarvinnut ihan kaikkea puristaa, ankkurina juossut Baas totesi omasta osuudestaan.

Baas pääsi liikkeelle hyvissä asemissa, kun Viivi Lehikoinen teki  osuutensa lopussa hyvän etumatkan Baasille, joka sittemmin kasvatti sitä.

– Jalat tuntuivat tosi hyvältä ja tuntui, että loppu kulki hyvin, Lehikoinen kertaili juoksua.

Viestin aloittaneen Aino Pulkkinen ja Ronja Koskela rakensivat pohjan voittojuoksulle.

– Minua vähän jännitti etukäteen tuo aloitus. En ole aikaisemmin aloittanut. Taktiikkana oli pysyä ruotsalaisen perässä ja se onnistui. Juoksu oli vähän jäykkää, kun minulla oli korona kaksi viikkoa sitten, Pulkkinen sanoi.

– Aivan mahtavaa, että kotikisoissa oli näin paljon jengiä. Sen fiiliksen tunsi juostessa. Omalla osuudella mentiin aika kovaa, mutta hyvin pysyin siinä mukana, Koskela sanoi.

Kävelijät parantelivat ennätyksiään

Naisten 5000 metrin kävelyssä Suomi otti komean kolmoisvoiton Enni Nurmen johdolla. Hän käveli samalla ennätyksensä ajalla 21.43,44. Entiset numerot 22.29,74 murskaantuivat reilusti.

– En uskonut pystyväni näin kovaan aikaan. Ajattelin sellaisia 1.46:n kierroksia, mutta heti alusta lähti kovempaa. Hieno fiilis ja kannustus täällä oli, Nurmi kommentoi.

– Nyt suuntaan lomalle urheilusta. Suunnitelmia tulevaisuuteen ei vielä ole, mutta 20 kilometrillä pysyn enkä kokeile 35 kilometriä.

Miesten 10000 metrin kävelyssä suomalaiset pääsivät kokeilemaan yhden tämän hetken maailman kovimman kävelijän, moninkertaisen arvokisamitalistin Perseus Karlströmin vauhtia.

Karlström veikin voiton varmasti nimiinsä ajalla 39.28,54. Suomalaiset ottivat seuraavat sijat: Joni Hava 40.35,76, Jerry Jokinen 40.41,41 ja Veli-Matti Partanen 41.05,67. Havalle ja Jokiselle tulokset olivat heidän uusia ennätyksiään.

– Stadionin hyvä tunnelma antoi lisää voimaa, vaikka tekniikan kanssa olikin ongelmia. Osasin odottaa ennätysparannusta. Odotin alkuun kovempaa vauhtia, mutta Karlström aloittikin hyvin rauhallisesti, Hava kommentoi kävelyään.

Myös Jokinen oli iloinen suorituksestaan:

– Hölmö päivä, ennätykseni parani huomattavasti enemmän kuin odotin.

Piispanen peittosi Genynin kaksintaistossa

Sunnuntaina Ruotsi-ottelussa radalla nähtiin myös ratakelauksen kotimainen huippunimi Toni Piispanen, joka peittosi 51-luokan 100 metrin kilpailussa pitkäaikaisen kilpakumppaninsa Belgian Peter Genynin ajoin 20,54 ja 21,14.

Yleisurheilutuloksia/Ruotsi-ottelu

Helsinki:

Ruotsi-ottelun 2. kilpailupäivä:

Maaottelun lopputulokset:

Miehet: Suomi-Ruotsi 204,5–227,5

Naiset: Suomi-Ruotsi 205,5–225,5

Miehet, 200 m (+0,7): 1) Henrik Larsson R 20,80, 2) Samuel Purola S 20,99, 3) Oskari Lehtonen S 21,10, 4) Erik Erlandsson R 21,22, 5) Samuli Samuelsson S 21,34, 6) Desmond Rogo R 21,44.

1500 m: 1) Andreas Almgren R 3.39,56, 2) Joonas Rinne S 3.39,86, 3) Santtu Heikkinen S 3.41,65, 4) Samuel Pihlström R 3.42,49, 5) Jonathan Grahn R 3.43,11, 6) Aleksi Kivelä S 3.54,86.

5000 m: 1) Simon Sundström R 13.48,45, 2) Eero Saleva S 13.50,15, 3) Emil Danielsson R 13.53,30, 4) Olle Ahlberg R 13.53,52, 5) Eemil Helander S 13.56,83, 6) Mika Kotiranta S 14.01,83.

110 m aj (+1,0): 1) Elmo Lakka S 13,66, 2) Max Hrelja R 13,79, 3) Ilari Manninen S 13,85, 4) Anton Levin R 13,89, 5) Santeri Kuusiniemi S 13,90, 6) Elias Martinsson R 14,17.

Seiväs: 1) Tommi Holttinen S 532, 2) Urho Kujanpää S 532, 3) Marcus Nilsson R 507, 4) Robin Jacobsson R 507, 4) Juho Alasaari S 507, 6) William Asker R 477.

Kolmiloikka: 1) Jesper Hellström R 16,16, 2) Simo Lipsanen S 15,96, 3) Veikko Nugraha S 15,54, 4) Topias Koukkula S 15,34, 5) Erik Ehrlin R 15,06, 6) Lukas Edqvist R 15,01.

Kuula: 1) Jesper Arbinge R 19,42, 2) Arttu Korkeasalo S 18,32, 3) Viktor Gardenkrans R 18,19, 4) Daniel Ståhl R 18,14, 5) Eero Ahola S 17,43, 6) Nico Oksanen S 17,36.

Keihäs: 1) Lassi Etelätalo S 82,30, 2) Jakob Samuelsson R 78,64, 3) Janne Läspä S 77,86, 4) Teo Takala S 77,39, 5) Jakob Rahm R 68,81, 6) Jakob Eriksson R 65,10.

4 x 400 m: 1) Ruotsi 3.07,78, (Alexander Nyström, Mattias Waernulf, Kasper Kadestål, William Trulsson), 2) Suomi 3.09,89, (Benjamin Stendahl, Tuomas Lehtonen, Eljas Aalto, Viljami Kaasalainen).

Naiset, 200 m (-0,7): 1) Julia Henriksson R 23,15, 2) Lisa Lilja R 23,49, 3) Elvira Tanderud R 23,66, 4) Anniina Kortetmaa S 23,71, 5) Anna Pursiainen S 23,79, 6) Jenna Kokkonen S 24,13.

1500 m: 1) Sara Kuivisto S 4.14,40, 2) Hanna Hermansson R 4.14,64, 3) Yolanda Ngarambe R 4.15,89, 4) Viola Westling S 4.19,31, 5) Olivia Weslien R 4.20,05, 6) Emilia Jousimaa S 4.29,70.

5000 m: 1) Samrawit Mengsteab R 16.01,30, 2) Sara Christiansson R 16.01,40, 3) Anastasia Denisova Thor R 16.10,34, 4) Ilona Mononen S 16.11,69, 5) Janica Rauma S 16.22,28, 6) Johanna Peiponen S 16.31,00.

100 m aj (+0,3): 1) Reetta Hurske S 13,23, 2) Hanna Palmqvist R 13,41, 3) Jessica Kähärä S 13,50, 4) Elin Lindeblad R 13,55, 5) Saara Keskitalo S 13,65, 6) Jonna Lindéen R 13,94.

Korkeus: 1) Maja Nilsson R 184, 1) Heta Tuuri S 184, 3) Sini Lällä S 180, 4) Matilda Nilsson R 176, 4) Neea Käyhkö S 176, 6) Bianca Salming R 176.

Pituus: 1) Maja Åskag R 6,32, 2) Tilde Johansson R 621, 3) Senni Salminen S 608, 4) Ayla Hallberg Hossain R 604, 5) Jessica Kähärä S 603, 6) Anne-Mari Lehtiö S 593.

Kiekko: 1) Salla Sipponen S 59,46, 2) Mathilda Eriksson R 56,34, 3) Helena Leveelahti S 56,02, 4) Vanessa Kamga R 55,35, 5) Emma Ljungberg R 54,07, 6) Katri Hirvonen S 51,72.

Moukari: 1) Grete Ahlberg R 69,30, 2) Krista Tervo S 69,24, 3) Silja Kosonen S 68,92, 4) Suvi Koskinen S 68,10, 5) Sara Forssell R 63,92, 6) Kajsa Wennberg R 63,79.

4 x 400 m: 1) Suomi 3.32,40, (Aino Pulkkinen, Ronja Koskela, Viivi Lehikoinen, Mette Baas), 2) Ruotsi 3.35,21, (Moa Granat, Linnea Frobe, Lisa Lilja, Hanna Karlsson).

Kilpakävelymaaottelu:

Lopputulos: Suomi–Ruotsi 44-21

Miehet, 10 000 m kävely: 1) Perseus Karlström R 39.28,54, 2) Joni Hava S 40.35,76, 3) Jerry Jokinen S 40.41,41, 4) Veli-Matti Partanen S 41.05,67, 5) Ato Alm Ibanez R 42.49,63, 6) Christer Svensson R 49.58,35.

Naiset, 5000 m kävely: 1) Enni Nurmi S 21.43,44, 2) Elisa Neuvonen S 22.51,97, 3) Venla Laiho S 23.13,53, 4) Monica Svensson R 24.20,44, 5) Helena Sandmer R 28.47,50, 6) Linda-Louise Köld Johansson R 30.03,70.

Pojat, 3000 m kävely: 1) Oskari Matila S 15.13,30, 2) Pekka Peltola S 15.25,01, 3) Alexander Lodin R 17.16,50, Mikola Ahlgren R DQ.

Tytöt, 3000 m kävely: 1) Aliisa Kiiski S 14.12,36, 2) Veera Rantala S 15.50,74, 3) Lova Wingren R 19.30,80, 4) Julia Nordahl R 19.39,25.

Parayleisurheilu:

Ratakelaus, 100 m, luokka 51 (–1,2): 1) Toni Piispanen S 20,54, 2) Peter Genyn Belgia 21,14.