Espoon Tapiot voitti yleisurheilun seurojen välisen Kalevan Malja -kilpailun. Kilpailu Kalevan Maljasta päättyi Lahdessa juostuun SM-maratoniin. Tapioille voitto on seurahistorian ensimmäinen.
Kalevan Maljan voittaa kalenterivuosittain ulkoratojen Suomen mestaruuskilpailuissa eniten SM-pisteitä kerännyt seura. Voitto poiki Tapioille 5000 euron palkintorahan.
– Menestys on rakennettu omiin nuoriin urheilijoihin perustuen. Kymmenen vuotta sitten päätettiin, että seura yrittää nostaa kaikki lajiryhmät huipputasolle, aina kävelyistä heittoihin ja juoksuista hyppyihin. Paraurheilijat ehtivät ensimmäisenä jopa voittaa paralympiakultaa. Suunnitelmaan kuului myös palkata vakituista henkilökuntaa ja lisätä koulutusta valmentajille ja toimitsijoille. Nyt työn hedelmiä päästään korjaamaan. Toiminta on ammattimaistunut ja seurahenki elää, sanoo Tapioiden puheenjohtaja Kimmo Oila.
Jäseniä on Espoon Tapioissa on lähes 1800 ja lisenssiurheilijoita eniten Suomessa.
– Kiitos kuluu kaikille urheilijoille, valmentajille, vanhemmille, tukihenkilöille, toimitsijoille, palkatulle henkilökunnalle, seuran johtotehtävissä työskenteleville ja työskennelleille, hiihto- ja soutujaostolle, kollegaseuroille sekä yhteistyökumppaneille, joista seura haluaa erityisesti kiittää Espoon kaupunkia ja Suomen Urheiluliittoa, jotka ovat aina suhtautuneet Tapioihin myötämielisesti. Jos tulevaisuudelta jotain toivoa voisi, niin nuorten tavoitteellisen urheilun sponsoreita kaivataan aina lisää ja talviharjoittelupaikka pitäisi olla myös tulevaisuudessa.
Tapiot kokosi Kalevan Malja -taistossa kauden mittaan 342 pistettä. Turun Urheiluliitto nousi SM-maratonin jälkeen toiseksi pistein 322. Kolmas oli Kalevan Maljan voittoa puolustanut Jyväskylän Kenttäurheilijat, joka kokosi 316 pistettä.
Kalevan Maljasta on kilpailtu vuodesta 1910 alkaen. Henkivakuutusyhtiön henkilökunta luovutti Kalevan Maljan aikanaan kiertopalkinnoksi yleisurheilun Suomen mestaruuskilpailuihin.
Kalevan Malja -kilpailun lopputilanne 2016: 1) Espoon Tapiot 342, 2) Turun Urheiluliitto 322, 3) Jyväskylän Kenttäurheilijat 316, 4) Tampereen Pyrintö 300, 5) Lahden Ahkera 299, 6) Helsingin Kisa-Veikot 248, 7) HIFK 197, 8) Esbo IF 174, 9) Kenttäurheilijat -58 168, 10) Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 155.