Espoon Motonet GP: Etelätalo janoaa voittoa, Mäkelä hakee kovaa tulosta, Kuivisto odottaa vauhtijuoksua

Lassi Etelätalo, Kristiina Mäkelä ja Sara Kuivisto odottavat itseltään vahvaa kilpailua Motonet GP:ssä Espoon Leppävaarassa sunnuntaina.

Etelätalo kohtaa keihäskilpailussa Oliver Helanderin ja Toni Kuuselan, jonka kanssa hän mittelee kolmannesta paikasta Dohan MM-kilpailuihin. Helander palaa Espoossa kilpakentille Kuortaneen juhannuskisojen jälkeisen kylkivaivan aiheuttamalta kilpailutauolta.

– Tarkoitus on pitää yli 80 metrin taso ja voittaa, vaikka Oliver palaa, Toni on mukana ja muutama ulkomaalainenkin. Heitetään niin pitkälle kuin pitää, Etelätalo tuumi GP-kilpailuiden mediatilaisuudessa Espoossa perjantaina.

Pari viikkoa sitten Etelätalo voitti Lappeenrannassa Kalevan kisojen mestaruuden sivallettuaan 84,11. Se avasi viiden vuoden takaisten Zürichin EM-kilpailujen neloselle oven raolleen Dohan MM-kilpailuihin.

– Tutut ja tuntemattomat lähettelivät onnitteluviestejä. Puhelin oli aika tukossa, mutta olen yrittänyt vastata kaikille, Etelätalo muisteli.

Tarjoukseen paikasta Euroopan Superliigassa Etelätalo ei tarttunut. Sen sijaan hän keskittyi Kalevan kisojen jälkeen palautteluun ja kuntoa ylläpitävään treeniin.

– Kyllä kisan jälkeen huomasi, että on heittänyt pari päivää peräkkäin, Etelätalo tunnusti.

 

”Kun tuki on ajoissa maassa, käsikään ei hätäile”

Taisteluun MM-paikasta Etelätalo suhtautuu tyynesti. Hän sanoo, että ”annan itsekin edelleen näyttöjä” ja kertoo tietävänsä, että Kuuselalta voi odottaa pitkää heittoa. Sitä hän odottaa myös itseltään, nyt kun oma heitto on löytänyt uomilleen.

– Pariin edelliskauteen verrattuna juoksuvauhti on tällä kaudella toiminut paremmin. Olen päässyt tuelle vähän kovemmalla vauhdilla ja nopeammin. Silloin ylävartalo ehtii odottaa, että tukijalka on maassa ja pääsen heittämään tukea vastaan, Etelätalo sanoo.

– Ja kun tukijalka tulee maahan tarpeeksi nopeasti, käsikään ei hätäile.

Ulkomaisten heittäjien kärkinimi Espoossa on Gävlen 22-vuotiaiden EM-kilpailujen kakkonen, tällä kaudella 83,42 heittänyt Romanian Alexandru Novac.

 

Mäkelä: Espoosta haetaan kovaa tulosta

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä kimmahtelee Leppävaarassa sikäli kotikentällään, että se on juuri se paikka, missä hän on viime ajat tehnyt pääosan lajiharjoituksista.

Dohan MM-kilpailuihin valmistautuvalle Mäkelälle Espoon kilpailu on viides sydänkesän pitkän harjoitusjakson jälkeen. Pisimmälle tänä kesänä on kantanut Lappeenrannan Kalevan kisoissa myötätuuleen loikittu 14,19. Nyt toiveissa on lentää pidemmälle.

– Espoosta lähden ehdottomasti hakemaan kovaa tulosta. Enää en ole tyytyväinen 14 metriin. Tällä hetkellä on melkein sama millainen hyppy sieltä tulee, ja se leijailee sinne 14 metriin. Mutta nyt haluan kärkitulosta ylöspäin, Mäkelä sanoo.

Keskikesän harjoitustauolta tullessaan Mäkelä totesi, että hypyt kantavat, jos kontaktit ovat riittävän teräviä. Toistaiseksi ne eivät ole Mäkelää tyydyttäneet.

– Nyt on tosi hyvä tilanne siihen nähden, etten ole vielä onnistunut ponnistamaan kertaakaan. Tulokset ovat tehty täysin vauhdinjuoksulla. Eli vauhti toimii, mutta haaste on kontakteissa hyppyalustaan. En saa ”törmättyä” jalkaan, vaikka nyt olisi voimaa ja ominaisuuksia, Mäkelä sanoo.

– Aikaisemmin oma tekniikka on kontakteissa perustunut allesipaisuun, jolla vauhti säilyy nätisti. Mutta jos haluaisi hypätä pitkälle, pitäisi ponnistaa. Eikä tarvitsisi ponnistaa kuin kerran kinkasta alastulossa, ja se olisi heti tosi paljon pidemmällä.

Mäkelän mukaan edellytykset tehokkaisiin ja teräviin kontakteihin ovat olemassa, haaste on saada ne teknisesti onnistumaan.

– Nyt on kauhea into päästä näyttämään, että siellä se on, kun kroppakin tuntuu olevan suht koht kunnossa. Vasemmalla jalalla on aika tiukkaa, kun se ottaa ne kaksi kontaktia. Kun vauhti on kasvanut, isku on kovempi. Jalka on silti ehtinyt palautua kilpailujen jälkeen.

Lajin tilastokärkenä Espooseen lähtee Liettuan Dovilė Kilty. Hän voitti viikonvaihteessa Norjassa Euroopan Ykkösliigassa ennätyksellään 14,28. Mäkelän tämän vuoden paras tulos on jo talvena loikittu Suomen halliennätys 14,38.

 

Kuivisto: Ennätystä tavoitellaan

Sara Kuivisto juoksi viikonvaihteessa Euroopan Superliigassa 800 metrin ennätyksensä 2.01,85 ja seuraavana päivänä 1500 metriä 4.09,25.

Espoossa tarjolla on vauhdikas 800 metriä, jolle kansainvälistä väriä tuovat Beninin Noélie Yarigo (2.00,70), Trinidad & Tobagon Alena Brooks (2.02,60) ja vuoden 2015 maailmanmestari, Valko-Venäjän Maryna Arzamasova (tällä kaudella toistaiseksi 2.02,51).

Juoksua vauhdittaa Valko-Venäjän Volha Nemahai.

– Matkavauhdin pitäisi olla kovempaa kuin Puolassa, eli siinä 59 sekunnin pinnassa, silloin tulee hyvä, Kuivisto sanoo.

Se tarkoittaa, että omaa ennätystä haetaan?

– Ilman muuta, Kuivisto sanoo.

Espoon GP-kilpailu avaa Kuivistolle tiukan viikon mittaisen kilpailuturneen. Hän juoksee tulevana keskiviikkona kovatasoisen 800 metrin startissa Dublinissa ja heti sen jälkeen edessä on viikonvaihteen kaksipäiväinen Ruotsi-ottelu Tukholmassa.

– Irlannissa on hyvä startti, jossa on mahdollisuus juosta mitä vaan. Ja voi olla, että Ruotsi-ottelussakin juostaan tänä vuonna kovilla vauhdeilla, ruotsalaisetkin halunnevat juosta kovaa, Kuivisto arvelee.

 

Hurske, Neziri ja Bogdanoff pika-aidoissa

Vauhtia on luvassa myös naisten 100 metrin aitajuoksussa, jossa kotimaan kärkinimistä ovat mukana Reetta Hurske, Nooralotta Neziri ja Matilda Bogdanoff. Annimari Korte noudattaa valmentajansa ohjetta ja keskittyy harjoittelemaan ennen syyskuista Euroooppa-Yhdysvallat–ottelua.

Espoossa aitoo myös Yhdysvaltain Erica Bougard. Hän juoksi ennätyksensä 12,78 Yhdysvaltain mestaruuskilpailujen seitsenottelussa, jonka hän voitti ennätyksellään ja kesän maailmantilaston kolmostuloksella 6663 pistettä.

Lisäksi mukana ovat Hollannin mestari, tällä kaudella 13,12 juossut Eefje Boons ja Unkarin Gréta Kerekes, jonka kesän paras aika on 12,93. Edellisessä kilpailussaan pari viikkoa sitten Kerekes oli Unkarin mestaruuskilpailuissa toinen ajalla 12,99.

 

Kilpailusta on lähetys Ylen TV2 -kanavalla (18.8.) kello 18.30 alkaen.

Kaikki osallistujat:

https://motonetgp.fi/espoo/osallistujat/

Aikataulu:

https://motonetgp.fi/espoo/aikataulut-ja-paasyliput/

Pidempi ennakkojuttu:

https://motonetgp.fi/espoon-motonet-gp-helander-palaa-kilpailutauolta-hurske-neziri-makela-kuivisto-ja-moro-kovassa-seurassa/