Espoo on yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kilpailujen isäntäkaupunki 2023

Espoo on valittu vuoden 2023 yleisurheilun alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuskilpailuiden isäntäkaupungiksi. Espoossa kilpaillaan 13.-16. heinäkuuta.

EM-kilpailut Espoolle myönsi perjantaina kokoontunut Euroopan yleisurheiluliiton (EA) hallitus. Kilpailuja hakivat Suomen Urheiluliitto (SUL) ja Espoon kaupunki yhteistyössä espoolaisseurojen Esbo IF:n ja Espoon Tapioiden kanssa.

– Todella hieno asia espoolaiselle yleisurheilulle ja lajille koko Suomessa. Suomalaiseen osaamiseen arvokilpailujen järjestäjänä luotetaan, sanoo SUL:n puheenjohtaja Sami Itani.

EM-kilpailut järjestetään Espoon Leppävaaran stadionilla, jossa on aiemmin järjestetty muun muassa Kalevan kisat sekä viime vuosina Motonet GP-sarjan osakilpailu.

– Espoon kisahaun teemat olivat erinomaiset puitteet kilpailemiseen, lyhyet välimatkat joukkueet majoittaviin hotelleihin ja lentokentälle sekä ympäristöystävällisyys, sanoo EM-kilpailujen pääsihteeri Anders Wikholm.

– Ympäristöystävällisyys tarkoittaa, että kuljetuksista alkaen kaikessa tekemisessä pyritään siihen, että toiminta rasittaa mahdollisimman vähän luontoa.

Espoon kaupunki toivottaa kilpailijat tervetulleiksi

Espoon kaupunki on kisaisännyydestään innoissaan.

– Innovatiivisuus, kestävä kehitys ja nuoret ovat Espoon arvoissa keskiössä. Huippu-urheilu on kaupungin tapahtumatarjonnassa yksi vetovoimatekijä. Lisäksi yhteistyö, joka kisojen hakuprosessissa ja järjestämisessä korostuu, on kaupungille tärkeää, sanoo Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.

Edelliset yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kilpailut järjestettiin Gävlessä 2019. Niissä kilpaili noin 1100 urheilijaa 50 eri maasta. Urheilijoiden lisäksi joukkueiden jäseniä oli noin 500.

– Samanlaisia kilpailijamääriä odotellaan myös Espooseen, Wikholm sanoo.

Espoolaisseuroilta EM-kilpailujen läpivieminen edellyttää noin 400 vapaaehtoisen organisaatiota.

– Seurojen merkitys kilpailujen järjestämisessä on keskeinen. Ilman aktiivista Espoo liikkuu seurayhteisöä näin suurten kilpailuiden järjestäminen olisi mahdotonta ja kaupunki tukee seurojen onnistumista parhaalla mahdollisella tavalla. Kumppanuudet ja yhteistyö seurojen kanssa on Espoon urheilun ydin, korostaa liikuntajohtaja Martti Merra.

Suomi on on ensimmäinen maa, joka järjestää yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kilpailut kolmatta kertaa. Kaikkien aikojen ensimmäiset alle 23-vuotiaiden EM-kilpailut järjestettiin Turussa 1997. Toistamiseen alle 23-vuotiaiden EM-titteleistä kilpailtiin Suomessa Tampereella 2013.