Eriksson voitti katukympin Tukholmassa: Hyvä treenijuoksu

Eriksson voitti katukympin Tukholmassa: Hyvä treenijuoksu

Sandra Eriksson viiletti ylivoimaiseen voittoon Tukholmassa 10 kilometrin katukilpailussa ajalla 34.26. Toiseksi Kungsholmen Runt -kilpailussa juoksi ruotsalainen Hanna Lindholm ajalla 35.55.

Erikssonia aika ei täysin tyydyttänyt, vaikka hän juoksi sen käytännössä soolojuoksuna ja vastatuulen kiusaamana.

– Tuntui aika hyvältä, mutta kun juoksin melkein koko matkan yksin, motivaatio ei ollut niin korkea, joten juoksin vain sitä vauhtia, joka tuntui hyvältä. Siksi aika oli paljon huonompi kuin olisin halunnut, mutta hyvä treenijuoksu silti, Eriksson totesi.

Katukympin Eriksson juossut on parhaimmillaan 33.27 pari vuotta sitten. Eriksson ei ole sunnuntaina mukana Vöyrin SM-maastoissa. Hän keskittyy nyt virittelemään kuntoaan 20. toukokuuta Ostravassa käytävään Golden Spike -kilpailuun, jossa hän avaa ratajuoksukautensa.

Tuloksia