EM-maastoreitti vaatii kuntoa ja taktista silmää, Blomqvist: Alusta pitää mennä kovaa, että saa hyvän paikan

Maastojuoksun sunnuntaisten EM-kisoje rata vaatii kovaa kuntoa, mutta myös taktista silmää. Portugalissa Lissabonin Bela Vista -puistossa juostaan pääosin 1500 metrin mittaisella radalla, jossa riittää mutkia ja mäkiä.

– Rata vaikutti hyvältä. Siinä on paljon mäkiä, joten juoksusta tulee rankka. Rata on myös paikoin aika kapea. Luulen, että heti alusta täytyy mennä aika kovaa, että saa hyvän paikan. Ylikovaa ei kuitenkaan saa mennä. Sitten ei jaksa lopussa, Nathalie Blomqvist sanoo.

Blomqvist juoksi aiemmin syksyllä Vierumäellä PM-maastoissa alle 19-vuotiaiden sarjassa kolmanneksi. EM-maastojen vastaavan sarjan 4 kilometrin (4225 m) kilpailussa vastus on tuntuvasti kovempi. Mukana ovat viime kesän 19-vuotiaiden EM-kisojen 5000 metrin kärkikaksikko Slovenian Klara Lukan ja Italian Nadia Battocletti, joka puolustaa maastomestaruutta.

Ilmoittautuneiden joukossa ovat myös 19-vuotiaiden EM-kisojen 3000 metrin kärkikaksikko: Puolan Zofia Dudek ja Portugalin Mariana Machado ja samaisten EM-kisojen estejuoksun saksalainen mestari Paula Schneiders.

Blomqvist oli kesällä Boråsissa 19-vuotiaiden EM-kisojen 3000 metrillä neljäs ja lähtee sunnuntain kilpailuun luottavaisena. Hän kilpailee syksyn maastojuoksukaudella nyt ensimmäistä kertaa.

– Olen ollut terveenä ja treenannut hyvin, joten hyvällä fiiliksellä lähden juoksemaan, Blomqvist sanoo.

Virlander: Kaikki hyvässä vireessä

Samanlaisin ajatuksin reitille lähtee myös Antti Ihamäki, joka oli PM-maastoissa miesten kilpailussa seitsemäs. Nyt hän juoksee 22-vuotiaiden 8 kilometriä (8225 m), jonka suosikki on kolmatta mestaruutta jahtaa Ranskan Jimmy Gressier.

– Kunto on hyvä. Reitti on mäkinen ja mutkainen, ja kun nuorten sarjat ovat edellä, se mennee vähän mutaiseksi ja pehmeäksi, joten se voi hyvin sopia minulle. Luottavaisin mielin lähden kisaan, Ihamäki sanoi.

Suomen joukkueenjohtajan Rami Virlanderin mukana koko kahdeksan juoksijan joukkue lähtee kisaan hyvässä vireessä.

– Nyt on aurinkoinen sää ja radalla oli paikoin pikkuisen mutaista, mutta tässä voi olla sateita tulossa, joten rata saattaa mennä mutaisemmaksi, Virlander arvioi.

Maastojuoksun EM-kisoista on  sunnuntaina lähetys Ylen TV2-kanavalla kello 18.20. Yle Areenassa kisoja seurataan kello 11.55 alkaen.

Suomen joukkue EM-maastoissa

Suomen joukkue maastojuoksun EM-kisoissa Portugalin Lissabonissa 8. joulukuuta:

19-vuotiaat: Nathalie Blomqvist IK Falken, Heljä-Viivi Unkila Turun Urheiluliitto, Janette Vänttinen Porvoon Urheilijat, Pinja Kotinurmi Lahden Ahkera.

Miehet, 22-vuotiaat: Antti Ihamäki Alajärven Ankkurit.

19-vuotiaat: Mika Kotiranta Joensuun Kataja, Leevi Keronen Lempäälän Kisa Yleisurheilu, Oskari Kangasniemi Ikaalisten Urheilijat.

Osallistujat