EM-kisat tänään: Kahdeksan suomalaista stadionlajeissa

EM-kisat tänään: Kahdeksan suomalaista stadionlajeissa

Kestävyysjuoksija Arttu Vattulainen ja kahden päivän uurastuksen aloittava kymmenottelija Elmo Savola ovat tiistaina Berliinin EM-kisojen suomalaisfinalistit kävelijöiden ohella. 

Vattulainen juoksee kello 21.20 Suomen aikaan 10 000 metriä. Taktiikkana ottaa hellesäässä kropasta kaikki irti sopivalla taktiikalla.

– Lämmin keli tuo juoksuun oman mausteensa. Tavoite on rakentaa fiksu, nousujohteinen juoksu. Jos se onnistuu, pystyn juoksun loppupuolella napsimaan päänahkoja, Vattulainen arvioi.

– Käytännössä se tarkoittaa, että puolimatkaan pitää mennä vauhtia, joka tulee aika helposti. Ennen kisaa on myös syytä käyttää jäähdytysliiviä.

EM-joukkueen kestävyysjuoksuvalmentaja Jukka Keskisalo povaa Berliinin olympiastadionille eurooppalaisittain hyvävauhtista 10 000 metrin kilpailu.

– EM-kisavuosi näkyy siinä, että 10 000 metriä on juostu paljon ja se kiinnostaa. Euroopan cupin kympin, jossa Arttu juoksi ennätyksensä 28.48,43, koko kärkitrio on mukana. He ovat kisan kärkinimiä, kuten Turkin kolmikko. Espanjan Adel Mechaal voi olla kova, jos ratkaisu menee loppukiriin Keskisalo sanoo.

Lontoon eurocupin voitti Saksan Richard Ringer ajalla 27.36,52 ennen Ranskan Morad Amdounia ja Italian nuorta Yemaneberhan Crippaa. Turkin kenialaistaustaisen trion nimekkäin juoksija on kaksi 10 000 metrin EM-titteliä voittanut Polat Kempoi Afrikan.

Vattulaiselle EM-kisajuoksu on askel uralla eteenpäin ja palkinto onnistuneesta harjoituskaudesta, joka on sujunut ilman terveysongelmia.

– Syksyn suunnitelmissa on ehkä kokeilla maratonia Tokion 2020 olympiakisoja silmällä pitäen. Ratajuoksusta ei kuitenkaan ole tarkoitus luopua, Vattulainen sanoo. 

Savola: Aikatauluttaminen tärkeää

Savola nappasi viime kesän 22-vuotiaiden EM-kisojen kymmenottelun pronssin ennätyksellään 7956 pistettä. Se rikkoi Berliinin EM-kisojen tulosrajan ja toi rauhan keskittyä Berliinin EM-kilpailuun, joka alkaa tiistaina ankarassa hellessäässä.

Pitkäksi venyvien kilpailupäivien tarkka suunnittelu on Savolan mukaan avain onnistumiseen. 

– Ottelu alkaa aamulla puoli kymmeneltä ja loppuu illalla puoli kymmeneltä. Se on aika pitkä työpäivä. Siksi on suunniteltu tarkkaan missä välissä tankataan, Savola sanoo.

Savola on kuluvan kauden harjoittelussaan painottanut nopeutta ja heittolajeja. Hän on luottavainen, vaikka keväällä Götzisin ottelun pilanneen lähentäjävaivan takia hän ei kauden mittaan ole täyttä kymmenottelua vienyt läpi.

– Kalevan kisojen kymmenottelussa halusin otella ensimmäisen päivän nähdäkseni missä mennään. Olin kohtuullisen tyytyväinen pisteisiin (3960), mutten suoritustasoon. Toisen päivän lajeihin minulla on kova luotto. Ne ovat menneet hyvin eteenpäin, Savola sanoo.

Murto ja Nikkanen hioivat juoksunopeutta

Seiväshyppääjä Wilma Murto ei ole antanut pienen flunssan ja sen jälkitautina tulleen poskiontelotulehduksen vaikuttaa EM-kisoihin valmistautumiseen.

– Yksi treeni jätettiin sen takia tekemättä, ihan varmuuden vuoksi, Murto sanoo.

Murto kuten EM-joukkuetoverinsa Minna Nikkanen on keskittynyt EM-kisojen viimeistelyharjoituksissa juoksemiseen.

– Molempien kanssa on yritetty saada hieman juoksunopeutta lisää. Se on seiväshypyn energian lähde, Murron ja Nikkasen valmentaja Jarno Koivunen muistuttaa.

Seiväshypyn EM-karsintakilpailu hypätään tiistai-iltana hellessäässä. Karsintaraja on 445. Sen Nikkanen meni hallikaudella. Kesän ulkoratakisojen paras on Kalevan kisoissa ylittynyt 435. Murto puolestaan ylitti Kalevan kisoissa kesän kotimaisen kärkituloksen 460.

– Olen tehnyt hyviä treenejä viimeiset pari viikkoa. Karsintarajan 445 on tiistaina tehtävissä, vaikka aika harvoin karsintarajaa on arvokisojen tarvinnut hypätä, Murto sanoo.

Nikkanen on saanut Kalevan kisojen aikaan juoksemista kiusanneen jalan iskiastyyppisen vaivan kuriin. Valmistautuminen EM-kisoihin on sujunut ilman takkuja.

– Pääsin aika nopeasti kiinni treeneihin. Puolitoista viikkoa olen voinut juosta täysillä ja eikä jalassa ole ollut mitään kiristyksiä. Finaaliin vaaditaan sinne 445:n huitteille menevä hyppy. Sitä lähden karsintaan hyppäämään, Nikkanen sanoo.

Raitanen: Pitää taistella erässä viiden joukkoon

Topi Raitainen on luvannut ajaa viiksensä, kun 8.30 rikkoutuu 3000 metrin esteissä. EM-kisojen alkuerissä hänen tuskin tarvitsee aivan sitä vauhtia juosta, mutta ykköserässä viiden parhaan joukkoon, eli suoraan finaalipaikkaan ei juosta puolivaloilla.

– Aika lähelle ennätysjuoksun se vaatii ja se pitää tulla vielä hyvällä loppukirillä. Minun pitää ehdottomasti taistella sijoituksista viiden joukossa, ettei tarvitse odotella toista erää, ja pääseekö finaaliin aikojen perusteella, Raitanen sanoo.

Joensuussa juostu oma este-ennätys 8.31,91 ja hiljattain Lapinlahdella syntynyt 1500 metrin ennätys 3.41,88 kertovat, että kunnonajoitus on onnistunut.

– Joensuu oli tärkeä estekisa ja se meni hyvin. Lapinlahden haettiin ja saatiin alimatkan kautta hyvää virettä. Nyt on edessä kolmas, tärkeä startti. Kaikki mennyt nousujohteisesti ja suunnitelmien mukaan, joten eiköhän se jatku samalla tavalla.

Kuivisto alkueriin kovalla asenteella

Ari Suhosen valmentama Sara Kuivisto starttaa EM-kisojen 800 metrille yhtä valoisissa tunnelmissa kuin Raitanen esteiden alkueriin. Heinäkuisen Eltahamin ja Kalevan kisojen 800 metrin ennätysjuoksut 2.02,94 ja 2.02,14 kertoivat, että hyvän harjoituskauden treenit ovat jalostuneet kilpailuvauhdiksi.

– Kalevan kisojen jälkeen olen tehnyt hyviä harjoituksia. Kaikki treenit menivät hyvin. En mikä olisi voinut mennä paremmin, Kuivisto sanoo.

Välieräpaikka 800 metrin alkueristä vaatii Kuivistolta kuitenkin hyvää onnistumista.

– Sinne pitää mennä kovalla asenteella. Siihen pitää suhtautua kuin finaaliin. Sinne ei mennä katsomaan ja kokeilemaan. Vaikka tämä on minulle uran ensimmäinen arvokisajuoksu, kesän kansainväliset kilpailut ovat auttamaan ja opettaneet. Tuntuu, että hanskaan tämän homman, Kuivisto sanoo.

Luottavainen on Suhonenkin.

– Sara on hyvä kilpailija ja se auttaa tällaisissa kisoissa, Suhonen muistuttaa.

Lehikoinen: Hyvä ja rento alku tärkein

Aituri Viivi Lehikoiselle EM-kilpailut ovat kauden toiset arvokisat. Hän juoksi nuorten MM-kisoissa välieriin ja pudotti sitten Kalevan kisoissa kauden parhaansa lukemiin 57,26. Latautuminen noiden kisojen jälkeen EM-kisoihin ei ole ollut vaikeaa.

– Ei se ole vaikeaa, kun ei ole vielä tullut huippujuoksua, eikä omaa ennätystä. Olisi ollut paljon vaikeampia latautua tänne, jos nuorten MM-kisat olisivat menneet yli odotusten tai jos olisi tullut ennätys, Lehikoinen sanoo.

Keskiviikkona Lehikoinen juoksee toisessa alkuerässä ja on kahdeksannella radalla. Välieriin etenee erien kolme parasta ja kolme aikojen perusteella.

– Uskon, että vire on hyvä. Olen tehnyt hyvän valmistautumisen. Treenit ovat menneet hyvin. Samoin Laitilassa 22-vuotiaiden SM-kisoissa juostu sileä 400 metriä (54,56), Lehikoinen sanoo.

– Hyvän ajan kannalta tärkeintä on saada juoksuun hyvä ja rento alku, sitten loppukin tulee hyvin, kuten Kalevan kisoissa. Lähden liikkeelle 15 askeleen rytmillä. Kahdeksannella radalla, kun juoksee, saa rauhassa lähteä tekemään omaa juoksua.

Mäkitörmä: Tärkeintä on saada jalat virkeiksi

Senja Mäkitörmä tavoittelee naisten kuulan karsinnasta nappityöntöä. Karsintaraja 17,20 lienee hänelle vielä liikaa, mutta 16,80:n tuntumaan tuleva työntö on mahdollinen ja sellaisella voisi finaalipaikka aueta.

Mäkitörmältä noille lukemille pääsy vaatisi samanlaista huippuonnistumista kuin Kalevan kisoissa, jossa hän työnsi 16,95.

– Kalevan kisojen työntöä olen katsonut videolta, vaikkei se videolla näy, kuinka hyvin sain paineet kuulaan. Samanlaista työntöä haetaan nyt, Mäkitörmä sanoo.;

– Tärkeintä on saada jalat virkeiksi, kroppa hereille ja tuki oikeaan paikkaan, Mäkitörmä luettelee onnistuneen karsinatyönnön aineksia.

Ylen lähetysajat

Tiistai 7.8.

Klo 9.25 TV2 ja Yle Areena (iltasessio klo 19.00)

klo 9.30 Yle Puhe

EM-kilpailun aikataulu (ajat Suomen aikoja)

Tiistai 7.8.

09.35 50km kävely, miehet & naiset lk
10.30 100m, 10-ottelu
10.40 Kiekko, miehet kars.
11.00 400m aidat, naiset alkuerät
11.10 Kuula, naiset kars.
11.30 Pituushyppy, 10-ottelu
11.35 400m aidat, miehet alkuerät
12.05 800m, naiset kars.
12.10 Kiekko, miehet kars.
12.40 3000m esteet, miehet alkuerät
12.50 Kuula, 10-ottelu
19.30 Korkeushyppy, 10-ottelu
19.45 Moukari, miehet lk
20.05 100m , naiset välierä
20.05 Seiväshyppy, naiset kars.
20.30 100m , miehet välierä
20.55 400m aidat, miehet välierä
21.20 10 000m, miehet lk
21.33 Kuula, miehet lk
22.00 400m, 10-ottelu
22.30 100m , naiset lk
22.50 100m , miehet lk

Livetulokset