EM-kisat kokosivat Leppävaaran stadionille 14 000 katsojaa – Lammi ja Pirkola: Hyvä tunnelma ja suomalaismenestys sykähdyttivät

Katsojamäärät, hyvä tunnelma ja suomalaisten urheilijoiden menestys Espoon Leppävaaran stadionilla käydyissä yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisojen sykähdyttivät. Hyvän mielen kilpailut jättivät myös EM-kisojen järjestelyorganisaatiolle.

– Katsojamäärä oli positiivinen yllätys. Perjantain ja lauantai olivat loppuunmyytyjä ja katsomot täyttyivät hyvällä prosentilla myös torstaina ja sunnuntaina, sanoo EM-kisojen pääsihteeri Hanne Pirkola.

Pirkolan mukaan kaikkien kisapäivien yhteinen katsojamäärä oli noin 14 000, mikä ylitti odotukset.

– Mitään tarkkaa katsojatavoitetta ei ollut. Tavoite oli, että katsomot ovat täynnä. 10 000 katsojan luvusta puhuttiin, ja sen yli mentiin.

Pirkolan mukaan tarkemmat talousluvut saadaan vasta kisojen jälkeen, kun kaikki toteutuneet kuluerät ovat tiedossa.

– Taloudenkin osalta voi sanoa, että hyvä lipunmyynti on auttanut, Pirkola sanoo.

Yleisömäärä ja suomalaismenestyksen kuorruttama tunnelma jättivät hyvän mieleen Espoon nuorten EM-kisoja rakentaneille kilpailunjohtaja Harri Lammille ja pääsihteeri Hanne Pirkolalle.

Lammi: Leppävaaran stadion on hyvä kilpailupaikka

Kilpailujohtaja Harri Lammin rooli EM-kisojen järjestelyissä ei rajoittunut vain kilpailutoiminnan johtamiseen ja organisoimiseen, hän oli vahvasti mukana koko onnistuneen tapahtumakokonaisuuden synnyttämisessä.

– Nyt on rauhallinen mieli, mutta täytyy myöntää, että alkuviikosta yöunet jäivät lyhyiksi, kun tuli mieleen, että onkohan tämä ja tämä asia hoidosta, Lammi totesi sunnuntaina.

– Saatiin kuitenkin aikaiseksi hyvätasoiset kilpailut, joissa urheilijat ja katsojat viihtyivät. Leppävaaran stadion on hyvä kilpailupaikka. Katsojat ovat lähellä urheilijoita.

Perjantain menestys meinasi viedä Lammilta yöunet

Lammin mukaan kilpailutoiminnan järjestelyt onnistuivat, eikä perjantain lyhyt, mutta rankka sade aiheuttanut lopulta muuta kuin seiväshypyn karsintakilpailun siirron lauantaiaamuun.

– Kieltämättä itselleni tuli silloin takauma Helsingin sateisista MM-kisoista 2005, joissa olin tuomarina, ettei vaan tästä tule samanlaista, mutta nähtiin Euroopan yleisurheiluliiton delegaattien kanssa näkemään sadetutkasta, ettei pidempää sadetta tule, ja kun Suomen kesäilta on pitkä ja valoisa, voitin kisaa vetää pidemmälle iltaan.

Espoon EM-kisoissa urheili noin 1100 urheilijaa 40 eri maasta.

– Suomalaisten hyvä menestys oli mukava yllätys, varsinkin viiden mitalin perjantai. Silloin ei meinannut tulla uni silmään, olin niin innoissani, Lammi tunnusti.

Pirkola kiitteli vapaaehtoisia: Oi hyvä, tekemisen meininki

Espoon kisojen läpivienti olisi ollut liki mahdotonta, jos Kameleontten-halli ei olisi valmistunut keväällä. Halli tarjosi tilat urheilijoiden verryttelylle ja monille muille asioille, kuten akkreditoinnille ja vapaaehtoisten tiloille.

– Halli oli elinehto kisajärjestelyille. Tiedettiin, että tarvitaan paljon sisätiloja, Lammi sanoo.

Kisojen järjestelyt eivät olisi onnistuneet myöskään ilman noin 500 vapaaehtoista, joiden hankintaa koordinoi Anu Flink.

– Kisoista on jäänyt vahvasti mieleen hyvä, tekemisen meininki staffin ja vapaaehtoisten kesken. Aina kun tekijää tarvittiin, sellainen on löytyi.