Ella Junnila hyppäsi Tukholmassa Suomen ennätyksen!

Suomalaiset yleisurheilijat ovat avanneet hallikauden loistavasti. Suomen ennätys murskautui tällä kertaa Tukholman Sätra-hallissa, kun Tampereen Pyrinnön Ella Junnila ylitti korkeushypyssä 192 senttiä.

Junnila hyppäsi SE:n heti kauden ensimmäisessä kilpailussaan ja voitti tukun Ruotsin maajoukkuehyppääjiä. Toiseksi sijoittuneen Sofie Skoogin tulos oli 184.

Junnila paransi sentin aiempaa sisäratojen SE:tä 191, joka oli Linda Sandblomin nimissä.

– Ei mitään dramaattista tässä kilpailussa. Harjoitushypyt ennen kilpailua ja päätin aloittaa korkeudesta 181. Se ensimmäisellä yli, kuten muutkin korkeudet 192:een asti. 196 tippui kolmesti, Junnila totesi Tokion olympiarajasta.

– Noihin 196:n yrityksiin olin ihan tyytyväinen. Hyppääminen oli tasaista suorittamista. Oli hyvä luottamus omaan hyppyyn.

Junnilalle Tukholman kilpailun voittotulos oli pieni yllätys.

– Koin ennen kilpailua olevani kunnossa ja hyppy on ollut hyvässä muodossa jo viime kuukauden. Arvelin, että pystyn 190:n nurkille, mutten ajatellut ihan 192:ta, Junnila sanoi.

– Kilpailun alusviikko oli vähän hatara, kun muutto Tampereella tuli viime viikolla vähän pahaan paikkaan ja jalat väsähtivät. Sen kanssa tehtiin töitä ja jalat saatiin suorituskuntoon.

Junnilalla on nyt nimissään Suomen ennätykset sekä ulkona että hallissa tuloksin 195 ja 192.

Tätä mieltä olivat urheiijatSandra Eriksson voitti 1500 metriä

Moninkertainen Suomen mestari ja Suomen ennätysjuoksija Sandra Eriksson juoksi Tukholmassa ensimmäisen ratakilpailunsa sitten kesän 2018.

Erikssonin suoritus oli lupaava, sillä hän voitti naisten 1500 metriä loppukirissä selvästi ennen maajoukkuetason ruotsalaisia ajalla 4.22,18.

Eriksson asuu nykyisin Ruotsissa ja edustaa paikallisissa kilpailuissa Spårvägens FK:ta. Suomessa kilpaillessaan hänen seuranaan on IK Falken Pedersörestä.

 

TUKHOLMA, Sätra (SWE) 6.2.2021

Naiset,

1500 m: 1) Sandra Eriksson 32 Suomi (PedersFa) 4.22,18 (come-back, ed. ratakilp. 31.8.2018).

Korkeus: 1) Ella Junnila Suomi (TP) 192 (SE, ent. 191 Linda Sandblom 2017).