Elina Kinnunen sivalsi Pajulahdessa 22-vuotiaiden halliennätyksen: ”Se oli rentoa tekemistä” – VIDEO

Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Elina Kinnunen voitti Pajulahti-hallissa Lahden Nastolassa käydyn keihäänheittokilpailun tuloksella 55,34, joka on Suomen halliennätys 22-vuotiaiden ikäluokassa. Aiempi ennätys oli Jelena Jaakkolan 54,60.

– Heti kilpailun alussa oli hyvä kisafiilis ja kilpailu lähti hyvin 50-metrisellä käyntiin. Sitten toinen heitto kantoi reilut 52 metriä ja kolmannella tuli tuo pisin. Se oli vähän yllätys. En oikein osannut odottaa kilpailusta mitään, Kinnunen kertoi.

Ennätysheitto jäi vain seitsemän senttiä Kinnusen ulkokenttien ennätyksestä.

– Tuo heitto oli aika rentoa tekemistä. Vauhti kulki ja sain heittoon tehoa, vaikka tuolla heittopaikalla vauhtijuoksussa piti vähän kikkailla. Ihan täyttä vauhtia siinä ei pystynyt käyttämään, Kinnunen sanoi.

Kinnusen viime kautta kiusasivat heittokäden takakapselin kireydestä johtuneet ongelmat. Ne on saatu kuriin ja Tuomas Laaksosen valmentamalla heittäjällä on takanaan hyvä harjoituskausi.

– Nyt on edessä vähän kevyempi treeniviikko, mutta sen jälkeen aletaan taas painaa duunia kohti kesää, Kinnunen sanoi.

Toiseksi kilpailussa heitti Lahden Ahkeran Jenni Kangas tuloksella 52,83. Neljänneksi kilpailussa sijoittunut HIFK:n Vivian Suominen, 17, heitti halliennätyksensä 50,70, jolla hän menee 19-vuotiaiden kaikkien aikojen hallitilastossa neljänneksi.

LAHTI, Pajulahti 5.3.2021 Naisten keihäskilpailu

Naiset,

Keihäs: 1) Elina Kinnunen UKK 55,34 (kkk & ka-4 & 22-v. SE, ent. 54,63 Jelena Jaakkola 2010), 2) Jenni Kangas LA 52,83 (ka-9), 3) Jatta-Mari Jääskeläinen TuUL 51,39, 4) Vivian Suominen HIFK 50,70 (19-v. ka-4), 5) Heidi Nokelainen JoKa 50,52, 6) Siiri Elomaa TP 50,01 (19-v. ka-8), 7) Emilia Karell SjuIF 47,59. – Kinnunen (50,30, 52,78, 55,34, x, x, x).