Eero Ahola työnsi nelimaaottelussa 19-vuotiaiden Suomen ennätyksen

Eero Ahola työnsi nelimaaottelussa 19-vuotiaiden Suomen ennätyksen

Porin Yleisurheilun Eero Ahola työnsi kuulaa junioreiden Suomen ennätyksen 19-vuotiaiden Pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa Hvidovren kunnassa, Kööpenhaminan metropolialueella. Suomi voitti neitosten Pohjoismaisen maaottelun ja sijoittui nuorukaisten maaottelussa toiseksi Norjan jälkeen.

Ahola paransi omaa ennätystään 19,90 hurjasti toista metriä tulokseen 21,09. Samalla koheni Mika Vasaran jo 16 vuotta sitten työntämä Suomen ennätyskin peräti 59 senttiä.

19-vuotiaiden tämän vuoden maailmantilastossa Aholan tulos on viidenneksi paras. Kuulan paino tässä ikäluokassa on kuusi kiloa. Tuoretta ennätysmiestä valmentaa oma isä Jarkko Ahola.

– Kaksi viikkoa on ollut hyvä fiilis. Jo SM-kilpailuissa Laitilassa viimeisen kierroksen onnistuneen työnnön jälkeen tiesin, että pitkä työntö on tuloillaan. Tätä olen odottanut. Jalat toimivat tänään.

Suomen joukkue onnistui toisena kilpailupäivänä erinomaisesti. Naisjuniorit nousivat avauspäivän jälkeiseltä kolmannelta tilalta maaotteluvoittoon ja miesjuniorit neljänneltä tilalta toiseksi.

Molempien sarjojen pisteet yhteenlaskien Suomi oli Pohjolan paras maa kuusi pistettä edellä Norjaa. Ruotsi hävisi Suomelle roimasti 43 pistettä sekä Tanskan ja Islannin yhdistetty joukkue jo toistasataa pistettä.

 

Suomen nuorukaiset voittivat kuusi mestaruutta kymmenestä

Sunnuntaina kilpailtiin kymmenen miesten ja kymmenen naisten lajia, joista mainiosti onnistunut Suomen joukkue voitti yli puolet.

5000 metrin ratakävelyssä Vantaan Kenttäurheilijat -58:n Joni Hava ja Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Jaakko Määttänen ohittivat kaikki vastustajansa kierroksella ja saavuttivat ylivoimaisen kaksoisvoiton ajoin 21.48,51 ja 22.16,72.

– Alku sujui suunnitellusti, mutta sitten vauhti putosi. Tärkeintä kuitenkin olivat maaottelussa täydet pisteet, tuore Pohjolan mestari Hava kertoi.

Kaksoisvoittoon ylsivät myös Janakkalan Janan Iikka Alingué ja Lapin Lukon Aaro Davidila nuorukaisten kolmiloikassa tuloksin 15,24 ja 15,13. Muiden maiden hyppääjät jäivät 14 metrin tuloksiin.

– Keskiviikkona teloin harjoituksissa vähän nilkkaani, joten päätin panostaa ensimmäiseen kierrokseen, jotta voi sitten tarvittaessa jättää hyppyjä väliin. Hienoa, että sain uusittua viime vuoden mestaruuden, Alingué kertoi.

Toisen polven maajoukkuejuoksija Wilho Hautala Lahden Ahkerasta kiri 3000 metrin estejuoksun Pohjolan mestariksi ja Kuusankosken Urheiluseuran Niklas Heikkilä kiri 1500 metrillä kolmanneksi kahden norjalaisen jälkeen.

Kankaanpään seudun Leiskun Teemu Narvi hallitsi keihäänheittoa. Hänen kaikki kuusi heittoaan olisivat oikeuttaneet kultamitaliin. Narvin pisin kaari kantoi 74,64 ja hopeamitalimies hävisi lähes kymmenen metriä.

Suomi voitti Pohjolan mestaruuden myös tasaväkisessä ja jännittävässä 4×400 metrin viestinjuoksussa. Tommi Mäkisen, Niko Viljolan, Lauri Eerolan ja Elias Tuomisen voittoaika oli 3.17,91. Norjan viestijoukkue venyi toiseksi ennen Ruotsia, mikä ratkaisi maaotteluvoiton Norjan hyväksi niukalla kahden pisteen erolla.

 

Suomen neitoset voittivat viisi mestaruutta kymmenestä

Helsingin IFK:n Nea Mattila juoksi ratakierroksen kolmoismestariksi voittamalla lauantaina 400 metriä ilman aitoja ja sunnuntaina aitojen kera. Hänen voittoaikansa sunnuntain aitajuoksussa oli 59,61.

Lisäksi Mattila juoksi Suomen joukkueen toisen osuuden PM-kilpailut päättäneessä 4×400 metrin viestinjuoksussa. Suomen viestiä veivät lisäksi Viola Westling, Wilma Lassfolk ja Mette Baas. Voittoaika oli 3.44,22.

Yhden kilpailuiden parhaista tuloksista teki Esbo IF:n Saga Andersson, joka voitti neitosten seiväshypyn ylivoimaisesti 39 sentin erolla seuraavaan kilpailijaan tuloksella 430. Andersson yritti myös kolmesti uutta ennätyskorkeuttaan 443.

Päivän ylivoimaisin mestari oli kuitenkin Lapuan Virkiän Anniina Kivimäki, joka jätti 5000 metrin kävelyssä seuraavaa naisten sarjan kilpailijaa lähes neljä minuuttia. Kivimäen voittoaika oli 23.57,30, millä hän kukisti myös muiden Pohjoismaiden miesten sarjan edustajat.

– Olen todella tyytyväinen päivän tulokseen. Kävelin yhdessä kolmanneksi sijoittuneen mieskävelijän kanssa, mutta hänpä putosi vauhdista. Salainen tavoite toteutui, kun otimme Suomelle ”kolmoisvoiton”, Kivimäki iloitsi.

Forssan Salaman Astrid Snäll voitti neitosten 3000 metrin estejuoksun uudella komealla ennätyksellään 10.12,06. Salla Laukkanen Lahden Ahkerasta palkittiin saman lajin pronssimitalilla.

Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Saara Hakanen hävisi kolmiloikan mestaruuden vain sentin erolla Ruotsin Fatima Konélle. Molemmat hyppäsivät parhaat tuloksensa 12,73 ja 12,72 viimeisellä yrityksellään.

Hankasalmen Hangan Roosa Ylönen ja Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Elina Kinnunen nousivat keihäänheiton viimeisen kierroksen kiskaisuillaan hopea- ja pronssimitalikorokkeelle tuloksin 50,24 ja 49,60.

Kiuruveden Urheilijoiden Sara Francis hylättiin lauantaina 100 metrillä, mutta ylsi sunnuntaina kolmanneksi 200 metrillä ajallaan 24,19. Molemmat matkat voitti ylivoimaisesti islantilainen Gudbjørg Jóna Bjarnadóttir mainioin tuloksin 11,47 ja 23,49.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

HVIDOVRE (DEN) 12.8.2018 19-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailut & nelimaaottelu, 2. päivä

Pisteet: Suomi 384 – Norja 378 – Ruotsi 341 – Tanska/Islanti 272.

M19,

Pisteet: Norja 196 – Suomi 194 – Ruotsi 182 – Tanska/Islanti 120.

200 m (2,0 m/s): 1) Tazana Kamanga-Dyrbak Tanska 20,99 … 5) Tommi Mäkinen Suomi 21,81, 7) Antti Tuomela Suomi 22,37.

1500 m: 1) Sondre Juven Norja 3.56,57 … 3) Niklas Heikkilä Suomi 3.58,10, 6) Janne Kanerva Suomi 4.00,29.

3000 m ej: 1) Wilho Hautala Suomi 9.32,56 … 7) Niklas Heikkilä Suomi 10.09,47.

400 m aj: 1) Andreas Haara Bakketun Norja 53,16 … 4) Vesa Kittilä Suomi 54,30, 5) Anton Tallbacka Suomi 54,40.

5000 m kävely: 1) Joni Hava Suomi 21.48,51, 2) Jaakko Määttänen Suomi 22.16,72.

Korkeus: 1) Simon Wiklund Ruotsi 205 … 4) Daniel Kosonen Suomi 202, 8) Tarmo Savola Suomi 190.

3-loikka: 1) Iikka Alingué Suomi 15,24 (4,1 m/s), 2) Aaro Davidila 15,13 (3,8), myös 14,74 (1,9).

Kuula (6 kg): 1) Eero Ahola Suomi 21,09 (19-v. SE, ent. 20,50 Mika Vasara 1992), 2) Patrik Lindstedt Ruotsi 17,34 … 6) Ville Halonen Suomi 15,33. – Ahola: (19,56, x, x, 21,09, 19,75, x).

Keihäs: 1) Teemu Narvi Suomi 74,64 … 3) Tino Mäkelä Suomi 64,88.

4×400 m: 1) Suomi 3.17,91 (Tommi Mäkinen, Niko Viljola, Lauri Eerola, Elias Tuominen)

N19,

Pisteet: Suomi 190 – Norja 182 – Ruotsi 159 – Tanska/Islanti 152.

200 m (3,1 m/s): 1) Gudbjørg Jóna Bjarnadóttir Islanti 23,49 … 3) Sara Francis Suomi 24,19, 5) Mette Baas Suomi 24,37.

1500 m: 1) Anna Mark Helwigh Tanska 4.46,42 … 4) Veera Perälä Tanska 4.52,21, 7) Katri Gauriloff Suomi 4.53,58.

3000 m ej: 1) Astrid Snäll Suomi 10.12,06 … 3) Salla Laukkanen Suomi 10.39,84.

400 m aj: 1) Nea Mattila Suomi 59,61 … 4) Viola Westling Suomi 62,88.

5000 m kävely: 1) Anniina Kivimäki Suomi 23.57,30 … 3) Peppi Ahponen Suomi 27.51,71.

Seiväs: 1) Saga Andersson Suomi 430 … 8) Tuuli Kujala Suomi 321.

3-loikka: 1) Fatima Koné Ruotsi 12,72 (3,6 m/s), 2) Saara Hakanen Suomi 12,71 (2,4) … 6) Janita Leppäranta Suomi 11,96 (2,5).

Moukari: 1) Lise-Lotte Jepsen Tanska 59,05, 2) Kiira Väänänen Suomi 56,22 … 7) Kaisu Eskelinen Suomi 46,99.

Keihäs: 1) Kaja Mørch Pettersen Norja 55,48, 2) Roosa Ylönen Suomi 50,24, 3) Elina Kinnunen Suomi 49,60.

4×400 m: 1) Suomi 3.44,22 (Viola Westling, Nea Mattila, Wilma Lassfolk, Mette Baas).

Oheislajit (maaott. ulkop.):

100 m (3,7 m/s): 1) Alina Strömberg Suomi 11,97.

LIVE-Tulospalvelu: