Eemil Porvari viimeisellä heitolla keihäsmestariksi ja viimeisellä hypyllä kolmiloikkamestariksi – Aada Aho aitoi loistoajan 58,91

16- ja 17-vuotiaiden SM-kilpailuiden kolmantena päivänä Pedersöressä teki Hartolan Voiman moniottelija Eemil Porvari ainutlaatuisen uroteon voittamalla samana iltana sekä keihäänheiton että kolmiloikan mestaruudet. Molemmissa lajeissa hän nousi mestariksi viimeisellä yrityksellään.

17-vuotiaiden poikien keihäänheitto oli tuloksiltaan korkeatasoinen ja kilpailuna jännittävä. Eemil Porvari oli ennen viimeistä yritystään neljäntenä tuloksella 68,97, mutta keskittyi viimeiseen heittoonsa niin hyvin, että voitti mestaruuden tuloksella 72,08.

– Viimeiseen heittoon oli aikamoinen lataus. Siihen laitettiin kaikki, onneksi pysyi sektorissa. Näytti, että menee vasemmalta ohi, mutta onneksi tuuli ohjasi sitten. Oli kyllä hyvä ja jännä kisa meiltä, kertoi Porvari keihäänheiton ja kolmiloikan finaalien välisenä aikana.

Muut mitalit voittivat Pyhäselän Urheilijoiden Niklas Hyvönen, joka ensi kerran rikkoi 70 metriä tuloksella 71,66 ja kesän ensimmäisen kilpailunsa heittänyt Janakkalan Janan Onni Ruokangas tuloksella 71,32. Kelpo tuloksen 69,03 heitti myös Tuupovaaran Urheilijoiden Aku Parviainen.

Koko kvartetti sijoittuu koronakesän maailmantilastossa kuuden parhaan joukkoon. Porvarin kauden kotimainen kärkitulos on 75,69.

Moniottelija Otto Hiivola Kalannin Vankasta nousi 16-vuotiaiden poikien keihäänheitossa viimeisellä kierroksella kolmannelta tilalta voittajaksi ennätyksellään 62,82. Kannuksen Uran Lenni Yli-Kotila hävisi Hiivolalle 97 senttiä.

Emilia Karell ja Nanna Leivonen kiskaisivat pitkälle

Sjundeå IF:n Emilia Karell oli 17-vuotiaiden tyttöjen keihäänheitossa ylivoimainen tuloksella 53,35. Karell jäi vain 86 senttiä ennätyksestään, millä hän sijoittuu 17-vuotiaiden kaikkien aikojen tilastossa seitsemänneksi. Nykyistä 500-grammaista mallia on tässä ikäluokassa heitetty vuodesta 2012 saakka.

Varpu-Sofia Heinonen JKU:sta ja Siiri Elomaa Tampereen Pyrinnöstä olivat 17-vuotiaiden toinen ja kolmas tuloksin 46,47 ja 45,86.

Nanna Leivonen JKU:sta paransi 16-vuotiaiden keihäänheitossa ennätystään valtavasti 5,44 metriä 52,53:een, mikä on tämän ikäluokan kaikkien aikojen viidenneksi paras tulos. Tiisa Paukku Pihtiputaan Tuiskusta ja Minttu Turunen Kuopion Reippaasta olivat toinen ja kolmas tuloksin 47,22 ja 46,55.

Max Lampinen heitti kolme ennätystä ja voitti kolme mestaruutta

Someron Esan Max Lampinen voitti perjantaina 16-vuotiaiden poikien moukarinheiton ennätyksellään 73,00, lauantaina kiekonheiton ennätyksellään 48,50 ja sunnuntaina kuulantyönnönkin ennätyksellään 14,80. Lauttakylän Lujan Henrik Lehtinen jäi kuulantyönnössä toiseksi 73 sentin päähän.

Päälajissaan moukarinheitossa Lampisen tulos on uusi 16-vuotiaiden ikäkausiennätys. Kai Räsäsen vuonna 2006 heittämä entinen ikäkausiennätys parani 55 senttiä. Kuulantyönnön mestaruuden Lampinen pokkasi sunnuntaina sivulajissaan ja kesän ensimmäisessä kuulakilpailussaan.

Mynämäen Iskun Miika Lahtonen voitti neljäntenä vuonna peräkkäin poikien kaksoismestaruuden kuulantyönnössä ja kiekonheitossa. Sunnuntaina hänen 17-vuotiaiden kuulantyönnön voittotuloksensa oli 18,23.

Toiseksi paras 17-vuotias Linus Nurminen Kristiinan Urheilijoista rikkoi ensi kerran 17 metriä tuloksella 17,02. Kolmas oli Piikkiön Kehityksen Mico Ekman ennätyksellään 15,95.

Aada Aho aitoi loistoajan 58,91

400 metrin aitajuoksu oli loppusuoran voimakkaassa vastatuulessa hyvin haasteellinen laji. Raision Kuulan Aada Aho juoksi tästä huolimatta loistotuloksen 58,91, vaikka silminnähden kangistuikin viimeisen aidan jälkeen. Tulos on 17-vuotiaiden kaikkien aikojen toiseksi paras Viivi Lehikoisen jälkeen.

Hienon ajan 60,27 juoksi myös JKU:n Heidi Salminen. Se on 17-vuotiaiden kaikkien aikojen tilaston seitsemänneksi paras tulos. Kuivasjärven Auran Ronja Koskela oli kolmas ajalla 62,34.

– Takasuoralla tuntui hyvältä, pystyin menemään välit rennosti. Takakaarteessa meni vähän rytmi sekaisin. Loppu tuli tahdon voimalla. Vähän jäi vielä parannettavaa. Aikaan olen tosi tyytyväinen, en olisi siihen uskonut, Aho arvioi suoritustaan.

– Valmentajan (Juha-Pekka Triipponen) kanssa olemme tehneet hyvää työtä. Hän on ex-triathlonisti, joten on saatu hyvin kestävyyttäkin. Olen aina ollut luonnostaan nopea, Aho kertoi.

16-vuotiaiden tyttöjen mestariksi juoksi Oulun Pyrinnön Laura Loponen ajalla 62,46. Aada Määttälä Toholammin Urheilijoista nousi viimeisen aidan jälkeen vahvasti toiseksi ajalla 62,76, muttei aivan ehtinyt tavoittaa Loposta.

Lahden Ahkeran Ilona Saarikunnas oli 16-vuotiaiden kolmas ajalla 63,28. Neljänneksi sijoittunut Viveka Loukola Raision Kuulasta paransi ennätystään toista sekuntia 63,99:ään.

Sampo Väyrynen Espoon Tapioista voitti 16-vuotiaiden poikien 400 metrin aitajuoksun 17-vuotiaitakin paremmalla ajalla 54,72. Tampereen Pyrinnön Jere Haapalainen ja loppusuoran alkuun johtanut Alavieskan Virin Samuli Takkunen olivat toinen ja kolmas ajoin 55,37 ja 56,48. Kolmikko paransi roimasti ennätyksiään.

Päätöslaji 17-vuotiaiden poikien 400 metrin aitajuoksu päättyi jokaisen kilpailijan omaan ennätykseen. Sibbo-Vargarnan Matias Komi heittäytyi ohi Tampereen Pyrinnön Jaakko Linnuksen ajoin 55,44 – 55,52. Komin seuratoveri Matias Tulokas oli kolmas hitusen ennen Hämeenlinnan Tarmon Arvi Värettä ajalla 56,42.

Vastatuulessakin syntyi omia ennätyksiä

Jarmo Eromäki Haukivuoren Kisailijoista voitti 16-vuotiaiden poikien 200 metriä olosuhteisiin nähden upealla ennätyksellään 22,22. Vastatuulta oli 3,1 metriä sekunnissa. Mitalikolmikko oli sama kuin satasella. Toinen oli ennätyksensä 22,53 juossut Porin Yleisurheilun Niklas Viikisalo ja kolmas VasaIS:n Ive Ntumba.

17-vuotiailla vastatuulta oli peräti 4,1 metriä sekunnissa. Oulun Pyrinnön Niko Kangasoja ja Lapuan Virkiän Valtteri Louko taistelivat vierekkäisillä radoilla koko matkan rinta rinnan. Kangasoja (ylh. kuvassa alkueräjuoksu) voitti 0,03 sekunnin erolla ajalla 22,51. Näin heidän järjestyksensä kääntyi päinvastaiseksi 100 metrin finaaliin verrattuna.

– Reagointi oli hyvä ja kiihdytyskin oikeastaan meni melko hyvin. Nyt oli onnistunut juoksu, tasapainoinen juoksu, kertoi Kangasoja.

17-vuotiaiden tyttöjen 200 metriä voitti 100 metriä jo aiemmin voittanut Paimion Urheilijoiden Emma Tainio. Hän juoksi 2,4 sekuntimetrin vastatuuleen ennätyksensä 25,25. Toinen oli pituushypyn mestari Vilma Itälinna Tampereen Pyrinnöstä ja kolmas Katja Luukkola Leppävaaran Sisusta ajoin 25,30 ja 25,57.

Eurajoen Veikkojen Sofia Määttä voitti lauantaina 16-vuotiaiden pituushypyn parannettuaan ennätystään hurjasti 36 senttiä 587:ään. Lauantaina Määttä voitti myös vastatuuleen juostun 200 metriä ajalla 25,62.

Perjantaisen 400 metrin kärkikaksikko HIFK:n Inka Pöyry ja Kauhavan Wisan Eerika Koivuniemi tavoittivat koko matkan johtanutta Määttää kalkkiviivoilla, mutteivät aivan ehtineet saavuttaa. Määttä löi Pöyryn yhdellä sekunnin sadasosalla.

 

Eemeli Katajalaakso ja Ilona Mononen juoksivat kolme kestävyysjuoksumestaruutta

Kannuksen uran Eemeli Katajalaakso voitti perjantaina 16-vuotiaiden poikien 3000 metriä, lauantaina 2000 metrin estejuoksun ja sunnuntaina myös 1500 metriä ajalla 4.16,10.

Vain 0,56 sekuntia Katajalaaksolle hävisi 800 metrin mestari Karlos Kemppaala Viipurin Urheilijoista. Kemppaalan seuratoveri Aleksi Nokkanen urakoi 3000 metriltä hopeaa, 2000 metrin estejuoksusta hopeaa ja 1500 metriltä pronssia.

– Viikonloppu meni ennakkosuunnitelmien mukaan. Tiedettiin, että jos kaikki menee hyvin, kolme kultaa on mahdollista. Kaksi matkaa oli jo takana, kolmas tuntui tänään jaloissa jonkun verran. Eniten panostettiin perjantain kolmelle tonnille, kertoi Katajalaakso.

– Mahdollisesti maastojuoksun SM-kilpailut syyskuun lopulla Kurikassa käyn vielä juoksemassa. Jalkapalloilu ja yleisurheilu ovat molemmat mukana ohjelmassa, Katajalaakso jatkoi.

17-vuotiaiden erittäin hitaan 1500 metrin taktiikkajuoksun voitti LUU:n Markus Serenius räjähtävällä 250 metrin kirillä ajassa 4.27,58. IF VOM:n Leonard Markén hävisi vain puolisen metriä. Väliaika 800 metrin kohdalla oli 2.40, mutta viimeisen 800 metrin osuuden Serenius juoksi yli puoli minuuttia nopeammin 2.08.

17-vuotiaiden tyttöjen 1500 metrillä Lahden Ahkeran Ilona Mononen irtosi muista kilpailijoista heti ensimmäisen kierroksen jälkeen ja juoksi kaikkeaan yrittämättäkin soolona kaksoismestariksi ajalla 4.39,47. Vilma Pere Euran Raiusta hävisi 5,27 sekuntia ja Venla Saari JKU:sta 13,34 sekuntia.

Mononen voitti jo perjantaina 3000 metriä ja lauantaina 800 metriä.

– Ekan kierroksen jälkeen lähdin vähän nostamaan vauhtia kierros kierrokselta. Tosi hyvä juoksu. Tämä oli onnistunut viikonloppu Kalevan kisoja ajatellen. Huomaan, että olen hyvässä kunnossa, Mononen kertoi.

Iisalmen Visan Sini Karjalainen oli 16-vuotiaiden loppukirissä ylivoimainen ajalla 4.48,98. LUM:n Nelli Viskari hävisi Karjalaiselle 300 metrin mittaisessa loppukirissä 4,51 sekuntia ja muut vielä paljon enemmän.

Porvari loikki viimeisellä kierroksella mestariksi sentin erolla

17-vuotiaiden poikien kolmiloikka huipentui siihen, että keihäsmestari Eemil Porvari ja Lahden Ahkeran Eelis Snåre viimeisellä kierroksella myötätuuleen ensi kerran rikkoivat 14 metrin rajan. Porvari voitti mestaruuden tuloksella 14,02. Snåre hävisi yhden sentin.

16-vuotiaiden poikienkin kolmiloikassa mitalikolmikko hyppäsi myötätuuleen uransa pisimmät loikat. Mestaruuden voitti HKV:n Simeon Vorselman tuloksella 13,63. Pituushypyn mestari Sisu Mikkilä Imatran Urheilijoista hyppäsi 13,48 ja pika-aitojen mestari Juho Kallio Lapuan Virkiästä 13,42.

17-vuotiaat tytötkin Ilona Ruohola TuUL:sta (kuvassa ylh.) ja Riikka Savolainen JKU:sta hyppäsivät myötätuuleen uransa parhaat tulokset 12,49 ja 12,30. Savolainen ylitti ennätyksensä 59 sentillä. SSU:n Saana Takala ja Tervolan Terävän Saana Peura hyppäsivät molemmat 11,80. Peura ylitti ennätyksensä jopa 65 sentillä.

Viimeisellä kierroksella huipentui myös 16-vuotiaiden tyttöjen kolmiloikka, kun siihen asti tuloksella 11,66 johtanut HKV:n Lilja Koskela putosikin kolmanneksi. Ensin Tampereen Pyrinnön Sanni Lento nousi kärkeen uransa pisimmällä hypyllä 11,73 ja sen jälkeen Joensuun Katajan Siiri Nyyssönen (kuvassa alh.) ennätyksellään 11,78.

17-vuotiaiden tyttöjen seiväshypyn voitti Karijoen Tapparan Miisa Koskiaho tuloksella 370. Emma Rovasalo Hyvinkään seudun Urheilijoista oli toinen tuloksella 360 ja Julia Vuolli Kosken Kaiusta kolmas tuloksella 350.

16-vuotiaiden seiväshypyssä kävivät kovan kamppailun mestaruudesta KUYU:n Vilma Mikkola ja Riihimäen Kiskon Vanessa Lindberg, jotka molemmat paransivat ennätyksiään. Mikkola ylitti 360 ja Lindberg 350.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

PEDERSÖRE 9.8.2020 16-17-v. SM-kilpailut, 3. päivä

(Lämpötila 16-17°C. Tuuli 4-6 m/s.)

M17,

200 m (-4,1 m/s): 1) Niko Kangasoja OP 22,51, 2) Valtteri Louko LapuanVi 22,54, 3) Matias Ahtinen JoKa 22,85, 4) Miki Laakso HKV 22,93, 5) Rasmus Lehikoinen JoKa 23,05, 6) Simo Laine LUU 23,16, 7) Joonas Rajaniemi OulaistHu 23,89 (ae. 23,65), 8) Tuukka Ingers LA 24,15 (ae. 23,41).

1. alkuerä (-1,7): 1) Niko Kangasoja OP 22,82, 2) Matias Ahtinen JoKa 23,57, 3) Akseli Eskelinen LUM 23,92, 4) Viljami Kari VetelU 24,30, 5) Paavo Niinikoski HKV 25,09.

2. alkuerä (-2,9): 1) Miki Laakso HKV 23,35, 2) Rasmus Lehikoinen JoKa 23,41, 3) Tuukka Ingers LA 23,41, 4) Tomi Simonen AlavVi 24,18, 5) Pyry Iltanen TP 24,84, 6) Roope Kivelä TuUL 25,01.

3. alkuerä (-2,2): 1) Valtteri Louko LapuanVi 23,07, 2) Simo Laine LUU 23,31, 3) Joonas Rajaniemi OulaistHu 23,65, 4) Aarni Lemetti HKV 24,59, 5) Marius Wasström IFRaseb 24,81.

1500 m: 1) Markus Serenius LUU 4.27,58, 2) Leonard Markén IFVOM 4.27,69, 3) Heikki Kumara LaihLu 4.30,25, 4) Wäinö Hautala LA 4.31,52, 5) Otto Vilpponen JoKa 4.31,56, 6) Daniel Äikäs HKV 4.33,80, 7) Jiri Juntunen SuomussRa 4.36,35, 8) Juho Seppälä SeinäjSU 4.38,72, 9) Emil Huomo OP 4.39,43, 10) Joona Heikkerö PorvU 4.43,99, 11) Jonathan Ekberg EsboIF 4.44,01, 12) Jani Simoinen HalsTo 4.56,26, 13) Pyry Iltanen TP 5.00,47.

400 m aj (83,8 cm): 1) Matias Komi SibVa 55,44, 2) Jaakko Linnus TP 55,52, 3) Matias Tulokas SibVa 56,42, 4) Arvi Väre HämTa 56,48, 5) Sakari Vallius JoKa 57,23, 6) Rasmus Haavisto MasKa 57,89.

3-loikka: 1) Eemil Porvari HartVo 14,02 (2,6 m/s, myös 13,73), 2) Eelis Snåre LA 14,01 (2,3 m/s, myös 13,99), 3) Miro Tanninen JoKa 13,69 (2,5 m/s, myös 13,67), 4) Adrian Björkgren JakobstDr 13,68 (2,7 m/s), 5) Ilari Hiltunen KaarUra 13,36 (3,1 m/s), 6) Otto Peltokangas ToholU 13,35, 7) Aaro Syväniemi IlmajKi 13,16 (2,9 m/s, myös 12,97), 8) Lauri Honkanen ImatrU 13,15, 9) Michael Rännar IFVOM 12,97 (2,6 m/s), 10) Arttu Heilala RaahVe 12,65 (2,7 m/s, myös 12,64), 11) Jesse Fagerström KaarUra 12,41 (2,8 m/s, myös 11,81), 12) Eetu Paasikivi JoKa 12,07.

Kuula (5 kg): 1) Miika Lahtonen MynämIs 18,23, 2) Linus Nurminen KristU 17,02, 3) Mico Ekman PiikKe 15,95, 4) Arttu Härkönen SavRi 15,80, 5) Markus Huhtala PiikKe 13,28, 6) Niilo Waher TuUL 12,94, 7) Lauri Pimiä SaarijPu 11,97.

Keihäs (700 g): 1) Eemil Porvari HartVo 72,08, 2) Niklas Hyvönen PyhäselU 71,66, 3) Onni Ruokangas JanJa 71,32, 4) Aku Parviainen TuupovU 69,03, 5) Lauri Wuorenrinne IFRaseb 60,71, 6) Niilo Waher TuUL 50,68, 7) Topi Hatakka LUM 49,66, Juha Karjunen PyhäselU ilman tulosta.

M16,

200 m (-3,1): 1) Jarmo Eromäki HaukivKi 22,22, 2) Niklas Viikisalo PoYU 22,53, 3) Ive Ntumba VasaIS 22,91, 4) Benjamin Olli VasaIS 23,36, 5) Johannes Hakala EspTa 23,39, 6) Henri Korhonen VU 23,60, 7) Elias Rintanen VasaIS 23,67 Iae. 23,50), 8) Anton Mustonen LA 23,97 (ae. 23,87).

1. alkuerä (-3,3): 1) Niklas Viikisalo PoYU 23,39, 2) Benjamin Olli VasaIS 23,49, 3) Stephen Kurki NaantLö 24,19, 4) Eino Perämaa TP 24,47, 5) Rasmus Remesaho ToholU 25,66, 6) Lassi Lehtimäki EspTa 25,91.

2. alkuerä (-2,2): 1) Ive Ntumba VasaIS 23,07, 2) Henri Korhonen VU 23,71, 3) Anton Mustonen LA 23,87, 4) Aku Kulju JKU 24,66, 5) Kristian Pirnes EsboIF 25,42, 6) Edward Wikar JakobstDr 26,30.

3. alkuerä (-1,7): 1) Jarmo Eromäki HaukivKi 23,10, 2) Johannes Hakala EspTa 23,46, 3) Elias Rintanen VasaIS 23,50, 4) Mortti Metsäkoivu VU 24,59, 5) Arttu Savilaakso LimingNM 24,73, 6) Zakaria Sabally VU 24,86.

1500 m: 1) Eemeli Katajalaakso KannUra 4.16,10, 2) Karlos Kemppaala VU 4.16,66, 3) Aleksi Nokkanen VU 4.18,05, 4) Aarni Eijs SalVil 4.18,42, 5) Martti Majuri LUM 4.21,56, 6) Oscar Nyholm BorgåAk 4.24,96, 7) Patrik Järvinen TP 4.26,21, 8) Jimi Alastalo PyhäselU 4.26,76, 9) Miska Koponen VU 4.29,29, 10) Joel Vuohtoniemi VU 4.32,35, 11) Teemu Mälkiä LA 4.35,94, 12) Kasper Lindeberg LA 4.36,03, 13) Pietari Jussinmäki HalsTo 4.36,40, 14) Elmeri Kero TuUL 4.36,97, 15) Oiva Ylä-Jarkko LUU 4.43,90, 16) Robin Fransman SibVa 4.52,80, Niklas Moilanen KuivasjAu keskeytti.

400 m aj (83,8 cm): 1) Sampo Väyrynen EspTa 54,72, 2) Jere Haapalainen TP 55,37, 3) Samuli Takkunen AlavVi 56,48, 4) Aapeli Hatanpää VU 57,06, 5) Joonas Lapinkero JKU 57,24 (B-erän voittaja), 6) Konsta Kankainen TP 57,27, 7) Ville Kyrönlahti KangasnKa 60,84, 8) Niko Mikkola PoYU 62,49, 9) Mortti Metsäkoivu VU 62,98, Johannes Hakala EspTa keskeytti.

3-loikka: 1) Simeon Vorselman HKV 13,63 (2,5 m/s, myös 13,35), 2) Sisu Mikkilä ImatrU 13,48 (3,0 m/s), 3) Juho Kallio LapuanVi 13,42 (2,7 m/s, myös 13,15), 4) Jere Nyström KorPo 12,96, 5) Samuel Shams KU-58 12,94, 6) Emil Nylund SibVa 12,85 (2,7 m/s, myös 12,74), 7) Aatu Holopainen JoKa 12,76 (2,1 m/s), 8) Roni Rämä LA 12,17, 9) Akseli Hyytiä LaitJy 12,10 (2,2 m/s, myös 11,81), 10) Oliver Forsman IFRaseb 11,87 (2,1 m/s, myös 11,47), 11) Lenni Yli-Kotila KannUra 11,73 (2,5 m/s), 12) Topi Huttunen VieremKo 11,59, 13) Isak Höglund JakobstDr 11,21 (2,4 m/s, myös 11,17), 14) Anselmi Jaatinen UrjalU 11,20 (2,9 m/s).

Kuula (5 kg): 1) Max Lampinen SomEsa 14,80, 2) Henrik Lehtinen LauttakLu 14,07, 3) Jani Laakso TammRy 13,75, 4) Robin Hildén SibVa 13,66, 5) Riku Tenhunen SiilinjPo 13,60, 6) Vili Välimäki TammRy 13,48, 7) Kosti Saine KankaanpSL 13,32, 8) Anselmi Koskela RiihimKi 13,11, 9) Mikko Huhta NurmijYU 12,54, 10) Patrick Jokela AlavuU 12,35, 11) Juho Suominen PiikKe 12,28, 12) Eliel Mulari KarhKa 12,27, 13) Elias Sairio KankaanpSL 11,53.

Keihäs (700 g): 1) Otto Hiivola KalannVa 62,82, 2) Lenni Yli-Kotila KannUra 61,85, 3) Arno Toivola RiihimKi 59,44, 4) Mika Niskala PohjanKo 55,15, 5) Patrick Jokela AlavuU 51,81, 6) Tuomas Närhi LempKi 50,71, 7) Joonas Lapinkero JKU 49,41, 8) Aapo Nikkola HKV 48,31, 9) Teemu Rantanen SeinäjSU 41,68.

N17,

200 m (-2,4): 1) Emma Tainio PaimU 25,25, 2) Vilma Itälinna TP 25,30, 3) Katja Luukkola LeppävaarSi 25,57, 4) Senja Roos LA 25,85, 5) Veera Mattila VammSV 25,86, 6) Julia Ihantola EspTa 25,92, 7) Meeri Elomaa SeinäjSU 26,41 (ve. 26,38/-1,3), 8) Saimi Lupala IFRaseb 27,13 (ae. 26,78/1,3).

1. välierä (-2,3): 1) Emma Tainio PaimU 25,83, 2) Senja Roos LA 26,08, 3) Julia Ihantola EspTa 26,11, 4) Meeri Elomaa SeinäjSU 26,38, 5) Juulia Inkinen LA 27,35, 6) Olivia Marttila VantSa 27,64, 7) Veera Häkkinen JoKa 28,00, 8) Oona Vasilev TapanilErä 28,37.

2. välierä (-3,4): 1) Vilma Itälinna TP 26,42, 2) Veera Mattila VammSV 26,45, 3) Katja Luukkola LeppävaarSi 26,53, 4) Saimi Lupala IFRaseb 26,82, 5) Veera Kauhanen JoKa 27,20, 6) Ada-Sofia Söderlund LiePa 27,61, 7) Siiri Hihnala OP 27,90, 8) Ida Wiklund VasaIS 28,44.

1500 m: 1) Ilona Mononen LA 4.39,47, 2) Vilma Pere EuRa 4.44,74, 3) Venla Saari JKU 4.52,81, 4) Venla Häkkinen JoKa 4.57,30, 5) Muska Sanden SalVil 5.00,02, 6) Emilia Tala VU 5.02,93, 7) Elina Mettälä HKV 5.04,76, 8) Ronja Haavisto NokU 5.12,75, 9) Veera Helkama SalVil 5.14,25, 10) Kerttu Salmi OP 5.15,12, 11) Laura Nissinen EspTa 5.20,08, 12) Juulia Tala VU 5.26,27, 13) Essi Hietula TapanilErä 5.27,47, 14) Katharina Marekwia EspTa 5.29,67, 15) Viola Gustafsson KauhWi 5.32,40, 16) Sanni Markkanen HKV 5.42,21.

400 m aj: 1) Aada Aho RaisKu 58,91, 2) Heidi Salminen JKU 60,27, 3) Ronja Koskela KuivasjAu 62,34, 4) Iida Verainen NouSu 64,97, 5) Iina Holopainen HIFK 65,72, 6) Aada Puosi EurajVe 65,78, 7) Ilana Onnela NaantLö 67,53, 8) Elina Paavola LohtVe 68,92 (B-erän voittaja), 9) Lotta Ferber EspTa 69,43, 10) Kaisa Äijälä NouSu 69,82, 11) Krista Korhonen HKV 71,07, 12) Nea Palokangas KuivasjAu 73,49, 13) Sanni Pynttäri AlavuU 74,82

Seiväs: 1) Miisa Koskiaho KarijTa 370, 2) Emma Rovasalo HyvinkSU 360, 3) Julia Vuolli KosKa 350, 4) Fiinu Puustinen JKU 330, 5) Kiia Perkaus PohjanKo 320, 6) Loviisa Kupsala KannUra 290, 7) Kiia Brandes HyvinkSU 270, 8) Alisa Luostarinen KälvTa 240, Gea Zitting JKU ilman tulosta (300), Heini Mäenpää TP ilman tulosta (300), Saara Mattila KosKa ilman tulosta (290).

3-loikka: 1) Ilona Ruohola TuUL 12,49 (2,3 m/s, myös 12,13), 2) Riikka Savolainen JKU 12,30 (3,3 m/s, myös 11,60), 3) Saana Takala SeinäjSU 11,80, 4) Saana Peura TervolTe 11,80 (3,2 m/s, myös 11,58), 5) Piia Kalliomäki ÄänekU 11,47 (2,3 m/s, myös 11,25), 6) Johanna Nieminen JKU 11,41, 7) Pinja Ruoho LA 11,14, 8) Andrea Rönnskär PedersFa 10,80, 9) Emilia Voutilainen HKV 10,79 (2,9 m/s), 10) Milla Uitti ImatrU 10,79 (2,5 m/s), 11) Saga Malmio PargIF 10,76, 12) Sofia Ylinen SeinäjSU 10,74 (2,8 m/s, myös 10,56), 13) Aada Mikkilä SeinäjSU 10,71 (2,3 m/s), 14) Nenna Helppolainen PielavSa 10,59 (3,0 m/s, myös 10,47), 15) Aino Koskimäki KeravU 10,56 (2,7 m/s), 16) Anniina Kuukka ImatrU 10,16, 17) Hanna Back IFNykarl 10,14, 18) Anna Bardzinski KUYU 9,46.

Keihäs (500 g): 1) Emilia Karell SjuIF 53,35, 2) Varpu-Sofia Heinonen JKU 46,47, 3) Siiri Elomaa TP 45,86, 4) Viivi Raatikainen ÄänekU 42,97, 5) Saga Kurunmäki LehtimJy 42,71, 6) Tara Saikkonen ParikkU 41,50, 7) Oona Viljanen OrivPo 39,99, 8) Sanni Hirttiö PohjanKo 39,34, 9) Kaisla Olkkola HKV 38,51, 10) Sini Tiussa ImatrU 35,06, 11) Charlotta Pettersson TP 33,49, 12) Henna Pirinen ParikkU 30,42, 13) Veera Koskinen LA 30,36.

N16,

200 m (-2,4): 1) Sofia Määttä EurajVe 25,62, 2) Inka Pöyry HIFK 25,63, 3) Eerika Koivuniemi KauhWi 25,86, 4) Minttu Eskelinen IisVi 26,27 (ae. 25,84/1,3), 5) Pinja Naula TuUL 26,31 (ae. 25,81/1,3), 6) Carolina Grönroos LaitJy 26,57 (ae. 26,12/2,0), 7) Nelli Anttonen ImatrU 26,66 (ae. 26,05/2,0), 8) Ella Paukku EsboIF 26,76 (ae. 26,74/1,3).

1. välierä (-1,9): 1) Eerika Koivuniemi KauhWi 25,88, 2) Pinja Naula TuUL 26,19, 3) Minttu Eskelinen IisVi 26,27, 4) Ella Paukku EsboIF 26,42, 5) Carolina Grönroos LaitJy 26,50, 6) Erika Välkkynen HämTa 26,60, 7) Riika Tirkkonen JoKa 26,62, Josefina Salmi IkaalU ei osallistunut välieriin.

2. välierä (-2,3): 1) Inka Pöyry HIFK 26,18, 2) Sofia Määttä EurajVe 26,34, 3) Nelli Anttonen ImatrU 26,54, 4) Nadija Vasylenko TU-38 26,69, 5) Daniela Fernandez Furu TuUL 26,84, 6) Laura Einamo HIFK 26,86, 7) Helmi Tarkiainen TP 26,99, 8) Helmi Lievonen RiihimKi 27,25.

1500 m: 1) Sini Karjalainen IisVi 4.48,98, 2) Nelli Viskari ValkealKa 4.53,49, 3) Enni Petrelius PohjanKo 4.57,07, 4) Carla Jalkanen BorgåAk 4.58,00, 5) Petriina Niininen NokU 5.02,27, 6) Jenni Jaatinen KalajJu 5.03,29, 7) Meeri Korhonen KuivasjAu 5.06,52, 8) Aino Manner NoormNo 5.10,51, 9) Ida-Sofia Simola HämTa 5.11,22, 10) Melissa Kykyri KälvTa 5.16,30, 11) Anni Niku NivalU 5.16,96, 12) Salla Ahonen ImatrU 5.20,26, 13) Nea Halttunen AsikkRa 5.23,15, 14) Emma Syväoja LUM 5.25,05, 15) Maisa Mikkola HeTa 5.37,98, 16) Iida Rautio NivalU 5.43,83.

400 m aj: 1) Laura Loponen OP 62,46, 2) Aada Määttälä ToholU 62,76, 3) Ilona Saarikunnas LA 63,28, 4) Viveka Loukola RaisKu 63,99, 5) Carla Liukkonen EspTa 65,77, 6) Jelizaveta Tsubareva SjuIF 66,56, 7) Milja Mahlavuori LUM 67,64 (B-erän voittaja), 8) Ella Paukku EsboIF 68,67, 9) Erin Kainulainen SavRi 69,51, 10) Nora Koskela-Koivisto HIFK 70,89, 11) Lotta Mäkelä TP 71,23, 12) Emmi Lampio KeravU 76,70, Vilma Väliharju TP keskeytti.

Seiväs: 1) Vilma Mikkola KUYU 360, 2) Vanessa Lindberg RiihimKi 350, 3) Emma Hovirinta TuUL 310, 4) Felicia Vikström LarsmoIF 290, 5) Fanny Ojala SeinäjSU 290, 6) Aino Hongisto TuUL 280, 6) Ilona Järvenpää KeurKi 280, , Hertta Ahonen TuUL ilman tulosta (270), Saara Kivikari TuWe ilman tulosta (235).

3-loikka: 1) Siiri Nyyssönen JoKa 11,78, 2) Sanni Lento TP 11,73 (2,7 m/s, myös 11,57), 3) Lilja Koskela HKV 11,66, 4) Erin Kainulainen SavRi 11,58, 5) Jenna Saarilahti TP 11,23, 6) Petra Väkeväinen LappajVe 11,15 (2,5 m/s, myös 10,82), 7) Noora Sihvonen KUYU 11,02 (2,1 m/s, myös 10,50, kars. 11,10), 8) Emma Loo PargIF 10,84 (2,6 m/s, myös 10,82), 9) Oona Syyri FoSa 10,84 (kars. 10,88), 10) Ida Cardona KUYU 10,55 (2,1 m/s, myös 10,54, kars. 10,55), 11) Elisa Alastalo RiihimKi 10,54 (2,5 m/s, kars. 10,55), Vilma Harilainen TuWe ei osallistunut finaaliin, kars. 10,50).

Keihäs: 1) Nanna Leivonen JKU 52,53, 2) Tiisa Paukku PihtipTu 47,22, 3) Minttu Turunen KuopRe 46,55, 4) Salla Koskimäki KaustPV 42,88, 5) Siiri Nikula KUYU 41,85, 6) Helmiina Kynnäs SaarijPu 39,87, 7) Elisa Hilska LUM 38,36, 8) Vilma Toivonen HämTa 37,13, 9) Noora Haapaniemi TeuvRi 36,05, 10) Neea Suhonen ViialVa 35,29, 11) Kristiina Laitinen LempKi 34,59, 12) Sohvi Laine LA 33,41, 13) Emma Kammonen SiilinjPo 30,56.