Duplantis huipensi MM-kilpailut ME-hypyllä – Amusan aitoi ME:n – Ingebrigtsen ja Mayer voittoihin

Armand Duplantisin maailmanennäys huipensi komealla tavalla Eugenen MM-kilpailut. Duplantis meni 621 toisella yrityksellään. ja paransi sentillä Belgradin MM-hallissa maaliskuussa hyppäämäänsä edellistä ennätystä. ME poiki myös 100 000 dollarin bonuksen.

Duplantis kohensi Tukholmassa aiemmin tänä kesänä hyppäämäänsä ulkoratojen ME:tä viidellä sentillä. Kilpailun voiton hän ratkaisi  menemällä 594 ensimmäisellä yrityksellään. Sen jälkeen hän yltti kuusi metriä ja 606 ennen ME-korkeutta.

– Upeaa. Ei voi valittaa, vaikka en nyt ennätystä niin paljon nyt ajatellut. Yleensä se on aina vähän mielessä, mutta nyt olin todella keskittynyt voittamaan, Duplantis viittasi siihen, että jäi edellisissä MM-kisoissa Dohassa hopealle.

– Mikä on seuraava ennätyskorkeus? Sitä en nyt osaa arvioida.

Yhdysvaltain Christopher Nilsen taivutti MM-hopean 594:n ylityksellä ja Filippiinien Ernest John Obiena pronssin samalla tuloksella. Obiena sai samalla nimiinsä Aasian ennätyksen.

Amusan aitoi ME:n ja voitti mestaruuden huikealla myötätuuliajalla 12,06

Tobi Amusan varasti täysin shown yhdessä amerikkalaisten etukäteen vahvimmissa lajissa. Amusam kiiti naisten 100 metrin aitojen välierissä ME:n 12,12 ja voitti mestaruuden huikealla ajalla 12,06. Finaalijuoksun tukena oli kuitenkin ennätyskelvoton 2,5 metriä sekunnissa puhaltanut myötätuuli.

Amusan on maansa ensimmäinen yleisurheilun maailmanmestari. Jamaikan Britany Anderson ja Puerto Ricon Jasmine Camacho-Quinn olivat toinen ja kolmas samalla ajalla 12,23. Maalikamera näki Anderssonin paremmaksi ajoin 12,224 – 12,229.

Ennen Amusanin välieräjuoksua ME oli Yhdysvaltain Kendra Harrisonin 12,20. Finaalissa Harrison kompuroi ja tuli hylätyksi. Amusanin aiempi oma ennätys oli Eugenen alkuerissä juostu 12,40.

Huippuvauhtisessa finaalissa Yhdysvaltain Alia Armstrong  oli neljäs ja britti Cindy Sember viides ajoin 12,31 ja 12,38.

– Tavoite oli voittaa mestaruus, minkä tein. Mutta rehellisesti sanottuna, vaikka uskon omiin kykyihini, en odottanut maailmanennätystä näissä kilpailuissa. Se oli bonus, Amusan hehkutti.

MM-titteli lihotti lajin voittorahojen ohella Amusanin tilipussia 100 000 dollarilla.

Ingebrigtsen juoksi balsamia 1500 metrin pettymykselle

Norjan Jakob Ingebrigtsen sai Eugenen MM-kilpailujen 5000 metrillä lohtua tappiostaan 1500 metrillä Jake Wightmanille. Norjalainen nousi kärkeen 4 kilometrin jälkeen ja karkasi vastustamattomasti haastajiltaan viimeisellä kierroksella ja vei voiton ajalla 13.09,24.

– Tuntuu upealta voittaa kultaa. Tämä oli minulle viides yritys voittaa ulkoratojen maailmanmestaruus ja olen MM-kisoissa kolmatta kertaa. Mahtava fiilis, sillä 1500 metrin jälkeen on ollut vaikeaa, mutta minulla on hyvä tiimi tukena, Ingebrigtsen sanoi.

Ingebrigtsenin tavoite oli voittaa Eugenessa 1500 ja 5000 metriä, mutta 1500 metrin loppumetreillä Wightman pääsi yllättämään norjalaisen.

– Olin todella pettynyt, vaikka sain hopean. Tiesin kuitenkin itse, että pystyn parempaan, Ingbrigtsen sanoi.

5000 metrillä Ingebrigtsenillä ei ollut hätäpäivää. Ugandan Oscar Chelimo veti ensimmäisen kilometrin 2.36.58, sen jälkeen mentiin kenialaisvedolla seuraavat kilometrit 2.42, 2.46 ja 2.41, kunnes Ingebrigtsenin johdolla päätöskilometri taittui ajassa 2.23,21.

Kenian Jacob Krop oli toinen ajalla 13.09,98 ja Chelimo kolmas ajalla 13.10,20.

Kevin Mayer palasi mestariksi

Ranskalainen ME-mies Kevin Mayer palasi kymmenottelun maailmanmestariksi viiden vuoden tauon jälkeen ja kokosi parhaat pisteensä sitten vuoden 2018 ME-ottelunsa.

Mayer otteli kuusi ensimmäistä lajia tasaisin tuloksin viidentenä tai kuudentena, kunnes nousi kiekonheitossa neljänneksi, seiväshypyssä jo kolmanneksi ja yli 70 metrin keihäskaarellaan johtoon ennen viimeistä lajia 1500 metrin juoksua, joka hänellä oli varaa hölkätä puolella teholla 4.41,44.

Mayer voitti sunnuntaina sekä seiväshypyn tuloksella 540 että keihäänheiton tuloksella 70,31. Hänen yhteispisteensä 8816 ovat tämän vuoden maailmantilaston toiseksi parhaat edellä kanadalaista olympiavoittaja Damian Warneria, joka otteli keväällä 8797 pistettä, mutta keskeytti Eugenessa.

Maailmantilaston ykkönen Yhdysvaltain Garrett Scantling ei kilpaillut Eugenessa lainkaan. Hänet on asetettu kilpailukieltoon, koska hän toistuvasti ei ole ollut dopingtestaajien tavoitettavissa.

Mayer ratkaisi mestaruutensa yhdeksännessä lajissa keihäänheitossa, missä hän löi kovimmat vastustajansa Kanadan Pierce LePagen lähes 13 metrin erolla ja Yhdysvaltain Zachary Ziemekin yli kahdeksan metrin erolla.

Päätöslajiin LePage ja Ziemek lähtivät miltei tasapistein ja kyttäsivät toisiaan loppusuoralle saakka, missä LePage oli vahvempi sijoittuen toiseksi pistein 8701. Ziemek oli kolmas pistein 8676. Molemmat kohensivat ennätyksiään satakunta pistettä.

Kilpailun nuorin osallistuja Puerto Ricon Ayden Owens-Delerme otteli neljänneksi ja Grenadan Lindon Victor viidenneksi ennen Dohan MM-kilpailuiden kärkikaksikkoa Saksan Niklas Kaulia ja Viron Maicel Uiboa, jotka olivat kuudes ja seitsemäs.

Malaika Mihambo voitti Saksan ainoan kultamitalin

Yleisurheilun yksi mahtimaa Saksa voitti Eugenen MM-kilpailujen ensimmäisen mitalinsa vasta viimeistäedellisen kilpailupäivän päätöslajissa, kun Saksan naisten 4×100 metrin viestijoukkue oli kolmas.

Päätöspäivänä Malaika Mihambo voitti Saksalle kultamitalin naisten pituushypyssä tiukassa kaksinkamppailussa Nigerian Ese Brumea vastaan.

Dohan maailmanmestaruuttaan puolustanut Mihambo astui yli finaalin kaksi ensimmäistä yritystään, mutta kokosi hermonsa ja ponnisti kolmannella kierroksella neljän sentin päähän Brumesta toiseksi tuloksella 698.

Mihambon neljäs hyppy 709 vei hänet johtoon ja viimeisellä hypyllään hän vielä paransi voittotulokseksi 712.

158-senttinen Brasilian Leticia Oro Melo yllätti jo karsinnassa hyppäämällä ennätyksensä 664 ja selviytymällä viimeisenä kilpailijana jatkoon. Finaalissa hän edelleen paransi tuoretta ennätystään 25 senttiä ja voitti pronssimitalin.

Ruotsin Khaddi Sagnia hyppäsi vain kaksi senttiä pronssimitalistia vähemmän, mutta jäi silti kuudenneksi. Serbian Ivana Vuleta hyppäsi ensimmäisellä kierroksella noin 710-720, mutta astui hyppynsä yli, ei kyennyt sitä toistamaan ja oli erittäin tasaisessa kilpailussa vasta seitsemäs tuloksella 684.

Mun ja Hodgkinsonin kaksinkamppailu 2.0

Tokion olympiakisojen naisten 800 metrin juoksun kärkikaksikko Yhdysvaltain Athing Mu ja Britannian Keely Hodgkinson taistelivat tasapäisesti myös Eugenen MM-kilpailujen loppusuoralla.

Mu avasi kirinsä aikaisemmin ja ehti saada parin metrin etumatkan, mutta Hodgkinson tavoitti hänet loppusuoralle kaarruttaessa. Mu lisäsi uudelleen etumatkaansa, kunnes Hodgkinson sisäradan puolelta nousi aivan hänen rinnalleen.

Taiston päätyttyä Mu uusi mestaruutensa maailman tämän kauden kärkiajalla 1.56,30. Hodgkinson hävisi vain 0,08 sekuntia.

Kenian Mary Moraa oli kolmas ennätyksellään 1.56,71 ja ennätyksensä 1.57,08 juoksi myös neljänneksi sijoittunut Etiopian Diribe Welteji. Moraa oli loppusuoralla koko joukon nopein, mutta avasi kirinsä aivan liian myöhään ehtiäkseen haastamaan kärkikaksikkoa.

Mu juoksi ensimmäisen kierroksen 57,16 ja toisen 59,14.

Yhdysvaltain ylivoimaa miesten pitkässä viestissä

Miesten 4×400 metrin viestinjuoksussa Yhdysvaltain yliopistojärjestelmän vuosikymmeniä tuottama laaja juoksuvoima oli vertaansa vailla. Yhdysvaltain joukkue karkasi jo avausosuudella ja voitti miten tahtoi.

Voittoaika 2.56,17 on maailman tämän vuoden kärkitulos eikä mikään muu maajoukkue ole siihen kyennyt milloinkaan. Yhdysvaltain sisäisessä kaikkien aikojen tilastossa se on silti vasta kymmenenneksi paras tulos.

Nopeimmat osuusajat 43,64 ja 43,82 juoksivat toisella ja kolmannella osuudella Michael Norman ja Bryce Deadmon. Suhteellisesti parhaiten osuutensa kuitenkin juoksi Yhdysvaltain aloittaja Elija Godwin, jonka osuusaika telinelähdöllä oli 44,28. Ankkurina viestin toi maaliin Champion Allison.

Jamaikan joukkue voitti hopeamitalit ajalla 2.58,58 ja Belgian ankkuri Kevin Borlée kamppaili parhaana eurooppalaisjoukkueen juoksijana kolmanneksi ajalla 2.58,72. Neljänneksi sijoittunut Japani juoksi Aasian ennätyksen 2.59,51.

Sydney McLaughlin juoksi viestiosuutensa 47,91

Naisten 4×400 metrin viestinjuoksussa Yhdysvallat vaihtoi alkueräjoukkueestaan finaaliin kolme juoksijaa neljästä. Vain aloittaja Talitha Diggs juoksi molemmissa lähdöissä. Finaalin huipensi 400 metrin aitajuoksun tuore ME-nainen Sydney McLaughlin juoksemalla ankkuriosuuden hirmuiseen aikaan 47,91.

McLaughlin oli lähes puolitoista sekuntia nopeampi, kuin viestin toiseksi nopeimman osuusajan Yhdysvaltain kolmannella osuudella juossut Britton Wilson. Voittajajoukkueen toisen osuuden juoksi Abby Steiner, joka kuului myös maansa 4×100 metrin voittajajoukkueeseen.

Yhdysvaltain voittoaika 3.17,79 on kaikkien aikojen kahdeksanneksi paras tulos. Pääosa tätä paremmista ajoista on juostu 1980-luvulla Neuvostoliiton ja Itä-Saksan valtakaudella. 2000-luvulla tämänkertaista nopeampia ovat olleet vain Yhdysvaltain kultamitalijoukkueet Lontoon ja Tokion olympiakisoissa.

Hopeamitalein palkittiin Jamaika ja pronssimitalein Britannia, joiden ajat olivat 3.20,74 ja 3.22,64.

Yhdysvallat voitti 33 mitalia

Eugenen MM-kilpailujen mitalitilastossa Yhdysvallat oli aivan ylivoimainen saavuttaen yhteensä 33 mitalia, joista 13 oli kultaisia.

Lähinnä parhaiten menestyivät kymmeneen mitaliin yltäneet pikajuoksumaa Jamaika sekä kestävyysjuoksumaat Etiopia ja Kenia. Britannia voitti seitsemän mitalia ja Kiina kuusi. Mitaleita voitti yhteensä 45 eri maata.

Pistetilastossa kunkin lajin kahdeksalle parhaalle urheilijalle Yhdysvallat kokosi 328 pistettä. Jamaikan pistemäärä oli 110, Etiopian 106 ja Kenian 104. Britannia sijoittui parhaana Euroopan maana viidenneksi 68 pisteellä.

Suomen sijoitus pistetilastossa oli jaettu 40:s sija. Euroopan maista Suomen sijoitus oli 18:s.

Yhdysvaltain poikkeukselliseen ylivoimaan olivat osasyinä myös kotikenttäetu, Venäjän ja Valko-Venäjän sulkeminen kilpailuista sekä MM- ja EM-kilpailujen osuminen samalle vuodelle pandemian seurauksena.

Pandemian vuoksi Eugenen MM-kilpailuja siirrettiin yhdellä vuodella. Tästä syystä seuraavat MM-kilpailut järjestetään jo ensi vuonna Budapestissa.