Doping ja IAAF:n ongelmat pohjoismaisen kongressin hampaissa

EE-tuloksen tekijöiden testinäytteet säilöön 10 vuodeksi

Yleisurheilussa viime aikoina ilmi tulleet dopingkäryt ja tutkinnassa olevat epäilyt väärinkäytöksistä Kansainvälisessä yleisurheiluliitossa (IAAF) puhuttivat lajin pohjoismaisten liittojen johdon kongressissa Oslossa.

– Totesimme ilolla, että IAAF on päättänyt järjestää näihin asioihin liittyen ylimääräisen kongressin marraskuussa, Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja (SUL) Jarmo Mäkelä totesi raportoidessaan tapaamisesta liiton hallitukselle.

– Pohjoismaisen yleisurheilun todettiin olevan yleisesti hyvässä jamassa. Ruotsissa ja Suomessa lajin tilanne on vakaa, mutta Norjassa ja varsinkin Tanskassa se on nousussa. Kongressi päätti myös vakiinnuttaa käytännön, että Tanska ja Islanti osallistuvat yhteisellä joukkueella pohjoismaiseen hallimaaotteluun. 

Ensi vuonna neljän joukkueen halliottelu kilpaillaan 11. helmikuuta Tampereella.

Kevätliittokokousta edeltänyt SUL:n hallituksen kokous kävi Mäkelän alustuksen pohjalta keskustelun yleisurheilun vuosien 2017-2020 strategiasta. Hallitus päätti esittää liittovaltuustolle, että se vahvistaisi strategityön neljä päävalintaa. Ne ovat yleisurheilijan urapolku, elinvoimainen seuratoiminta, lajimielikuva, imago ja brändi sekä toimintatapojen uudistaminen.

Kilpakävelyyn tehostamistoimia

Hallitus keskusteli raportin pohjalta kilpakävelyn asemasta kotimaisessa yleisurheilussa ja näki tarpeellisesti, että sen asemaa on syytä kohentaa tehostamistoimilla.

Tuollaisia toimia ovat kilpakävelysisältöjen vieminen seurojen urheilukouluihin, lajin tuomarikoulutuksen tehostaminen erityisesti Vattenfall-seuracupin järjestäjäseuroja varten, kansallisen kilpailukalenterin räätälöiminen niin, että se on oikeassa suhteessa kärkiurheilijoiden kilpailusuunnitelmien kanssa. Lisäksi kyseeseen tulevat hallituksen mukaan myös lajivalmennuksen resurssit ja menestyksen mukana nousevan lajin statuksen laajempi hyödyntäminen.

Kokouksessaan hallitus läpi liiton tilintarkastuskertomuksen 2015, joka esitetään liittovaltuustolle. Hallitus sai myös raportin SUL-konsernin talouden näkymistä kuluvalle vuodelle.

Alkuvuodesta työskentelyn aloittaneista valiokunnista toiminnastaan raportoivat viestintä- ja markkinointivaliokunta, valmennusvaliokunta, seurapalveluvaliokunta, eettiinen valiokunta ja kilpailuvaliokunta.