Daniel Kosonen voitti uusinnan Virroilla – Elin Pajunen yllätti naisten korkeushypyssä

Suomen kolme parasta kohtasi keskiviikkona Virroilla miesten korkeushypyssä. Kaikki kolme ylittivät tasatuloksen 209. Voiton vei uusinnassa 212 ylittänyt kauden kärkituloksen haltija Daniel Kosonen Tampereen Pyrinnöstä. Hänen nimissään oleva kauden kotimainen kärkitulos on 216.

Kosonen ja Äänekosken Urheilijoiden Arttu Mattila ylittivät molemmat 209 yhtä monin pudotuksin ja joutuivat uusimaan voitosta. Kolmanneksi sijoittunut Lempäälän Kisan Matias Mustonen ylitti hänkin saman korkeuden, mutta useammin pudotuksin.

Uusinnassa sekä Kosonen että Mattila pudottivat vielä neljännen ylimääräisen kerran korkeudesta 212. Tämän jälkeen rimaa laskettiin ja kumpikin ylitti 209. Rima nostettiin uudelleen korkeuteen 212 ja tällä kerralla Kosonen ylitti riman, mutta Mattila pudotti.

Kosonen ei ollut tyytyväinen, jos nyt ei aivan murheellinenkaan.

– Juoksu on vaan luvattoman tahmeaa, jolloin ponnistus jää kauaksi. Tänään pari hyppyä antoi toki toiveita, Kosonen analysoi kilpailuaan.

Elin Pajunen yllätti naisten korkeushypyssä

Mikään yllätys ei ollut, että korkeushyppy on pääosassa Virtain kansallisissa kilpailuissa. Aivan huikean korkealle ei rimaa nostettu, mutta kilpailut voitoista olivat tiukkoja. Vasa Idrottssällskapin Elin Pajunen yllätti Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Sini Lällän. Naisten kilpailun kahden parhaan tulokset olivat 179 ja 177.

Ella Junnilan tilalle maajoukkueiden EM-kilpailuihin valittu Sini Lällä ei vielä viikko sitten edes tiennyt koko kilpailun olemassaolosta. Romanian-matka oli mieluisa yllätys.

– Todella mukava lähteä, vaikka itse kilpailu voi olla hyvinkin arvoituksellinen. Viisi pudotusta ja kilpailu siinä, jutteli liikuntatieteen maisteri Virtain ilta-auringossa.

Elin Pajusen hyppy on noussut mukavasti.

– Valmentajavaihdos antoi lisäpotkua, paljasti kauppakorkeakoulusta pari vuotta sitten valmistunut Pajunen.

Virtain Urheilijoiden Helena Leveelahti voitti naisten kiekonheiton tuloksella 52,86 ja Lapuan Virkiän Sara Killinen naisten moukarinheiton tuloksella 61,87.

Virtain Urheilijat kunnioitti Erkki Pajumäen muistokilpailuilla seuransa kunnianpuheenjohtajaa ja pitkäaikaista seura-aktiivia. Pajumäki siirtyi pitkällisen sairauden murtamana taivaalliselle kentälle 12. kesäkuuta kotonaan Virroilla.

Erkki Pajumäki oli erittäin arvostettu urheilun järjestömies. Hänelle erityisen tärkeitä virtolaisurheilijoita olivat olympiakävijät Tuula Laaksalo (os. Hyytiäinen), Mika Polku, Vesa Rantanen sekä Kilven korkeushyppääjäsisarukset Jouko ja Katja.

VIRRAT 16.6.2021 Erkki Pajumäen muistokilpailut

(Lämpötila 15°C.)

Miehet,

1 Maili: … Julius Mäkinen TP keskeytti.

Korkeus: 1) Daniel Kosonen TP 212 (uusinnassa), 2) Arttu Mattila ÄänekU 209, 3) Matias Mustonen LempKi 209, 4) Ville Eikkula TP 203.

Kiekko: 1) Jouni Waldén 39 IkaalU 49,62, 2) Olli-Pekka Korhonen KaavKa 49,56, 3) Juuso Sillanpää 42 JKU 45,13.

Keihäs: 1) Taneli Juutinen KuopRe 73,56, 2) Jaakko Hauta-aho TöysVe 71,60.

Naiset,

Korkeus: 1) Elin Pajunen VasaIS 179, 2) Sini Lällä JKU 177, 3) Emma Nyman NärpKr 171, 4) Tuuli Järvinen 16 KeurKi 165.

Kiekko: 1) Helena Leveelahti VirtainU 52,86, 2) Sanni Kuparinen JanJa 47,73.

Moukari: 1) Sara Killinen LapuanVi 61,87, 2) Aada Koppeli 19 JKU 58,25, 3) Johanna Salmela JKU 57,78, 4) Hannamari Kinnunen JKU 52,76.