Chydenius voitti 5 kilometrin tiejuoksun ennätyksellään Lontoossa

Nina Chydenius voitti lauantaina Lontoossa Battersea Park -puistossa juostun 5 kilometrin tiejuoksun naisten sarjan ennätyksellään 15.34.

Tulos on tuntuvasti kovempi kuin Chydeniuksen radalla juoksema 5000 metrin ennätys 15.58,01 ja vie Chydeniuksen tiejuoksun 5 kilometrin Suomen kaikkien aikojen tilastossa toiseksi. Edellä on vain Annemari Kiekaran SE 15.13.

Kilpailu juostiin Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) vaateiden mukaisella reitillä ja toi Chydeniuksille rankingpisteitä, joita hän kaipaa.

– Olen tehnyt päätöksen keskittyä tällä kaudella radalle, vitoselle ja kympille. Juoksen siksi nyt näitä rankingkisoja, Chydenius sanoo.

Chydeniuksen toiveissa on kilpailla kesäkuussa Rooman EM-kisojen 10 000 metrillä ja mahdollisesti myös 5000 metrillä.

– Ikionnellinen olisin, jos pääsisin Rooman EM-kisojen 10 000 metrille, ja tosi hienoa olisi päästä myös 5000 metrille. Jos en pääse, c-suunnitelmana on sitten osallistua puolimaratonille.

Kunto karttui kahdella vuoristoleirillä Etelä-Afrikassa

Chydenius on talven mittaan juossut kaksi vuoristoleiriä Etelä-Afrikan Dullstroomissa. Viimeisin niistä kattoi kolmen viikon jakson maaliskuussa.

– Treenit ovat menneet hyvin ja Lontoon juoksu oli tosi onnistunut. Ensimmäinen kilometri oli hitain ja tasan kolmeen minuuttiin sujunut viimeinen nopein, Chydenius sanoi.

– Tein viimeisen Dullstroomin leirin jälkeen kovat ratatreenit Kuortaneella ja Vaasassa. Ne menivät tosi hyvin ja antoivat varmuutta siitä, että kaikki on kunnossa.

Lontoo, Britannia:

Battersea Park 5k -tiejuoksu:

Naiset, 5 km: 1) Nina Chydenius Suomi 15.34.

Miehet, 5 km: 1) Samuel Gebreselassie Britannia 14.33

https://www.runthrough.co.uk/results/