Chydenius juoksi komean ennätyksen ja kärkiajan Kööpenhaminassa

Nina Chydenius juoksi Kööpenhaminan puolimaratonilla ennätyksensä ja kauden kotimaisen kärkiajan 1.14.04. Se vie hänet Suomen kaikkien aikojen tilastossa kymmenenneksi. Ennätystään Chydenius kohensi roimasti. Aiempi ennätys 1.19.15 oli huhtikuisista Pyhtään SM-kilpailuista.

– Se oli hyvä ja rauhallinen juoksu. Kaikki viiden kilometrin pätkät olivat tasaisia. Nyt tuntuu, että osaan juosta myös puolimaratonin, Chydenius hehkutti.

Chydenius oli Kööpenhaminassa 14:s. Juoksun voitti Etiopian Tsehay Gemechu maailman vuositilaston neljänneksi parhaalla ajalla 1.05.08.

Kilpailu juostiin tuulisessa säässä, jossa Chydenius sai vetoapua noin kahdeksan kilometrin jälkeen. Aika oli Chydeniukselle yllätys.

– Ajattelin etukäteen, että pystyisin juoksemaan sinne 1.15:n tuntumaan. Kun näin 10 kilometrin väliajan, ajattelin että nyt tulee noutaja 15 kilometrin kohdalla. Mutta ei tullut, Chydenius kertoi.

Gamlakarleby IF -seuraa edustava Chydenius, 31, voitti Tampereen Kalevan kisoissa 10000 metriä ja oli 5000 metrillä kolmas. Kauden mittaan hän on parantanut ennätyksiään useilla matkoilla.

– Nyt on edessä ylimenokausi, mutta PM-maastot ja myös EM-maastot on rakennettu sisään peruskuntokauden ohjelmaan, jos joukkueeseen valitaan, Chydenius sanoi.

Maastojuoksun PM-kilpailut pidetään marraskuussa Tukholman esikaupungissa Tullingessa ja maastojuoksun EM-kilpailut joulukuussa Dublinissa.

Miesten puolimaratonin Kööpenhaminassa voitti etiopialainen Amdework Walalegn maailman vuositilaston kolmanneksi parhaalla ajalla 59.10.

Turun Urheiluliiton Ali Abdulrahman ja Nurmijärven Yleisurheilun Tommi Hytönen juoksivat ajat 1.07.01 ja 1.09.02. Abdulrahmanin aika on Suomen vuositilaston viidenneksi paras ja Hytönenkin nousi vuositilaston kymmenen parhaan joukkoon.

Kööpenhamina 19.9.2021 Kööpenhaminan puolimaraton

Miehet,

Puolimaraton: 1) Amdework Walalegn Etiopia 59.10 … 32) Ali Abdulrahman Suomi/Irak (TuUL) 1.07.01, 60) Tommi Hytönen Suomi (NurmijYU) 1.09.02.

Naiset,

Puolimaraton: 1) Tsehay Gemechu Etiopia 1.05.08 … 14) Nina Chydenius Suomi 1.14.04 (kkk).

Tulospalvelu: