Chydenius Hannoverin maratonilla viides ajalla 2.35.21

Nina Chydenius juoksi viidenneksi ajalla 2.35.21 kansainvälisellä Hannoverin maratonilla. Tulos on hänen uransa toiseksi paras. Toistaiseksi voimassa olevan ennätyksensä 33-vuotias kokkolalainen, Gamlakarleby IF:ää edustava juoksija teki vuosi sitten helmikuussa Espanjan Sevillassa, jolloin tulos oli 2.32.48

Hannoverin kaduilla Chydeniuksen juoksu sujui tasaisesti 2.32:n loppuaikaa lupaavassa vauhdissa lähes 30 kilometriin saakka. 30:n ja 35 kilometrin väliajat olivat vielä 2.33:n vauhtia. Kilpailussa hän oli koko alkumatkan kuudentena, mutta viimeisellä kympillä sijoitus parani viidenneksi.

– Puolimatkaan juoksuni meni hyvin ja mielessä oli, että pystyn kiristämään vauhtia. Siihen saakka meillä oli hyvä porukka kasassa, mutta se hajosi loppua kohti. Ei minulle mitään pahaa katkeamista tullut, mutta vauhti vaan hiipui yksin juostessa, Chydenius kommentoi kilpailuaan pian juoksun jälkeen.

Chydenius kertoi valmistautuneensa juoksuun hyvin fiiliksin. Valmentajansa Timo Vuorimaan kanssa he uskoivat ennätyksen olevan mahdollinen.

– Valmistautumiseni meni hyvin, vaikka suunnitelmissani alun perin olleen Sevillan maratonin jätin väliin, koska innostuin harjoittelemaan talvella hieman liian kovaa. Sen sijaan olin kolme viikkoa Keniassa vuoristoleirillä, josta tulin takaisin 11 päivää sitten. Siellä harjoittelun kaikki merkit näyttivät hyviltä, vaikka pitkät maratonvauhtiset harjoitukset jäivätkin tekemättä.

Maratoneistaan huolimatta Chydenius kertoo olevansa edelleen ratajuoksija. Ensi kesän MM-maratonia varten 2.35-tulos ei tule riittämään.

– Minulla on kova nälkä radalle, joten 5000 ja 10000 metriä ovat nyt seuraavana tähtäimessä. SM-puolimaratonin kolmen viikon päästä ja toukokuun SM-maastot juoksen, jos palautuminen tästä maratonista sujuu hyvin. Tavoitteena on päästä ratajuoksuihin jo toukokuun lopulla, Chydenius kertoi lähiajan suunnitelmistaan.

Chydeniuksen väliajat Hannoverissa olivat: 10 km 36.07, puolimaraton 1.16.18, 30 km 1.48.49 ja 40 km 2.26.48.

Hannoverin reitti oli tulosten perusteella nopea. Miesten kisan nopein oli Saksan Amanal Petros ajalla 2.07.02 ja naisten voittoon juoksi kroatialainen Matea Parlov Kostro, 2.25.45.

Aino Niemi Varsovan puolimaratonin 8:s

Turun Urheiluliiton Aino Niemi, 30, juoksi Varsovan puolimaratonilla kahdeksanneksi ajalla 1.15.21. Tulos on hänen uransa toiseksi paras. Ennätyksensä 1.14.42 hän juoksi vuosi sitten SM-maantiejuoksussa.

 

HANNOVER (GER) 26.3.2023, Kv. maraton

Miehet,

1) Amanal Petros Saksa 2.07.02, 2) Denis Kipngeno Chirchir Kenia 2.07.17, 3) Fredrick Kibii Kenia 2.08.09.

Naiset,

1) Matea Parlov Kostro Kroatia 2.25.45, 2) Pauline Mutwa Thitu Kenia 2.29.25, 3) Risper Gesabwa Meksiko 2.29.49, 4) Natascha Mommers Saksa 2.31.20, 5) Nina Chydenius Suomi 2.35.21.

 

VARSOVA (POL) 26.3.2023, Kv. puolimaraton

Miehet

1) Abraham Kasongwor Akopesha Kenia 1.00.55, 2) Kiros Ashenafi Gebru Etiopia 1.00.58, 3) Musa Mitei Kenia 1.01.00.

Naiset,

1) Aminet Ahmed Etiopia 1.07.08, 2) Veronicah Njeri Maina Kenia 1.07.22, 3) Fantu Shugi Gelasa Etiopia 1.07.58… 8) Aino Niemi Suomi 1.15.21.