Cheruiyot, Cheptegei, Peters, Ali ja Mihambo sunnuntain maailmanmestarit

Dohan MM-kilpailuiden päätöspäivänä Kenian Timothy Cheruiyot ja Ugandan Joshua Cheptegei voittivat 1500 ja 10000 metrin juoksut, Grenadan Anderson Peters keihäänheiton, Yhdysvaltain Nia Ali 100 metrin aitajuoksun ja Saksan Malaika Mihambo ylivoimaisesti pituushypyn. Yhdysvallat voitti molemmat 4×400 metrin viestinjuoksut.

 

Mihambo oli ylivoimainen pituushypyssä

Saksan 25-vuotias Malaika Mihambo oli yksi Dohan MM-kilpailuiden ylivoimaisimmista mestareista. Zanzibarilaisen isän ja heidelbergiläisen äidin tytär voitti naisten pituushypyn maailman tämän vuoden kärkituloksella 730 ja löi seuraavan kilpailijan 38 sentin erolla.

Mihambon askelmerkki oli hukassa kahden kierroksen ajan. Ensimmäisen yrityksensä hän ponnisti puoli metriä lankun etureunasta ja toinen hyppy oli yliastuttu. Voittotuloksensa hän ponnisti kolmannella yrityksellään kahdeksan sentin päästä lankunreunasta.

Kaksi parasta olivat samat, kuin viime vuonna Berliinin EM-kilpailuissa. Toiseksi sijoittui tälläkin kertaa  Ukrainan Marina Beh-Romantshuk, joka hyppäsi 692. Nigerian Ese Brume ponnisti 12 sentin päästä lankunreunasta vain yhden sentin häntä vähemmän.

100 metrin juoksun toissavuotinen maailmanmestari Yhdysvaltain Tori Bowie ei ole enää yhtä nopeassa juoksukunnossa kuin aiemmin, mutta onnistui pituushypyssä hyvin ja sijoittui neljänneksi tuloksella 681.

Pistesijaan oikeutti tulos 656, jonka myös Suomen mestari Taika Koilahti on tänä vuonna hypännyt viidesti.

Maailmanmestari Mihambo opiskelee Mannheimin yliopistossa politiikan laitoksella ja tekee samalla lopputyötään ympäristöpolitiikasta Hagenin yliopistossa etäopiskelijana. Hän on kymmenvuotiaasta asti harjoitellut Ralf Weberin valmennuksessa ja on aiemmin harrastanut myös balettia, voimistelua ja judoa.

 

(Photo by Andy Lyons/Getty Images for IAAF)

Timothy Cheruiyot ”teki Hassanit” ja johti lähdöstä maaliin

Kenian Timothy Cheruiyot on miesten 1500 metrillä tänä vuonna ollut yhtä ylivoimainen kuin Hollannin Sifan Hassan naisten 1500 metrillä ja juoksi maailmanmestariksi soolojuoksuna lähdöstä maaliin johtaen. Hänen voittoaikansa oli loistava 3.29,26.

Cheruiyot on tämän vuoden 15 startistaan voittanut kaikki muut, paitsi Dohan Timanttiliigan osakilpailua toukokuun alussa. Silloin hän hävisi niukasti joukkuetoverilleen, vuoden 2017 maailmanmestarille Elijah Manangoille. Tämä loukkasi syyskuun alussa reiden takaosan lihaksensa eikä osallistunut MM-kilpailuihin.

Cheruiyot juoksi maailmanmestariksi tasaisen tappavaa vauhtia. Hänen kierrosaikansa Dohan MM-finaalissa olivat 55,01, 56,73, 56,48 ja viimeinen 300 metrin osuus 41,04. Viimeisen täyden kierroksen 1100 metristä 1500 metriin hän juoksi 55,2.

Viisi vuotta sitten junioreiden maailmanennätyksen juossut Ronald Kwemoi seurasi joukkuetoveriaan Cheruiyotia ensimmäisen täyden kilometrin, mutta uupui yritykseensä ja putosi seitsemänneksi.

Muut juoksijat kamppailivat muista mitaleista kaukana Cheruiyotin takana. Toiseksi kiri lähes kolmen vuoden kilpailutauolta radoille palannut Lontoon olympiavoittaja, Algerian Taoufik Makhloufi ajalla 3.31,38 ja kolmas oli Puolan kiritykki Marcin Lewandowski uudella maansa ennätyksellä 3.31,46.

Hallitseva Euroopan mestari Norjan Jakob Ingebrigtsen oli neljäs häviten pronssimitalin 0,24 sekunnin erolla. Englantilainen Jake Wightman ja skotlantilainen Josh Kerr olivat viides ja kuudes uusilla ennätyksillään 3.31,87 ja 3.32,52.

Rion olympiavoittaja Yhdysvaltain Matt Centrowitz oli korkeatasoisen finaalin kahdeksas ja Kalle Berglund yhdeksäs uudella Ruotsin ennätyksellä 3.33,70.

 

(Photo by Andy Lyons/Getty Images for IAAF)

Ugandan Cheptegein hitaasti kiihtyvä kiri puri

Ugandan Joshua Cheptegei on neljänä viime vuonna juossut yhden ainoan 10000 metrin ratajuoksun vuodessa, mutta ne ainoat sitäkin menestyksekkäämmin. Vuonna 2016 hän oli Rion olympiakisoissa kuudes, vuonna 2017 Lontoon MM-kilpailuissa toinen ja vuonna 2018 voitti Kansainyhteisön mestaruuden.

Tämän vuoden ainoassa 10000 metrin ratajuoksussaan Cheptegei voitti Dohassa maailmanmestaruuden maansa ennätyksellä ja kauden kärkiajalla 26.48,36.

Ugandan Abdallah Mande veti seitsemän kierrosta, minkä jälkeen johdossa vuorottelivat Cheptegei ja viimevuotinen junioreiden maailmanmestari Kenian Rhonex Kipruto. 11 miehen kärkiryhmä ohitti puolimatkan mainiossa ajassa 13.33,19 – mutta toisen puolikkaan Cheptegei tuli juoksemaan 13.14,24.

Neljä kierrosta ennen maalia kärkiryhmässä oli vielä kahdeksan juoksijaa, mutta Cheptegein aloitettua hitaasti kiihtyvän pitkän kirinsä vastustajat putosivat yksi toisensa jälkeen. Etiopian Yomif Kejelcha jaksoi pisimpään, mutta Cheptegei juoksutti häntä taktisesti viisaasti ulompaa rataa koko viimeisen kaarteen.

Neljän viimeisen kierroksen ajat olivat koko ajan kiihtyen 64,86, 62,41, 61,25 ja 55,39. Uuden ennätyksensä 26.49,34 juossut Kejelcha hävisi 0,98 sekuntia ja kolmanneksi sijoittunut Kipruto 1,96 sekuntia.

27 minuuttia alittivat myös vuoden 2016 junioreiden maailmanmestari Kenian Rodgers Kwemoi, Etiopian 20-vuotias Andamlak Belihu ja Kanadan ennätyksen 26.59,35 juossut Mohammed Ahmed. Kahdeksanneksi juossut Yemaneberhan Crippa juoksi Italian ennätyksen 27.10,76.

Kilpailun paras Afrikan ulkopuolella syntynyt juoksija oli 12:nneksi sijoittunut Norjan Sondre Nordstad Moen, jonka aika oli 28.02,18.

 

Grenada sai uuden kansallissankarin

100.000 asukkaan saarivaltio Grenada sai uuden kansallissankarin, kun 21-vuotias Anderson Peters voitti miesten keihäänheiton maailmanmestaruuden. Hän johti kilpailua jo avausheitollaan 86,89 ja paransi neljännellä kierroksella vielä 86,89:ään.

Yhdysvalloissa Mississippin valtionyliopistossa opiskeleva Peters ei ole tänä vuonna hävinnyt yhtäkään kilpailua ja voittanut mm. Pan Amerikan mestaruuden ja Yhdysvaltain yliopistojen mestaruuden.

Finaali heitettiin heti iltakarsinnan jälkeisenä iltana ja monelle kokeneelle ja uransa aikana jo vammoistakin kärsineelle heittäjälle tämä oli palautumisen kannalta liian lyhyt aika, erityisesti näin vaativissa ilmastossa.

Viron Magnus Kirt ja Saksan Johannes Vetter olivat toinen ja kolmas toisen kierroksen heitoillaan 86,21 ja 85,37. Kirt loukkasi olkapäänsä niin pahoin, että hänet kuljetettiin paareilla pois Khalifa-stadionilta. Varovaisesti heittänyttä Vetteriä odottaa nilkkaleikkaus jo ensi perjantaina.

Vuoden 2015 Pekingin maailmanmestari Kenian Julius Yego heitti kolmesti 81–84 metriin, mutta kaksi niistä oikealta ohi sektorin ja kerran hän horjahti yli heittoviivan jääden ilman tulosta. Kahdeksan parhaan joukosta karsiutuivat myös 90 metrin miehet Taiwanin Cheng Chao-Tsun ja Trinidadin Keshorn Walcott.

Lassi Etelätalo onnistui kovassa paikassa nousemaan kolmannella heitollaan kahdeksan parhaan joukkoon ja aina neljänneksi asti. ”EM-kilpailussa” hän oli kolmas. Etelätalon tulos oli 82,49, mikä on hänen toiseksi paras tuloksensa yli viiteen vuoteen.

Etelätalo oli Suomen joukkueen parhaiten sijoittunut urheilija ja ainoa pistesijaurheilija ja varmisti jo karsinnassa sen, että Suomen edustaja on selviytynyt miesten keihäänheitossa finaaliin kaikissa tähän mennessä järjestetyissä MM-kilpailuissa.

 

Yhdysvaltain muslimivähemmistö osaa aitajuoksun

Dohan MM-kilpailuissa Yhdysvaltain muslimivähemmistöön kuuluva Dalilah Muhammad voitti naisten 400 metrin aitajuoksun maailmanmestaruuden uudella maailmanennätyksellä ja toinen muslimi Nia Ali voitti Yhdysvalloille maailmanmestaruuden naisten 100 metrin aitajuoksussa.

Ali on aiemmin kahdesti voittanut 60 metrin aitajuoksussa maailman hallimestaruuden, mutta uran ensimmäinen ulkoratojen maailmanmestaruus edellytti häneltä roimaa 0,14 sekunnin ennätysparannusta 12,34:ään.

Alin joukkuetoveri ja maailmanennätyksen haltija Kendra Harrison sekä maailmantilaston ykkönen Jamaikan Danielle Williams olivat toinen ja kolmas Alin aiempaa ennätystä paremmin tuloksin 12,46 ja 12,47.

Sekä alkuerissä että välierissä ennätyksensä 12,48 ja 12,44 juossut Nigerian Tobi Amusan myöhästyi lähdössä saaden reaktioajakseen 0,22 sekuntia häviten jo lähdössä Harrisonille ja Williamsille 0,08 –0,09 sekuntia. Amusan ei enää aivan ehtinyt heitä tavoittaa ja oli maalissa neljäs ajalla 12,49.

Viidenneksi aitoi sekä alkuerissä että finaalissa Costa Rican ennätyksen juossut Andrea Vargas ajalla 12,64. Finaalin ainoa eurooppalainen Hollannin Nadine Visser oli kuudes.

 

Suomalaiskolmikko juoksi kunniakkaasti myös välieränsä

Koskaan aikaisemmin MM-kilpailuiden historiassa ei kolmea suomalaista ole selviytynyt välieriin missään juoksulajissa, vaikka 100 metrin aitajuoksun välierät olivat tänä vuonna MM-historian kovatasoisimmat. Finaaliin piti juosta jopa 0,21 sekuntia nopeammin kuin kaksi vuotta sitten Lontoon MM-kilpailuissa.

Nooralotta Neziri, Annimari Korte ja Reetta Hurske olivat välierien 14:s, 17:s ja 21:s ajoin 12,89, 12,97 ja 13,24. Neziri juoksi vuoden parhaan aikansa. Korte ja Hurske yrittivät liikaakin ja kolhivat useita aitoja. Hurske joutui kaiken päätteeksi hyppäämään omalle radalleen kaatuneen Belgian Anne Zagrén yli.

Ensi vuoden Pariisin EM-kilpailuja ennakoiden Suomen edustajat sijoittuivat Dohassa ”EM-kilpailun” kuudenneksi, seitsemänneksi ja yhdeksänneksi.

 

Yhdysvallat vaihtoi joka juoksijan ja voitti kultaa

Naisten 4×400 metrin juoksussa Yhdysvaltoja edusti kahdeksan naista. Kaikki alkuerissä juosseet vaihdettiin finaalissa uusiin. Alkuerissä juossut Allyson Felix voitti jo 13:nnen MM-kilpailuiden kultamitalinsa, mihin kukaan toinen urheilija ei koskaan ole kyennyt.

Finaalijoukkueessa juoksivat Phyllis Francis 49,51, Sydney McLoughlin 49,78, Dalilah Muhammad 49,43 ja Wadeline Jonathas 50,20. Yhdysvallat johti lähdöstä maaliin. Mainio voittoaika 3.18,92 on maailman paras tulos seitsemään vuoteen.

Puolan ankkuri Justyna Święty-Ersetić juoksi osuutensa 49,5:een ja löi loppusuoralla Jamaikan ankkurina juosseen henkilökohtaisen kilpailun pronssimitalistin Shericka Jacksonin. Hopeamitaliaika 3.21,89 on Puolan uusi ennätys. Jamaika juoksi 3.22,37 ja neljänneksi sijoittunut Britannia 3.23,02.

Shericka Jackson voitti Dohassa kolme mitalia, sillä hän juoksi 400 metrin henkilökohtaisen pronssimitalinsa ja 4×400 metrin ankkuriosuutensa lisäksi myös ankkuriosuuden Jamaikan 4×100 metrin mestarijoukkueessa.

 

(Photo by Patrick Smith/Getty Images)

Yhdysvallat johti jonojuoksua lähdöstä maaliin

Miesten 4×400 metrin viestinjuoksussa vuoden 2017 maailmanmestaruutta puolustanut ja tämän vuoden keväällä viestinjuoksun MM-kilpailuissakin tämän lajin voittanut Trinidad & Tobagon joukkue juoksi uuden maansa ennätyksen 3.00,74, mutta jäi siitä huolimatta viidenneksi.

Yhdysvallat johti lähdöstä maaliin niin kovaa vauhtia, että pääosa matkasta juostiin jonomuodostelmassa. Viiden parhaan joukkueen järjestys oli kaikissa vaihdoissa aivan sama eikä aikaa kulunut ohittamisiin ja viestialueella kiilaamisiin, vaan tulostaso kohosi varsin korkeaksi.

Yhdysvaltain voittoaika 2.56,69 on maailman paras tulos 12 vuoteen. Fred Kerley juoksi aloitusosuuden 44,2, Michael Cherry toisen osuuden 43,7, Wilbert London kolmannen 44,8 ja Rai Benjamin ankkuriosuuden 44,1.

Jamaikan hopeamitalijoukkueen aika oli 2.57,90. Kevin Borlée oli ankkuriosuudella voimakkaampi kuin henkilökohtaisen kilpailun hopeamitalisti Anthony José Zambrano ja näin Belgian joukkue palkittiin pronssimitalein ajalla 2.58,78 ennen maansa ennätyksen 2.59,50 juossutta Kolumbiaa.

Seuraavan kerran maailmanmestaruuksista kilpaillaan ensi vuonna Tokion olympiakisoissa ja MM-kilpailuiden nimellä vuonna 2021 Eugenessä, Oregonissa, jolle Dohassa suurimman näkyvyyden mediassa toi Alberto Salazarin Nike Oregon Project.

 

DOHA (QAT) 6.10.2019 XVII MM-kilpailut, 10. päivä

https://www.iaaf.org/competitions/iaaf-world-championships/iaaf-world-athletics-championships-doha-2019-6033/timetable/byday