Camilla Richardsson pettyi Euroopan Cupissa: ”Hemmetti sentään!”

Camilla Richardssonin 13:s sija ajalla 32.35,76 oli paras suomalaissuoritus Euroopan Cupin 10000 metrillä Pacéssa, Ranskassa. Juoksija ei kuitenkaan peitellyt pettymystään.

– Hemmetin tuulinen keli. Ja hemmetin hidas alkuvauhti, sitten toinen kilometri taas liian kovaa. Alussa juoksu oli yhtä hässäkkää, Richardsson manasi kilpailuaan ruuhkaisessa joukossa.

Tavoitteena oli alittaa EM-kilpailuen tulosraja 32.20. Kaksi viikkoa sitten Richardsson juoksi Lontoossa ennätyksensä 32.27,65.

– Nyt ollaan vasta toukokuussa, joten ei tässä mitään hätää ole. Rajan ehtii vielä rikkoa. Rankingista joukkueeseen pääsy on mahdollinen, mutta en usko, että aikani vielä riittävät siihen.

– Hyvä sentään, että tämä oli urani toiseksi paras tulos. Ja kiva, että saimme mukaan joukkueet. Se on tärkeää tulevaisuutta ajatellen.

Chydenius helpottunut jalkavamman jälkeen

Naisten B-erässä Nina Chydenius sijoittui 16:nneksi ajalla 34.24,45. Se on hänen uransa kolmanneksi paras tulos. Kilpailusta jäi kuitenkin paljon jossiteltavaa, sillä kahdeksan viime viikkoa Chydeniukselta on kulunut nilkan jännevamman parantelussa.

– Jos tämä ei olisi ollut Euroopan Cupin kilpailu, niin olisin jättänyt sen väliin. Viime viikolla pääsin ensimmäisen kerran juoksemaan ja tällä viikolla tunsin ensimmäistä kertaa, etten pelännyt jalan rasitusta.

Chydenius myönsi, että etukäteen kilpailu oli henkisesti erittäin rankka.

– Mutta nyt on helpottava tunne, kun pääsin taas juoksun makuun.

Chydeniuksella on hyvä mahdollisuus elokuisten Münchenin EM-kilpailujen maratonille helmikuussa juoksemansa ajan 2.32.48 turvin.

– Nyt on vain pohdinnan paikka, etenenkö maratonharjoittelun avulla vai haluanko hakea vauhtia myös ratajuoksuista.

Suomen joukkueen kolmas naisjäsen Alisa Vainio joutui luopumaan kilpailusta sairastumisen takia.

Voittajat ylsivät huipputuloksiin

Kilpailun kärjessä pidettiin huippuvauhtia. Miesten nopein oli isäntämaan Jimmy Gressier ajalla 27.24,51. Naisten voiton vei Turkin Yasemin Can tuloksella 31.20,18, joka on tämän vuoden Euroopan kärkitulos.

Miesten B-finaalissakin tarvittiin kelpo vauhtia, kun voitto meni Italian Pasquale Selvarololle ajalla 28.30,35. Paras suomalainen oli Hannu Granberg ajalla 30.10,10, jolla hän sijoittui erässään 13:nneksi. Huhtikuun alussa Granberg juoksi Portugalissa ennätyksensä 29.42.70.

– Tavoittelin ennätysvauhtia nytkin, mutta toinen puolisko oli tiukka ja vauhti hyytyi. Mutta hieno ja hyvä kisa, vain hyvää säätä vaille, Granberg totesi kovaan tuuleen viitaten.

Kilpailu oli järjestetty karnevaalimaisesti, kun yleisölle oli tehty tilaa myös radan puolelle lähellä juoksijoita. Kilpailun yhteydessä juostiin myös muita startteja, muun muassa Ranskan mestaruuskilpailuja.

 

PACÉ (FRA) 28.5.2022 10000 metrin juoksun Euroopan cup

Miehet,

10000 m: 1) Jimmy Gressier Ranska 27.24,51, 2) Carlos Mayo Espanja 27.53,12, 3) Aras Kaya Turkki (ent. Amos Kibitok Kenia) 27.58,08, 4) Yann Schrub Ranska 27.59,32, 5) Pietro Riva Italia 28.01,07, 6) Efrem Gidey Irlanti 28.01,50, 7) Filimon Abraham Saksa 28.03,39, 8) Roberto Alaiz Espanja 28.04,01 … 45) Hannu Granberg Suomi 30.10,10, 50) Arttu Vattulainen Suomi 30.24,16, 51) Antti Ihamäki Suomi 30.29,90.

Euroopan cup: 1) Ranska 82.30,11 (Gressier, Schrub, Emmanuel Roudolff), 2) Espanja 84.05,79, 3) Saksa 84.47,49, 4) Israel 84.50,28, 5) Italia 84.59,46, 6) Turkki 85.44,12, 7) Irlanti 88.09,69, 8) Tanska 90.50,08, 9) Suomi 91.04,16 (Granberg, Vattulainen, Ihamäki).

Naiset,

10000 m: 1) Yasemin Can Turkki (ent. Vivian Jemutai Kenia) 31.20,18, 2) Alina Reh Saksa 31.39,86, 3) Katharina Steinruck Saksa 32.03,88, 4) Valeria Zinenko Ukraina 32.07,28, 5) Maitane Melero Espanja 32.08,57, 6) Moira Stewartová Tšekki 32.08,96, 7) Anna Arnaudo Italia 32.09,54, 8) Mekdes Woldu Ranska 32.11,72 … 13) Camilla Richardsson Suomi 32.35,76, 44) Nina Chydenius Suomi 34.24,45.

Euroopan cup: 1) Saksa 96.09,44 (Reh, Steinruck, Eva Dieterich), 2) Turkki 97.14,68, 3) Britannia 97.54,89, 4) Italia 97.59,41, 5) Espanja 98.30,23, 6) Ranska 98.49,57, 7) Ukraina 99.24,31, 8) Puola 100.06,40.

Väliaikoja:
3000 m: Ihamäki 8.50,84, Vattulainen 8.51,45, Granberg 8.51,70. Richardsson 9.45,34, Chydenius 10.02,44. – 5000 m: Ihamäki 14.50,91, Vattulainen 14.53,50, Granberg 14.53,67. Richardsson 16.13,20 (kkk), Chydenius 16.54,01.

LIVE-Tulospalvelu: tästä.