Camilla Richardsson ja Elisa Neuvonen hakaurheilijoiksi

Camilla Richardsson

Kestävyysjuoksija Camilla Richardsson ja kävelijä Elisa Neuvonen ovat uusimmat Suomen Urheiluliiton hakaurheilijat.  Richardssonilla on koossa 21 ja Neuvosella 20 pistettä, kun hakaurheilijaksi pääsee 20 pisteellä.

Hakaurheilijapisteitä saa kilpailumenestyksestä, kuten yleisen sarjan Suomen mestaruudesta, maaotteluista sekä EM-, MM- ja olympiakisoista. Neuvonen on hakaurheilija numero 337 ja Richardsson numero 338.

– Aika siisti homma, kun koko kausi on muutenkin ollut tällainen ja tämä vielä siihen päälle, Richardsson sanoo hakaurheilijan tittelistä ja viittaa onnistuneeseen kilpailukauteen.

Pisteitä Richardssonille on kertynyt suomenmestaruuksista seitsemän ja maaotteluista ja maajoukkueiden EM-joukkuekilpailuista kolmetoista.

Richardsson on parasta aikaa leirillä Liikuntakeskus Pajulahdessa, jossa hän virittelee kuntoa ensi viikon Eurooppa-USA -ottelun 3000 metrin estejuoksuun ja Dohan MM-kisoihin. Valko-Venäjän Minskissä kilpailtava Eurooppa-USA -ottelu on Richardssonille viimeinen startti ennen MM-kisoja.

– Kaikki treenit ovat menneet tosi hyvin. Minskissä yritän juosta ennätyksen ja mielellään niin lähelle 9.30:tä kuin mahdollista, Richardsson sanoo.

Richardsson on aiemmin tällä kaudella juossut 3000 metrin esteiden ennätyksekseen 9.35,27.

Neuvonen tähtää Tilburgin 20 kilometrille

Neuvoselle hakaurheilijapisteitä on karttunut suomenmestaruuksista kuusi ja  maaotteluista 15.

– Aika yllättävää. En ole osannut ajatella tällaista. Aika hienoon ryhmään pääsin ja olisi tietysti hienoa kiivetä jatkossa pisteissä ylöspäin, Neuvonen sanoo hakaurheilijan tittelistä.

Neuvonen pääsi tälle kaudelle kunnon harjoittelurytmiin vasta vappuna reiden rasitusosteopatian jälkeen. Sittemmin hän on kävellyt Kalevan kisoista 10 kilometrin pronssin ja voittanut Ruotsi-ottelussa 5000 metriltä.

Neuvosen kausi jatkuu lokakuun alussa Tilburgin kansainvälisessä kilpailussa Hollannissa.

– Siellä on tarkoitus kävellä 20 kilometriä. Tavoitteena on kunnon aika ensi kesän Tokion olympiarankingin pohjaksi, Neuvonen sanoo.

Pitkämäki kaikkien aikojen ykkönen

Hakaurheilijoiden kaikkien aikojen pistetilaston kärjessä on keihäänheittäjä Tero Pitkämäki 270 pisteellä. Seuraavilla sijoilla ovat juoksijalegendat Paavo Nurmi 220 pisteellä ja Lasse Virén 186 pisteellä.

Hakaurheilijoiden Top 10 pistekärki: Tero Pitkämäki 270, Paavo Nurmi 220, Lasse Virén 186, Martti Vainio 178, Arto Bryggare 172, Ossi Karttunen 151,25, Voitto Hellsten 148,25, Antti Kalliomäki 148, Olli-Pekka Karjalainen 142, Mona-Lisa Pursiainen 140.

Hakaurheilijatilastot: Esa Kaihlajärvi