Camilla Richardsson ennätysvauhdissa Lontoossa – EM-raja ei vielä rikkoutunut

Camilla Richardsson teki roiman ennätysparannuksen Lontoossa myöhään lauantaina juostussa 10 000 metrin kilpailussa. Richardsson oli yhdeksäs ajalla 32.27,65, kun edellinen ennätys oli neljä vuotta sitten Yhdysvalloissa juostu 32.39,01.

Ennätys ei Richardssonia täysin tyydyttänyt, sillä toiveissa ollut Münchenin EM-kisojen tulosraja jäi 7,65 sekunnin päähän.

– Juoksu oli kauhea taistelu, kun oli niin huono päivä, mutta pääsin silti noin lähelle EM-rajaa. Tiedän, että hyvänä päivänä, olisin pystynyt rajan juoksemaan, Richardsson makusteli kilpailuaan.

– Totesin juoksun lopussa, että jos juoksen molemmat kaksi viimeistä kilometriä aikaan 3.10, raja menee, mutta en vaan jaksanut.

”Ennätykseen olen tyytyväinen”

Richardssonin mukaan kisajärjestelytkään eivät olleet aivan sitä mitä oli luvattu.

– Siellä piti olla valojänis, mutta se ei lähtenyt toimimaan. Oli myös paljon tönimistä, kun oli paljon juoksijoita ja kaikki halusivat hyvän paikan. En oikein löytänyt rentoa rytmiä.

Kisojen väliaikapalvelu pelasi sen sijaan hyvin. Richardssonin kilometrin väliajat sujuivat koko matkan tasaisesti 3.15:n molemmin puolin viimeisen kilometrin ollessa 3.12.

Lontoon juoksusta ropisi Richardssonille tärkeitä rankingpisteistä, ja kun kilpailukausi on vasta alussa, EM-paikan sinetöimiseen on aikaa.

– Ennätykseeni olen toki tyytyväinen varsinkin, kun en ole tehnyt vielä paljon rataharjoituksia. Valmentajani Jukka Keskisalon tyylinä on, että pitää kilpailla itsensä kuntoon, eli nyt pitää vaan keskittyä seuraaviin kisoihin, Richardsson sanoi.

Suunnitelmissa on ainakin 5000 metrin kilpailu Manchesterissä ja Espoossa heti loppukesän ja alkukesän aikana.

Tähtäin pitkillä ratamatkoilla

Richardssonin tavoitteena on nyt vammavuosien jälkeen keskittyä nimenomaan pitkiin ratamatkoihin. Hänen entinen päämatkansa estejuoksu on ainakin toistaiseksi poissa laskuista, koska laji on ollut rasittava jaloille ja urheilija kaipaa muutenkin uusia haasteita.

Maraton ja puolimaraton saavat odottaa vielä jonkin aikaa, vaikka Richardsson tekikin viime syksynä lupaavat ajat 2.30.45 ja 1.10.01. Maratonin tulos alittaa myös EM-kisojen tulosrajan 2.32.00.

– En ole vielä koskaan yrittänyt kunnon aikaa ratakympillä, mutta en ota kehittymisestäni mitään stressiä. Hyvä tulokset tulevat, jos ovat tullakseen. Pääasia on, että edistyn harjoittelussani pitkien vammataukojen jälkeen, Richardsson totesi viikko sitten SM-maastoissa, joissa hän voitti 10 kilometrin juoksun.

Richardson kilpaili Night of the 10,000m PBs 2022 -kisassa, vapaasti suomennettuna 10000 metrin ennätysten illassa, jossa lajina oli vain useita ratakympin startteja kahdella mailin juoksulla höystettynä. Lontoon Parliament Hillillä käydyn kisan voitti britti Jessica Judd ajalla 31.22,24, jolla hän alitti heinäkuisten Oregonin MM-kisojen tulosrajan.

Yleisurheilutuloksia/kv.

Lontoo, Britannia:

Night of 10 000 m PBs

Naiset, 10 000 m: 1) Jessica Jud Britannia 31.22,24…9) Camilla Richardsson Suomi 32.27,65 (kkk).

https://data.opentrack.run/en-gb/x/2022/GBR/not/event/9/1/1/