Blomqvist oli 14:s: ”Sain annettua kaikkeni” – Helander ei ujostellut, armeijasyksy söi harjoittelua – Peiposella ja Chydeniuksella nousujohteinen juoksu

Nathalie Blomqvist juoksi taktisesti hyvän kilpailun ja oli neljästoista 59 sekunnin erolla kärkeen maastojuoksun EM-kilpailuiden alle 23-vuotiaiden naisten 6 kilometrillä. Blomqvist kiristi tahtia kilpailun vanhetessa ja kohensi sijoitustaan juoksun lopussa.

– Ajatus oli lähteä liikkeelle vauhdikkaasti, ei liian kovaa. Tiesin, että juoksun kärki on erittäin kova. Säästelin sen verran voimia juoksun loppuun, että sain siellä kaiken irti eikä siinä tullut seinää vastaan Blomqvisti kertoi.

Juoksun voitti suosikkina reitille startannut Italian Nadia Battocletti, joka oli Tokion olympiakisojen 5000 metrillä seitsemäs ja voitti saman matkan alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Tallinnassa. Slovenian Klara Lukan, joka oli Battoclettin jälkeen toinen Tallinnan 5000 metrillä, oli toinen myös Dublinissa. Nyt eroa kärkikaksikon välillä oli neljä sekuntia.

­Blomqvist valmistautui EM-maastoon neliviikkoisella Portugalin-leirillä, jonka jäljiltä juoksu kulki hyvin kostealla ja haastavalla nurmi- ja hiekkapintaisella reitillä.

– Olen leirin jäljiltä hyvässä iskussa ja sain annettua juoksussa kaikkeni. Siihen olen tyytyväinen. Nyt vähän huilia ja sitten jatketaan harjoittelua.

Eemi HelanderHelanderilta rohkea juoksu, armeijasyksyn vaikutus näkyi

Syksyn armeijan harmaissa viettänyt Eemil Helander ei ujostellut EM-kilpailuiden alle 23-vuotiaiden miesten 8 kilometrillä. Hän lähti alkumatkasta pääryhmän vauhtiin. Syksyn harjoittelu ei kuitenkaan ole asepalveluksen takia ollut parasta mahdollista ja lopussa vauhti hiipui. Helander oli 27:s minuutin ja kahden sekunnin erolla kärkeen.

– Tosi raju matka. Nyt sen huomasi, että syksy vähän tuntui tuossa suorituksessa. Oli hyvä valmius juosta tuossa alussa. Pysyin hyvin kärkiryhmän vauhdissa, mutta kaksi viimeistä kierrosta tuntuivat älyttömän pitkiltä. Kunto loppui kesken, Helander tunnusti.

– Sen tuo kilpailu kuitenkin kertoi, ettei tuo kärkiporukan vauhti mahdottomalta tuntunut. Nyt vaan hyydyin lopussa niin rajusti. Ei tuossa ole mahdoton pysyä, kun saan lisää kilometriä alle.

Kilpailun voitti Yhdysvalloissa opiskeleva britti Charles Hicks, 20, joka on hakenut kilpailuvalmiuksia syksyn Yhdysvaltain yliopistosarjan maastojuoksukilpailuista. Hicks vei mestaruuden neljällä sekunnilla ennen Irlannin Darragh McElhinneytä.

Peiposella ja Chydeniuksella nousujohteinen juoksu

Johanna Peiponen oli nousujohteisella juoksulla EM-maastossa naisten 8 kilometrin kilpailun 28:s. Eroa kärkeen kertyi 2.23 minuuttia. Nina Chydenius oli aiempien juoksujen pehmentämällä radalla 47:s kolmen minuutin ja kahden sekunnin erolla kärkeen.

– Aika lailla siihen pystyin, mitä etukäteen ajattelin. PM-maastossa oli ongelmia piikkareiden kanssa. Nyt kaikki meni hyvin, Peiponen sanoi.

Samanlaiset tunnelmat olivat myös Chydeniuksella.

– Meillä oli molemmilla nousujohteinen juoksu. Tuli selkiä vastaan koko ajan ja vielä loppukirissäkin. Juoksusta jäi hyvä fiilis, Chydenius sanoi.

Naisten mestariksi juoksi Norjan Karoline Bjerkeli Grövdal 10 sekunnin erolla ennen Ruotsin Meraf Bahtaa.

Bahta ja Grövdal karkasivat kolmantena pitkään olleelta Saksan Konstanze Klosterhalfenilta 6 kilometrin jälkeen. Vähän myöhemmin Grövdal nykäisi eron Bahtaan.

Grövdal on aiemmin juossut maastojuoksun EM-kilpailuista hopean ja neljä pronssia.

Kolmanneksi nousi Saksan Alina Reh 19 sekuntia voittaja Grövdalille jääneenä.

Ingebrigtsen otti omansa 

Tokion olympiakisoissa 1500 metriä voittanut Jakob Ingebrigtsen kasvatti Dublinissa meriittilistaansa 10 kilometrin maastojuoksun Euroopam mestaruudella. Suursuosikkina matkaan lähtenyt norjalainen juoksi pitkään kilpailua johtaneen Turkin Aras Kayan vieressä. Päätöskierroksen rytminvaihdoksella Ingebrigtsen nykäisi eron ja karkasi voittoon 14 sekunnin marginaalilla.

Kenialaistaustainen Kaya on kokenut maastojuoksija, jolla on kaksi Euroopan mestaruutta ja kaksi pronssia. Kaya kukisti viidellä sekunnilla Ranskan Jimmy Gressierin, joka oli kolmas ja johti ranskalaiset joukkuekilpailun voittoon.

DUBLIN 12.12.2021 Maastojuoksun EM-kilpailut

Nuoret,

M22 8 km: 1) Charles Hicks Britannia 24.29, 2) Darragh McElhinney Irlanti 24.33, 3) Ruben Querinjean Luxemburg 24.36, 4) Magnus Tuv Myhre Norja 24.39 … 11) Emil Millán De La Oliva Ruotsi 24.57, 12) Omar Nuur Ruotsi 25.00, 17) Omar Ismail Ruotsi 25.15, 27) Eemil Helander Suomi 25.31.

M19 6 km: 1) Axel Vang Christensen Tanska 17.53, 2) Abdullahi Dahir Rabi Norja 18.18, 3) Joel Ibler Lillesö Tanska 18.21 … 14) Vebjörn Hovdejord Norja 18.40.

N22 6 km: 1) Nadia Battocletti Italia 20.32, 2) Klara Lukan Slovenia 20.36, 3) Mariana Machado Portugali 20.36 … 14) Nathalie Blomqvist Suomi 21.31, 21) Linnea Sennström Ruotsi 21.40.

N19 4 km: 1) Megan Keith Britannia 13.41, 2) Ingeborg Östgård Norja 13.44, 3) Emma Heckel Saksa 13.46, 4) Ilona Mononen Suomi 13.49 … 15) Sofia Thögersen Tanska 14.02.

LIVE-Tulospalvelu: https://dublin21results.european-athletics.com/en/results/athletics/daily-schedule.htm