Blomqvist loistovauhdissa Farossa, suomalaisjuniorit juoksivat sarjavoitot

Blomqvist loistovauhdissa Farossa

IF Falkenin maileri Nathalie Blomqvist oli mainiossa vireessä Faron katujuoksussa, johon osallistui iso joukko Portugalissa harjoitusleirillä olevia suomalaisjuoksijoita.

Blomqvist, 17, voitti ylivoimaisesti 19-vuotiaiden 6,4 kilometrin kilpailun, ja olisi ajallaan 22.35 sijoittunut naisten kilpailussa toiseksi. HKV:n Eero Saleva oli toinen miesten 8,4 kilometrillä.

Naisten kilpailun voitti portugalilainen huipputason kilpakävelijä Ana Cabecinha, joka viihtyy myös juoksukisoissa. Hän oli vuoden 2015 MM-kisojen 20 kilometrillä neljäs ja on kävellyt useita sijoituksia kahdeksan parhaan joukkoon MM -ja olympiakisoista. Blomqvist jäi hänelle Faron juoksussa 13 sekuntia.

– Matka oli minulle ehkä hieman pitkä. Otin sen kovana treeninä, aloitin vähän hiljempaa ja kiristin sitten vauhtia. Lopussa huomasin, että voimia oli vielä jäljellä, Blomqvist kertaili.

Blomqvist juoksi viime kesänä seitsemänneksi 17-vuotiaiden EM-kisojen 1500 metrillä ja oli syksyllä kuudes Buenos Airesissa Nuorten kesäolympialaisissa, jossa loppusijoitukset jaettiin 1500 metrin ja maastojuoksun yhteistuloksen perusteella.

– Buenos Airesista tulon jälkeen pidin vähän taukoa, mutta sen jälkeen treenit ovat kulkeneet hyvin. Määrää ja vauhtikestävyystreeniä ja vähän kaikkea on tullut harjoituksiin lisää viime vuoteen nähden. Treenit ovat kulkeneet hyvin, Blomqvist kertoo.

Blomqvist on parasta aikaa Monte Gordossa maajoukkueohjelmaan kuuluvalla leirillä kaikkiaan noin 30 juoksijan kanssa. Leiriä vetää valmentaja Rami Virlander.

– Leiri on mennyt hyvin ja olen pysynyt terveenä. Seuraavat kilpailut ovat sitten hallikaudella, Blomqvist totesi.


saleva_eero_faro.jpg

Eero Saleva juoksi toiseksi Farossa miesten 8,4 kilometrin kilpailussa. Voittajalle hän jäi kaksi sekuntia.

,

Nuorten sarjat suomalaisjuhlaa

Suomalaiset voittivat Faron katujuoksussa kaikki naisten juniorisarjat ja liki kaikki miesten juniorisarjat. 

Miesten 8,4 kilometrillä Eero Saleva hävisi kisan voiton kahdella sekunnilla portugalilaiselle Djau Mussalle ajalla 26.29.

Hyvässä säässä käydyssä kilpailussa Forssan Salaman Astrid Snäll voitti naisten 22-vuotiaiden 6,4 kilometriä ajalla 23.26 ja Lahden Ahkeran Natalia Nylund oli kolmas 24.39. 

19-vuotiaissa Blomqvist vei voiton ajalla 22.35 ja Lahden Ahkeran Salla Laukkanen oli toinen (23.45). 17-vuotiaiden 2,4 kilometriä voitti Lahden Ahkeran Pinja Kotinurmi ajalla 8.02.

Miesten 19-vuotiaiden sarjassa Lempäälän Kisa Yleisurheilun Leevi Keronen oli 8,4 kilometrin kilpailun nopein ajalla 26.52.  Suomalaisten kolmoisvoiton 19-vuotiaissa sinetöivät Turun Urheiluliiton Mustafe Muuse (26.59) ja Joensuun Katajan Samuel Auvinen Suomi (29.13).

Turun Urheiluliiton Tuure Haapanen voitti 17-vuotiaiden poikien 2,4 kilometriä ajalla 7.12.

Yleisurheilutuloksia/Portugali

Faro, Portugali:

Kv. katujuoksu:

Miehet 8,4 km: 1) Djau Mussa Portugali 26.27, 2) Eero Saleva Suomi 26.29.

19-v. 8,4 km: 1) Leevi Keronen Suomi 26.52, 2) Mustafe Muuse Suomi 26.59, 3) Samuel Auvinen Suomi 29.13,…5) Eino Könönen Suomi 31.15.

17-v. 2.4 km: 1) Tuure Haapanen Suomi 7.12,… 4) Jussi Alastalo Suomi 7.32, 5) Pyry Suojanen Suomi 7.33.

Naiset 6,4 km: 1) Ana Cabecinha Portugali 22.22,…5) Amanda Virtanen Suomi 24.12.

22-v. 6,4 km: 1) Astrid Snäll Suomi 23.26,..3) Natalia Nylund Suomi 24.39,…5) Katri Gauriloff Suomi 25.36.

19-v. 6,4 km: 1) Nathalie Blomqvist Suomi 22.35, 2) Salla Laukkanen Suomi 23.46.

17-v. 2,4 km: 1) Pinja Kotinurmi Suomi 8.02

,


keronen_leevi_blomqvisti_nathalie_ym.jpg

Neljä suomalaista sarjavoittajaa Faron katujuoksusta: Leevi Keronen voitti miesten 19-vuotiaiden kilpailun,
Nathalie Blomqvist naisten vastaavan sarjan, Pinja Kotinurmi ja Tuure Haapanen olivat nopeimmat 17-vuotiaiden kilpailussa.