Blomqvist iloinen ennätyksestään – Raitasen alavire jatkui – Rinne täpärästi ulos jatkosta

Budapestin MM-kisojen avauspäivän alkuerissä ja karsinnoissa esiintyi neljä suomalaista.

Nathalie Blomqvist oli iloisesti yllättynyt juostuaan 1500 metrin alkuerässä ennätyksensä 4.06,93. Se ei kuitenkaan riittänyt jatkoon 24 juoksijan välieriin, jonne pääsi neljästä erästä kuusi parasta Blomqvistin sijoituttua omassa erässään 11:ksi.

Topi Raitanen pettyi 3000 metrin estejuoksun alkuerässään. Raitasen sijoitus oli 11:s ajalla 8.30,69, mikä pudotti hänet selvästi tiistaina juostavasta finaalista.

Aaron Kankaan kilpailu moukarinheiton karsinnassa on vielä kesken. Joonas Rinteen 1500 metrin alkuerä juostaan illalla.

Blomqvistille jälleen uusi ennätys

Nathalie Blomqvistin aika on myös 22-vuotiaiden Suomen ennätys. Aikaisempi ennätys oli hänen viikko sitten juoksemansa 4.08,46.

Blomqvistin erän voitti Hollannin Sifan Hassan ajalla 4.02,92.

– Olin vähän shokissa, kun näin aikani. Juoksu tuntui hyvältä, mutta en saanut aivan kaikkea irti, Blomqvist kertoi kisan jälkeen Ylen haastattelussa.

– Juoksussa oli myös vähän paikan hakemista. Juoksu oli kuitenkin vahvaa ja tuli nyt pidemmälle kuin viikko sitten ennätysjuoksussani Manchesterissa. Mutta en aivan osannut odottaa tästä juoksusta ennätystä, joten tämä oli mukava yllätys.

Blomqvist kertoi, että kansainvälisissä arvokisoissa juoksu on välillä kovaa ja välillä hidastellaan, tulee kakkosradalla juoksemista ja tönimistä.

– Nyt yritin juosta vain mahdollisimman rennosti ja onnistuin siinä ihan hyvin.

Blomqvist, 22, on helpottunut viime viikkojen tuloskunnostaan. 1500 metrin ennätys on parantunut nopeasti yli kolme sekuntia.

– Treenikauteni sujui hyvin ja olen odotellut näitä tuloksia, mutta akillesvaivat haittasivat alkukaudesta.

Samoilla linjoilla oli myös valmentaja Tom Andtbacka.

– Manchesterin jälkeen sanoin, että ajasta on otettavissa vielä pois 1,5–2 sekuntia.

Parempaa on varmaan vielä tulossa.

– Nathalien kestävyys on hyvä, mutta 1500 metrin treeniä pitää saada vielä lisää. Jalkavaivojen takia on tehty kaikkea muuta harjoittelua. Tulevaisuudessa on sitten 5000 metriä lisämotiivina, Andtbacka vihjaisee.

Alkuerissä kovimman ajan juoksi Kenian Nelly Chepchirchir, 4.00,87, ja kaikki vahvat ennakkosuosikit pääsivät jatkoon. Tasaisissa erissä välieriin vaadittiin noin 4.04:n tulos.

”Ei vaan löydy sellaista jaksamista mitä pitäisi”, Topi Raitanen totesi juoksustaan.

Raitanen: ”Mitäänsanomaton juoksu”

Miesten 3000 metrin estejuoksussa kolmessa alkuerässä erien viidelle parhaalle oli suora pääsy finaaliin. Raitasen ykköserän nopein oli Etiopian Getnet Wale ajalla 8.19,99. Hidasvauhtisessa juoksussa jatkoon vaadittiin aika 8.20,54.

– Mitäänsanomaton juoksu, edelleen sitä samaa mitä koko kesän. Kun pitäisi juosta kovaa, niin jaloista ei vaan irtoa, pettynyt Raitanen totesi Ylen haastattelussa kisan jälkeen.

– Sinänsä juoksu ei tunnu kovin pahalle, mutta ei vaan löydy sellaista jaksamista mitä pitäisi. Harmittaa, kun harjoitukset ovat kuitenkin menneet hyvin. Uskoimme valmentajani kanssa, että olisi ollut nyt jo parempaa, mutta kisat ovat ne joissa tilanne katsotaan.

Raitanen totesi kesän olleen henkisesti raskas. Vaisuhkot tulokset ovat seuranneet toisiaan.

– Aloitin keväällä ennätystasolta. Sitten tuli pari ihan hyvää kisaa mutta jo hieman nihkeällä tunteella, siitä väsymys lähti liikkeelle, Raitanen kertasi vaikeaa kauttaan.

Valmentaja Janne Ukonmaanaho totesi, että alkuerä olisi ollut hitaan alkuvauhdin perusteella otollinen.

– Normaalisti Topi olisi ollut tällaisessa juoksussa kolmen joukossa. Emme ole saaneet käännettyä alkukesän huonoa suuntaa paremmaksi.

Budapestin kisa oli jatkoa Raitasen vaatimattomille juoksuille MM-kisoissa. Myös vuonna 2019 ja viime vuonna tie jäi alkueriin. Viime vuonna Euroopan mestaruuden voittaneen 27-vuotiaan Raitasen paras sijoitus maailman tasolla on olympiakisojen kahdeksas sija kahden vuoden takaa Tokiosta.

Toisen alkuerän voitti Yhdysvaltain Kenneth Rooks ajalla 8.23,66 ja kolmannen Etiopian Lamecha Girma erien nopeimmalla ajalla 8.15,89. Myös yksi vahvoista ennakkosuosikeista, Marokon Soufiane El Bakkali selvitti tiensä helposti finaaliin kakkoserän toisella sijallaan.

Vain kaksi eurooppalaista juoksijaa päästi finaaliin, viime kesän EM-kisojen nelonen, Espanjan Daniel Arce, ja myös pohjoismaista väriä nähdään mukana, kun Ruotsin Simon Sundström oli kolmannessa erässä viides ennätyksellään 8.20,10.

Erien tulosvertailu on käytännössä turhaa, koska erien viisi parasta menee jatkoon ilman aikaisempia aikavertailujen mahdollisuuksia. Heikoimmalla ajalla jatkoon mentiin nyt kuitenkin ajalla 8.24,74.

Rinne thrillerijuoksussa 0,07 sekunnin päähän jatkosta

Joonas Rinne taisteli 1500 metrin alkuerissä jatkopaikasta välieriin viimeisille metreille saakka, mutta joutui lopulta taipumaan 0,07 sekunnin erolla seitsemänneksi ja ulos jatkosta.

Neljä alkuerää olivat melkoisia jännitysnäytelmiä, kun jokaisessa erässä taisteltiin pääsystä kuuden parhaan joukkoon. Kolme erää olivat kovavauhtisia, mutta Rinteen kakkoserässä mentiin alkumatka hölkäten. Thrilleri huipentui viimeiselle kierrokselle, jossa Rinne pystyi nousemaan viimeisillä kymmenillä metreille aivan kärjen tuntumaan ja hetkeksi jopa kiinni jatkopaikkaan.

Erän voitti Espanjan Mario García ajalla 3.46,77. Rinteen edellä kuudenneksi kiri Kenian Timothy Cheruiyot ajalla 3.47,09, kun Rinteen aika oli 3.47,16.

Heikolle miehelle Rinne ei taipunut, sillä Cheruiyot on maailmanmestari ja olympialaisten hopeamitalisti, ja hänen ennätyksensäkin on komea 3.28.

”Juuri minulle tarjoiltu kisa”

– Muissa erissä pidettiin vauhtia. Tuo oli just minulle tarjoiltu kisa. Tässä olisi ollut välieräpaikka otettavissa, jos vaan kelpaa. Ei kelvannut tänään, mutta lähelle pääsin, Rinne päivitteli kilpailuaan.

– Kieltämättä kirvelee, että ei sitten riittänyt, mutta siitä jäi ihan hyvä fiilis, että kamppailussa olin hyvin mukana.

Rinne kiri viimeisen 400 metriä 53 sekuntiin. Kaksi ensimmäistä kierrosta juoksijajoukko mateli päälle 65 sekunnin.

– Ekat pari kierrosta hoin itselleni, että malta. Ei tässä vaiheessa ryhmässä nousemisella saavuta välttämättä mitään. Pitää malttaa keskittyä viimeiselle 600 metrille, Rinne kertoi taktiikastaan.

– Koko ajan oli sellainen mielessä, että missä vaiheessa laitan kaikki pelimerkit pöytään. Sitä tulee varmaan kelailtua jälkikäteen ja yrittää oppia siitä.

Jouduit lopussa hakemaan paikkaan nelosradalta. Tuli aika paljon ylimääräisiä metrejä?

– Se on ehkä ensimmäinen asia, jota jäin miettimään. Kun koetin malttaa, olisiko pitänyt vielä malttaa se 20 metriä pidempään. Mutta ratkaisut on jossain kohti tehtävä ja niiden kanssa eletään.

Miten tästä lähdetään 800 metrille?

– Nyt kun 1500 metriä on ohi, sitä voi ruveta miettimään. Tähän asti en ole sitä ajatellut vielä yhtään. Nyt on edessä pari välipäivää, joten kerkeän kääntää ajatukset siihen suuntaan.

Ensimmäisen erän voittaja oli Norjan Jakob Ingebrigtsen ajalla 3.33,94, kolmannen erän nopein Hollannin vasta 18-vuotias Niels Laros, 3.34,25, ja neljännessä erässä ykkönen Kenian Abel Kipsang, 3.34,08. Kovavauhtisissakin erissä kärkikuusikot olivat sekunnin sisällä.

Kangas karsinnan 17:s

Miesten moukarin karsinnassa Aaron Kangas oli tuloksella 72,96 oman ryhmänsä yhdeksäs ja kokonaiskilpailun 17:s. Kankaan ensimmäinen heitto toi kilpailupöytäkirjaan x-merkinnän, ja toinen yritys kantoi 72,15.

Karsintarajan 77,00 ylittäjiä löytyi kuusi, ja pisimmän kaaren pyöräytti Ethan Katzberg Kanadan ennätyksellä 81,18. Finaaliin 12 parhaan heittäjän joukkoon vaadittiin vähintään tulos 74,56.

Kankaan kauden paras tulos on tähän mennessä 75,74, mutta MM-areenalle ei parasta virettä nyt löytynyt.

Davidila karsinnan 26:s

Aaro Davidila ei löytänyt aivan parasta hyppykuntoaan kolmiloikan karsinnassa. Hän sai tuloksen 15,81, joka riitti kokonaiskilpailussa 26:nteen sijaan.

Davidilan ensimmäinen hyppy oli yliastuttu, toinen yritys kantoi 15,64 ja paras tulos syntyi viimeisellä, kolmannella kierroksella.

Yli suoran karsintarajan 17,15 pääsi vain yksi mies, Jamaikan Jaydon Hibbert, mutta hän sitten komeasti tuloksella 17,70. Kolme muuta hyppääjää pääsi päälle 17 metrin. Viimeinen finaaliin oikeuttanut tulos oli 16,71.

LIVE-tulokset