Bergius avaa kautensa Kuopiossa, treenileirillä hyppy kulki

Seiväshyppääjät Virtain Tähtikisoissa 15.7.

Vire kilpailukauden avauksessa on urheilijalle etukäteen usein pieni arvoitus. Viikko sitten päättyneellä Formian harjoitusleirillä seiväshyppääjä Jere Bergiuksen hypyt kulkivat kuitenkin siihen tapaan, että hän on toiveikas Kuopion lauantaisen Tähtikisan suhteen.

– Leirin perusteella fysiikkapuoli on ainakin kunnossa, Bergius sanoo.

Hyvin kulkivat kahden viikon treenirupeaman aikana myös hypyt.

– Tein leirillä viisi hyppytreeniä. Pääsin niissä lyhyellä vauhdilla ennätysseipäisiin. Kyllä nyt pitäisi olla paremmassa kunnossa kuin mitä hallissa olin, Bergius arvelee.

Viime kesänä Bergius riutui mykoplasman ja ylikunnon kourissa. Syksy ja talvi menivät siksi pitkälti peruskuntotyyppisen jyystämisen merkeissä. Hallikauden hypyissä ei ollut vielä herkkyyttä ja talven parhaaksi jäi 530, tosin 550:n ylitys jäi Turun nuorten SM-kisoissa hiuskarvan päähän.

Bergius odottaa hyviä hyppyjä  Marjaniemeltä

Bergius on talven ja kevään mittaan saanut treeneissä tehot nousemaan ja samalla tekemiseen on tullut kaivattua terävyyttä.

– Hallissa olin syksyn treenin jälkeen niin jumissa, ettei juoksusta eikä noista rytmitysjutuista saanut oikein mitään irti, hyppääjä muistelee.

Kuopiossa Bergiukselle on tarjolla tasokasta vastusta. Mukana on muun muassa hallitseva Suomen mestari Jouni Marjaniemi. Viime kesänä 533 ylittänyt Vehmaan Kiiston hyppääjä on Bergiuksen mukaan hyvässä kunnossa.

– Hänellä oli tuolla leirillä parhaat hypyt kaikista hyppääjistä, Bergius sanoo.

Mustola 400 metrillä, Superliigan katsastuksia

Kuopion Tähtikisoihin on ilmoittautunut myös Kalajoen Junkkareiden Katri Mustola, joka pinkoi viime kesänä samaisella kentällä Kalevan kisojen 400 metrin mestariksi loistoajalla 53,20. Tuo juoksu vei Mustolan EM-kisoihin, jossa hän viiletti ratakierroksen karsinnoissa 53,41, mutta karsiutui välieristä.

Kuopiossa katsastetaan urheilijoita juhannuksena Venäjän Tsheboksarissa pidettäviin maajoukkueiden EM-kisojen Superliigaan. Katsastuslajeja ovat miesten 800 metriä sekä miesten ja naisten kiekonheitto.

Miesten kiekossa on mukana mm. Vasa IS:n Pyry Niskala, joka heitti viime kesänä 60,71. Naisten kiekon kärkinimi on Joensuun Katajan Katri Hirvonen.

Lisätietoja (aikataulu, ym): http://www.kilpailukalenteri.fi