Barshim ja Bondarenko iskevät yhteen Shanghaissa

Barshim ja Bondarenko iskevät yhteen Shanghaissa

Korkeushyppääjä Mutaz Essa Barshim ei odota maailmanennätystä Timanttiliigan Shanghain kilpailusta tänään (17.5.). Hän uskoo kuitenkin hyppäävänsä kovan luokan tuloksen. 

Talvella 241 ylittänyt qatarilainen kohtaa kilpailussa ensi kertaa kuluvalla ulkoratakaudella lajin maailman -ja Euroopan mestarin Bohdan Bondarenkon. Ukrainalainen avasi MM-kisakesänsä ponkaisemalla hiljattain Kawasakissa 237 (vrt. oheinen video).

– Tässä tarvitaan aikaa, ei ole olemassa oikotietä, Barshim puntaroi Javier Sotomayorin ME:n (245) rikkomista uutistoimisto AFP:n haastattelussa.

Räjähtävän kimmoisa Barshim, 23, ylitti hallikaudella 241. Vuosi sitten kesällä hän korotti ulkoratojen ennätyksensä 243:een ja teki lupaavia yrityksiä Sotomayorin ME-korkeudesta. Shanghain kilpailu on hänelle kauden toinen ulkoratakilpailu.

– Voin hypätä hyvinkin korkealta, mutta en koe olevani vielä maailmanennätyksen vaatimalla tasolla, hyppääjä sanoo.

Barshimin ja Bondarenkon kohtaaminen käynnistää kesänmittaisen taistelun siitä, kuka on lajin valtias. Vuosi sitten Barshim oli tilastoissa sentin edellä Bondarenkoa ja vei nimiinsä myös Timanttiliigan lajivoiton. 

– Tuntuu, että hyppään nyt teknisesti paremmin kuin viime vuonna, Bondarenko totesi Kawasakissa kauden avauskilpailun jälkeen.

Shanghain hyppypaikalla lajin kärkinimistä ovat mukana myös Yhdysvaltain olympiakakkonen Erik Kynard sekä hänen maajoukkuetoverinsa, vuoden 2011 maailmanmestari Jesse Williams.

Liulla uran päättäjäisseremonia

Kiinalaiskatsojille Shanghain kilpailuillan kohokohta lienee 110 metrin aiturin Liu Xiangin uran päättymisen kunniaksi pidettävä kymmenminuuttinen seremonia. Siinä pääosissa ovat lyhyen puheen pitävän Liun ohella pika-aitojen olympiavoittaja Aries Merritt ja hallitseva maailmanmestari David Oliver. 

Yksi Shanghain juoksukilpailujen maittavimmista mittelöistä lienee miesten 400 metriä. Grenadan Kirani James on avannut kauden kahdella huippujuoksulla (44,31 ja 44,22), eikä hän muunlaista odota nytkään, kun vastassa on “arkkivihollinen” Yhdysvaltain LaShawn Merritt.

– Kun LaShawn on mukana, sieltä voi tulla takkiin, jos en ole terävässä kunnossa, James sanoo.

Meritt rakentelee kuntoaan maltilla kohti elokuisia MM-kisoja, mutta juoksi hiljattain Kingstonissa 44,80.

Mikä on Fraser-Prycen kunto?

Mielenkiintoa on myös naisten 100 metrin kilpailussa, jossa kohtaavat Jamaikan kokeneet sprintteritähdet Shelly-Ann Fraser-Pryce ja Veronica Campbell-Brown.

Fraser-Pryce on viime ajat ollut kotimaassaan myrskyn silmässä, kun Jamaikan mediassa on taitettu peistä siitä, miksi tähtijuoksijan valmentaja Stephen Francis veti suojattinsa pois naisten 4 x 100 metrin viestin finaalista viestinjuoksun MM-kisoissa. Joukkueen viestivalmentajan mukaan lajin supertähdelle oli varattu viestissä kolmososuus, mutta Francis halusi hänet aloittajaksi.

Fraser-Pryce ei ole itse tapahtumia kommentoinut. Hänen poisjääntinsä ei kuitenkaan joukkuetta heikentänyt, sen verran vaisua “taskuraketin” vauhti on kevään kisoissa vielä ollut.

Shanghaissa Fraser-Pryce juoksee kevään ensimmäisen 100 metrin kilpailunsa. Nyt pitää piikkarin liikkua, sillä konkari Campbell-Brown, 33, pyrähti matkan 11,04 jo kuukausi sitten, eikä tykkää hävitä varsinkaan Fraser-Prycelle. 

Hyvässä vireessä ovat myös kevään mittaan 100 metriä 10,97 juossut Trinidadin Michelle-Lee Ahye ja nousukuntoinen Yhdysvaltain Tori Bowie.

Pituushypyssä mestarit vastakkain

Miesten pituushypyssä hallitseva Euroopan mestari Greg Rutherford kohtaa venäläisen maailmanmestarin Aleksandr Menkovin kauden toisessa ulkoratakilpailussaan. Rutherford ponnisti hallissa 817 ja avasi ulkoratakauden 801 kantaneella hypyllä.

– Kaikki on sujunut toistaiseksi hyvin, Rutherford totesi valmistautumisesta MM-kisakesään.

Timanttiliigan Shanghain kilpailu näkyy MTVSport1 -kanavalla kello 14 alkaen (17.5.).